Confuzin'

Silvion keikka Semifinalissa alkoi klo 21 vain puoli tuntia ennakkoon ilmoitettua aikaa(!) myöhemmin ja päättyi kahden encoren jälkeen hieman kymmenen jälkeen. Olisin päässyt metrolla kotiin. Tälläistä ei liene tapahtunut minulle Helsingissä vielä koskaan. En toki mennyt metrolla, vaan kävelin takaisin Rok Cityyn pitkin pakastuvia jalkakäytäviä. Jos tämä tauti leviäisi Tavastialle, sitä kautta muualle, niin keikkojen jälkeen tulisi lähdettyä vielä yhdelle johonkin. Onneksi Merimaa sentään pitää kiinni siitä, ettei rockia voi soittaa ennen yhtätoista. Eihän sitä muuten aamupalaverissa tietäisi keikalla olleensakaan.

Alussa luulin, että kaikki paikalle saapuneet olivat vain siksi raahautuneet sinne, että Ilmari on ihana ja Vernerillä on ihana pipo, mutta tuli sinne sentään lopulta vähän vanhempaakin porukaa, miehiäkin. Semissä tulee aina sellainen olo, että siellä on ennen keikkaa vain bändäreitä, bändin kavereita tai sukulaisia. Niinkuin siellä varmasti onkin, mutta ei ehkä sentään vain. Johtuu varmaan osittain siitä, ettei sinne kukaan tule vahingossa. Oikeasti olen vain kade, kun en kuulu sisäpiireihin.

Silvion pääasiassa melko hidastempoinen,  pitkälti akustinen, mutta efektilaitteilla puimuroitu, hieman nyrjähtänyt rock-ilmaisu onnistui paikoin varsin mainioisti ilahduttamaan kehoa ja mieltä. Kitaroille, kontrabassolle ja Ilmarin herkälle laululle jää hyvin tilaa Verneri Pohjolan jakaessa aikansa rhodesin ja kevyen rumpusetin välillä. Sanoja tosiaan kannattaa kuunnella, taustamusiikkina tämä ei kovin hyvin toimine. Radioheadin OK Computeria on kuunneltu, kuten molemmat Pohjolan veljekset nettisivuillaan paljastavat, mutta tuhdimpi kitaravallitus on jätetty pystyttämättä. Tuli sitten ostettua porukan ensimmäinen kokopitkä albumi Amass All You Can edelliseltä Semin keikalta mukaan tarttuneen EP:n lisäksi, sen verran kiinnostavaa tavaraa oli tarjolla. Harmi ja toisaalta lupaavaa, ettei kaikkia keikalla hyvältä kuulostaneita biisejä ole sen paremmin vanhalla kuin uudella levylläkään.