Kappaleen tasapainotila on indifferentti

Indifferentti_1Olen elänyt kaksi päivää siinä Cohen-veljesten mainion elokuvan kohtauksessa, jossa koira purjehtii äkillisen tulvan mukana veden alla muun etelävaltiolaisen rojun seassa kameran ohi hieman hämillään tilanteesta. Minä vaan kuvaan, vähän etäällä tilanteesta, eikä ohjaaja huuda tilannetta poikki. Vähän niinkuin piilosilla unohtuneena laskemaan kun muut ovat jo kyllästyneet ja vaihtaneet leikkiä.

Liian pienessä kylpyammeessa kuuntelen puoliunessa Johanna Iivanaista ja mietin kuinka mahtaisi ottaa päähän keksiä Archimedeen laki uudelleen. Ja että tulviko keksijän kylppärin lattia kun ammeesta laski veden pois pitämättä jalkaa puoliksi poistoaukon edessä. Olen lukion fyssanopettajani Speden vaarallinen uppotukki, joka "lelluu" nousematta pintaan tai painumatta pohjaan. Paitsi että en kyllä taida olla kovin vaarallinen. Otan kiinni yhdestä pienestä ilosta, vaikkapa Tuomo Prättälän groovista duetosta Emma Salokosken kanssa nyt aluksi.

Eilen hyvän ystävän tupareissa kuulin uuden merkityksen sanalle pollari. Vähän niinkuin kokkari tai demari, muttei sinne päinkään ("ooks sä nyt ihan pollari?"). Siis ei se kiinnitysköysien kiinnityskohta yleensä laiturilla. Eikä se vihellyksen kohde kätköissä Sörkän laitakatujen. BTW, miten leikittiin rofee ja polee?


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/56

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?