Ja tuska laimenee, tai miten vaan
Oli pakko, varsinkin, kun Angina listasi tänään Yön inhokkeihinsa ;-)
Tuska-festivaali näkyy ja kuuluu jo kaikkialla, vaikka jytärymy Kaisaniemessä alkaakin vasta huomenna. Mustia bändipaitoja ja PVC-vaatteita, värikkäitä ja pitkähiuksisia päitä, pussikaljoitteijoita vielä tavallistakin enemmän. Kaisaniemen kentän kautta läpikulku oli estetty aidoilla jo eilen, tämän illan ja maanantain välillä Kaisaniemenlahdelta pääsee Rautatieasemalle vain kävellen tai pyörällä ratapihan viertä. Olutravintoloissa ja jopa pikaruokapaikoissa on taustamusiikki vaihtunut astetta tai paria hevimpään suuntaan. Aikamoinen kansanjuhla siis. Itse en sitä kuitenkaan ole todistamassa, sillä lähden viikonlopuksi Tampesteriin.
Joko sitä tuntee tulleensa vanhaksi tai sitten on muuten vaan hieman huolissaan, kun kuulee, että pikkusisko on menossa naimisiin. Aikuisten juttuja kuitenkin on se semmoinen. Sitä pitäisi tuon tiedonpalan yhteydessä sisäistää, että systerikin on ihan oikeasti tullut aikuiseksi ja etenee elämässään sen mukaisesti. Menee ohi kilpikonnasta, saattaisivat jotkut sanoa. Suorempaa tietä kick bikellä, että suihkista vaan, uuteen yhteiseen omistusasuntoon. Mikäs siinä, kun saa hyvän vauhdin, eikä kovin suuria kuoppia ole näkyvissä, niin ei sitä kannata jarruttelemaankaan ryhtyä. Näissä mietteissä siis huomenna isoveljen kanssa kohti Tamperetta ja maistraattia. 25 astetta lämmintä ja ukkoskuuroja ei nyt vaikuta ihan parhaalta säältä palloilla tummassa puvussa, mutta minkäs teet. Onnea ei saa toivottaa etukäteen, siispä en nyt toivota sitä vielä tässä.
Ainiin, toivottavasti sivut vielä pysyvät näkyvissä, sillä 5 gigatavun kuukausittainen liikennekiintiö tuli täyteen tänään. Olette latailleet Aasianmatkan kuvia hurjaan tahtiin, ja Digikamera.netissä 8.7. julkaistu linkki sivuilleni toi (ja tuo edelleen) aika paljon trafiikkia. No ei se mitään, hyvä että sisältö kelpaa, ja tuskin sieltä nyt ihan välittömästi lisälaskua tupsahtaa.
Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/111








Jätä kommentti