Hihat ja käryttömät

EinainEi sitten tullut tänäänkään se HomePNA-asentaja, vaikka oli etukäteen sovittu. Vaikka kuinka haluaisi uskoa pienen yhtiön (L&L Finland Oy, Langat ja Langattomat Taloverkot) asiakaspalvelutaitoon, niin alkaa vähitellen usko käydä vähiin. Puhelinpalvelu pelaa kyllä ja on ystävällistä, mutta loppuun asti homma ei näytä pelaavan ihan kunnialla.

Olin ensimmäisen kerran firman tekniseen tukeen puhelimitse yhteydessä maanantaiaamuna 28.2. ja sieltä luvattiin olla yhteydessä asentajan  aikatauluista saman päivän aikana. Soittoa ei kuitenkaan kuulunut. Seuraavana päivänä minulle soitettiin töihin, mutta olin lähdössä matkalle, joten sovimme että asentaja tulee käymään perjantaina ennen klo 15:ttä. Otin perjantain töistä lomaa, jotta asioiden hoitaminen olisi helpompaa. Asentaja soitteli sitten perjantaina puoli neljän aikaan, että miten olisin sinä päivänä kotosalla. Minä siihen, että kun en ole enää. No sovimme, että maanantaina sitten yritetään uudelleen klo 15 jälkeen. Lähdin varta vasten kolme tuntia etuajassa töistä kotiin. Ja yritykseksi jäi jälleen. Edes soittoa ei tullut. Ärsyttävää.


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/28

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?