Ei elainten oikeuksille

Express-junassa matkalla Guangzhousta Kowlooniin, Hong Kongiin. Kostea saa jatkuu, usva peitti pilvepiirtajien huiput ajaessamme aamulla taksilla hotellilta rautatieasemalle. Guangzhou East Railway Station muistutti, samoin kuin Xi'anissa, enemman lentokenttaa kuin rautatieasemaa, mita korostivat rajamuodollisuudet ennen paasya Kowloon-junan odotusaulaan. Nyt sade vihmoo junan ikkunoihin matkatessamme riisipeltojen ja teollisuusalueiden halki kohti Kiinan rajaa.

Dsc_5913Eilen tuli kierreltya kaupunkia aika konservatiivisesti, kuten Migutse kuvasi hitaan liikkumisen puoliksi katetuilla kauppakaduilla ukkossateelta turvaan pyrkivien ihmisten valissa. Yritimme loytaa Quingping Shichang -nimista eksoottista kauppapaikkaa, jossa piti LP:n mukaan olla myynnissa kaikenlaista ruokatarvetta yrteista kuivattuihin merihevosiin ja liskoista apinoihin, koiria tietenkaan unohtamatta. Onnistuimme Migutsen kanssa kuitenkin loytamaan vain kauppahallintapaisen, jossa oli kylla ahtaissa hakeissa mm. sinisorsia, kaneja, sammakoita ja tietysti runsaasti kaulankatkaisua odottavia kanoja. Roope oli nahnyt jossain liskoja ja kaarmeitakin.Dsc_5916Yhdella hassulla kujalla oli varmaan tusina lemmikkielain- ja akvaariokauppaa - kaduilla olisi pahimman kuuron aikaan kylla melkein voinut uida itsekin.

Ensimmaista kertaa reissun aikana istumme soft-seat -vaunussa, joka muistuttaa kovasti suomalaisia paivajunien vaunuja. Kaikille Helsingin fyysikoille pikanttina yksityiskohtana mainittakoon raikeat fuksianpunaiset paanaluset tuolien selkanojilla. Vaunuemanta kierteleen tuossa edestakaisin kahvipannun kanssa, maito on sekoitettu jo valmiiksi.
---
Parituntisen matkan loppupuolella ensin vastaan tulevat Shenchenin modernit kaupunkimaisemat ja heti sen peraan ollaankin jo rajalla, josta juna painaa muitta mutkitta lapi. Moneen kertaan olen ihmetellyt matkan aikana, miten operaattorit saavat solut poikki rajalla niin tarkasti: heti kun ollaan Hong Kongin puolella, koko vaunun kannykat piippailevat uusien tervetuliaisviesteja. Nyt sitten pitaisi arpoa paras naista 8 valittavana olevasta operaattorista...


Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?