Kiinanmuuria ja hotpottia
Pekingissa ilta on hamartynyt ja sade on tehnyt kadut kiiltaviksi. Silti lamminta varmaan enemman kuin Suomessa juuri koskaan. Istun WiFi-kahvilassa ja naukkailen jasmiiniteeta. Kultakalat vain ilmaa tuossa viereisessa kulhossa.
Eilen kavimme katsomassa Kielletyn kaupungin, joka oli kylla vakuuttava, turisteja oli toki runsaasti. Saimme myos hommattua liput Xi'aniin, juna lahtee huomenna illalla. LP Phrasebook osoittautui yha paremmaksi ostokseksi, silla sain sen avulla muodostettua kiinalaiset merkit lappuseen, jonka avulla englantia taitamaton lipunmyyja ymmarsi myyda meille soft-sleeper -paikat haluamaamme junaan oikeana paivana. Jonottaminen hyvin moderilla Bejing West -rautatieasemalla kesti yllattava vahan aikaa. Tata metodia pitaa yrittaa kayttaa tulevaisuudessakin.
Tanaan vietimme lahes koko paivan Kiinanmuurilla. Roope kavi eilen varaamassa meille Downtown Backpackers hostellista reissun nimelta "9 kilometer walk", joka suuntautui vahemman turistuituneelle osalle muuria n. 120 km paahan Pekingista. Lahdimme liikkeelle aikaisin aamulla, klo 6.40 hostellin edesta ja vahan ennen kymmenta paasimme aloittamaan kavelyretkemme. 9 km matka 4,5 tunnissa ei vaikuttanut kovin pahalta, mutta Jinshanlingsta Simataihin kulkenut reitti oli paikoittain aika jyrkka ja aiheutti runsaasti hikoilua, vaikka vuoristossa oli sumuista. Kuvista ei ehka juuri tasta syysta tullut niin nayttavia, mutta suora auringonpaiste olisi kylla meidat karventanyt.
Asken kavimme illallisella hotelliamme lahella olevassa ravintolassa, jonka erikoisuutena oli hotpot: poydan keskella olevan pyorean reian alla oli kaasupoltin, joka lammitti nopeasti poytaan tuodun pesuvadinmuotoisen liemiastian kiehumispisteeseen ja laitettiin sitten kaikenlaista syotavaa kypsymaan vahan liha-fondue -tyyliin. Tuorenuudelien kypsentaminen ja noukkiminen kiehuvasta padasta puikoilla oli ainakin aluksi melko haastavaa, harjoitus taitaa tassakin tehda mestarin :-)
Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/897








Jätä kommentti