Poltertag
Eilinen päivä meni Robertin polttarien parissa ympäri Helsingin keskustaa ja vähän Espootakin. Jeesus-teeman ympärillä tuli niin kävelytettyä sankaria vetten päällä Kaisaniemen suihkulähteessä kuin risti selässä via dolorosaa Tähtitorninmäeltä kohti Kallion kirkkoa. Kaikilla taisi olla ihan mukavaa. Ennen kaikkea tykkäsin siitä, ettei ollut koko ajan hirveä kiire päivän aikataulussapitämiseksi: ennalta suunniteltua ohjelmaa käytiin läpi niin paljon kun ehdittiin ja jaksettiin. Jatkot taisivat jossain vaiheessa aamua siirtyä lentoteitse Barcelonaan(sic!), mutta minä olin silloin jo kotona nukkumassa. Kamera kulki luonnollisesti koko päivän mukana ja kuvia tulikin räpsittyä taas aika paljon, lähes 700. Niistä jos saisi sellaisen 50 parhaan otoksen setin tehtyä ennen ensi viikonlopun häitä, niin se olisi hyvä.
Viikon vanha ostos, Hoyan ympyräpolarisaatiosuodin, on osoittautunut toiveiden mukaiseksi ulkokuvauksessa, varsinkin kirkkaalla auringonpaisteella. Ulkoista salamaa tuli myös oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla käytettyä täyttämään kirkkaan auringonpaisteen synnyttämiä kasvojen varjopaikkoja. Tuon SB-600 -salaman käytössä on vielä paljon opettelemista, mutta on se jo tuonut paljon lisämahdollisuuksia kuvaamiseen. Oheisessa puistokuvassa näkyvät sekä polarisaatiosuotimen tuoma lisäkontrasti ja taivaan sävykkyys että fill-salamalla valaistu kohde. Etualan naama ja hattukin ovat yllättävän hyvin valottuneet, tosin ne ehkä syövät hieman valoa varsinaisen kohteen naamasta.
Ensi viikonloppuna on sitten tämän viikonlopun polttariparin hääkuvaus edessä Katajanokalla. Ulkona on tarkoitus kuvia ottaa, joten kaunista ilmaa on tilauksessa.
Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/133








Jätä kommentti