Normisunnuntai

LeipaaPaitsi että heräsin oman sänkyni sijasta sohvalta Ruoholahdessa eilisten synttäribileiden jatkojen jäljiltä. Aamukävelyn jälkeen siitä sitten aamiaiselle Tinttariin, jota Visukinttu-Jarkkokin näyttää suosivan. Röökipuolelle jouduin itsekin tänään tilanpuutteessa taipumaan. Näistä Tintin sunnuntaiaamiaisista on tullut kaveriporukassa jo instituutio: paikassa on tullut nautittua Tangoaamiaisia appelsiinimehulla jo niin monesti, että hirvittää laskea. Kaipa noihin aamiaisiin on vuosien varrella jo lähemmäs 2000¤ tullut käytettyä. Hyvä sijoitus silti, ei harmita. Homma alkoi alunperin vuonna 1998 Limeksen aktiivien muodottomina keskustelutilaisuuksina, nykyään porukka on aika lailla vakiintunut vanhoihin partoihin. No näinhän nämä perinteet taitavat syntyä.

Aamiaisen jälkeen päivä jatkui kevään ensimmäiillä kyykkätreeneillä, sunnuntain vakkarikamaa tämäkin. Vähän oli Väinämöisenkenttä vielä pehmeä, tarkkoja osumia vaadittiin pisteiden kartuttamiseksi. Välillä onnistui, välillä ei. Tästä tulikin mieleen, että yliopiston kyykkäharrastajien järjestön Papintappajien nettisivuakin pitäisi jaksaa päivittää. Jotenkin vaan tuntuu, että ainakin tämän miehen sydämeen mahtuu kerrallaan vain yksi nettisivu, jonka parissa askarrella.

Alkuillasta innostuin pitkästä aikaa myös leipomaan leipää. Vähän liikaa suolaa taisi rapsahtaa mukaan tällä kertaa, mutta aivan kelvollista siitä tuli kuitenkin. Eikun pakkaseen vaan. Halpa ja kehittävä harrastus, suosittelen lämpimästi.

 


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/57

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?