Puistoja ja nyppyloita

Herattyamme ja syotyamme aamiasta kopioin LP phrasebookista pari merkkijonoa paperilappuselle ja lahdimme liikkeelle vierailemalla laheisella rautatieasemalla toiveena saada liput Guangzhouhun huomisillaksi. Yritimme saada paikkoja juniin numero K35 tai K38, mutta niissa ei ilmeisesti ollut tilaa. Saimme sen sijaan liput junaan L108, joka jatkaa viela Guangzhoun ohitse, mika on meille ihan OK. Soft-sleeper -liput maksoivat 312 yuania kappale.

Lippujen ostamisen jalkeen kierreltiin Guilinia jalan (mina ja Migutse) ja vuokrapyoralla (Roope). Kavimme ensin joesta juovan elefantin muotoisella saarella (Elephant Hill), joka oli kallioinen puisto melko keskustassa. Ilma oli aamulla pilvinen, mutta jo erittain hiostava. Vetta kului ja hiki virtasi, kun kiipesimme portaita ylos kukkulan laelle katsomaan maisemia. Kallion sisassa oli myos muutama luola, jossa oli viileaa, ja katosta tippuva vesi teki lammikoita lattialle. Ulkona kuului puiden latvuksista voimakas sirina. Emme onnistuneet loytamaan sirkkelimaista aanta pitanytta otokkaa, vaikka kuinka yritimme.

Roopella oli hurja suosio tyttojen keskuudessa: Ei tarvinnut kun polkea puiston laitaa, niin heti oli kasa faneja ymparilla pyrkimassa yhteiskuvaan hassun ulkomaalaisen sedan kanssa :-) Taman kuvan ottamisen jalkeen lahdimme taas omille teillemme, ja minun ja Migutsen seuraan lyottaytyi keski-ikainen mukavanoloinen mies, joka esitteli itsensa englannin opettajaksi yliopistolla. Varovasti ensin suhtauduimme kaveriin, silla yleensa kaikki taalla kontaktia yrittavat ovat myymassa jotain. Han halusi meidan tekevan jokiristeilyn, koska se on kuulemma nro. 1 juttu, joka Guilinissa pitaa tehda. Kavimme lopulta matkatoimistossa, joka jarkkaa naita risteilyja, ja paatimme tehda paivaristeylyn huomenna varmistuttuamme, etta hinta ei ollut vedatetty erityisen korkealle.

Kerrottuamme etsivamme ravintolaa, tama kaveri, Jimmy, vei meidat syomaan siistin, muttei turistikalliin nakoiseen ravintolaan, joka levittaytyi varjoiselle jalkakaytavalle kadun x ja y kulmassa. Paatimme maistaa paikallista jokikalaa, joita polskutteli muutama poytamme viereisessa akvaariossa. Ihan hyvaa oli, liha erittain pehmeaa ja miedon makuista. Alkupaloiksi popsimme chilimaustettuja kurkun palasia, jotka lisasivat hieneritysta entisestaan, mutta olivat herkullisia. Jimmy odotteli meita, kavi valilla poydassa juttelemassa, ja vei meidat lopulta yliopistoalueelle, joka oli entinen Guilinin "kielletty kaupunki".

Keskella kampusta kohosi yksi kaupungille tyypillisista vuorennyppyloista, Solitary Peak, jonne kiipesimme kielletyn kaupungin kierroksen jalkeen katselemaan maisemia. 306 porrasta eivat tuntuneet juuri miltaan edellispaivien portakkojen jalkeen, ylhaalla tuntui, etta tassako tama oli. Palattuamme kampusalueen portille Jimmya ei nakynyt missaan. Olimme spekuloineen Migutsen kanssa, etta mahtaako han ottaa provikat niista paikoista, joihin meidat vie vai odottaako meilta tippia jossain vaiheessa. Ilmeisesti sitten se provikkavaihtoehto oli oikeampi.

Paluumatkalla takaisin hostellille kavelimme viela kauniiden puistoisten lampialueiden lavitse ja ihastelimme monia isompia ja pienempia siltoja, joita pitkin kiirettomia nuoria pareja ja bisnesmiehia kaveli harvakseltaan. Rannoilla kasvaa palmuja ja bambuja sulassa sovinnossa, kaikki puut lienevat istutettu paikoilleen joskus, lammikot ja portaat tuovat puistoihin mukavaa vaihtelua.

Paivan hikoilun jalkeen hostellin suihku ja ilmastointi tuntui taivaalliselta. Kavin viela pikaisen levahdyksen jalkeen lahikaduilla katsomassa pimenevan illan syketta. Paakaduilla riitti porukkaa, kuka syomassa, kuka myymassa puiden hedelmia, kuka omiaan: "Masaas, masaas". Moottoripyorat ja skootterit ovat vallanneet paljon aiemmin fillareille kuulunutta tilaa katukuvasta. Kuskit kayttavat ja lainaavat takapenkin matkustajille tyomaakyparan nakoisia turvavarusteita. Yhtaan tormaysta emme ole viela nahteet katujen ajoittaisesta naennaisesta kaaoksesta huolimatta.