Tampereen lyhärit jälki-istunnossa

Viikko sitten päättyneiden Tampereen lyhytelokuvajuhlien parhaimmistoa oli koottu tänään Kiasma-teatterissa esitettyyn näytökseen. Mukana oli filkkoja sekä kansainvälisestä että kotimaisesta kilpailusta. Noin kahden tunnin aikana ehdittiin nähdä seuraavat elokuvat:

• Kansainvälinen kilpailu
  • Pjotr Sapegin: Gjennom Mine Tykke Briller (Grand Prix)
  • Chris Landreth: Ryan (paras animaatio)
  • Hye-Jung Um: Jeul-Geo-Wun Wori-Jib / Home Sweet Home (paras fiktio)
  • Ken Wardrop: Undressing My Mother (paras dokumentti)
  • Bill Plympton: Guard Dog (kunniamaininta)
  • Jonas Geimaert: Flatlife (yleisöpalkinto)
• Kotimainen kilpailu
  • Mika Taanila: Optinen ääni (pääpalkinto)
  • Kari Juusonen: Syntymäpäivä (erikoispalkinto)
  • Sara Wahl, Samppa Kukkonen, Simo Koivunen: Yövuoro (Jameson-lyhytelokuvapalkinto)
  • Yuri A: Kunstdefinitionen (erikoisvalinta)
  • Arto Tuohimaa: Perkele (kunniamaininta)

Erityisesti mieleen jäivät Sapeginin mainiot Hitlerin savianimoidut sotakoneet, Landrethin huikea teknisesti realistinen, mutta abstraktisti maustettu
tietokoneanimaatio Ryan, Plymptonin ratkiriemukas koiran sielunelämän kuvaus Guard Dog, Geimaertin rytmikkään geometrinen kerrostalokuvaus Flatlife ja Tuohimaan suomalaiskansallisen pukahtamattoman jääräpäisyyden hyväntuulinen kuvaus Perkele. Mielenkiintoinen oli myös kotimaisen sarjan pääpalkinnon saanut Mika Taanilan Optinen ääni, joka oli oikeastaan musiikkivideo [the User]-ryhmän vuonna 1999 ensiesityksensä saaneelle teokselle Symphony #2 for dot matrix printers, joka on todellakin esitetty pelkkien matriisiprinttereiden avulla.

Olipa virkistävää käydä katsomassa noita lyhäreitä taas pitkästä aikaa. Erityisesti animaatiot kutkuttivat nauruhermoja oikein olan takaa. Ehkä ensi vuonna saisi aikaiseksi lähteä ihan Tampereelle asti.