Ilmassa on suurta PR-juhlan tuntua

Duunissa on tällä viikolla aikamoista mediahässäkkää, kun huomenna 8.11. on Dynamicum-rakennuksen virallinen vihkiäistilaisuus ja ylihuomenna keskiviikkona YLE tekee aamu-TV -lähetyksensä meidän tiloistamme. Huomisessa vihkiäistilaisuudessa on valtion puolesta nauhoja leikkailemassa oikein istuva presidentti Tarja Halonen ja musiikkipuolesta vastaa Ylioppilaskunnan laulajat YL. Meille tavallisille duunareille on annettu kehoitus olla tilaisuuden aikana kopistelematta kenkiämme yläkerrosten lasisilloilla. Pitänee tankata riittävästi kahvia heti alkuiltapäivästä, keittiöön kun ei pääse kulkematta noiden siltojen kautta. Mahtaa on huvittava näky, kun Merentutkimuslaitoksen ja Ilmatieteen laitoksen työntekijät kuikistelevat juhlakansaa lasiseinien takaa kuin eläintarhassa ikään.

Laitoksen paikkoja ja systeemejä on säädetty paraatikuntoon vierailijoiden kiertokäyntejä varten jo viimeviikosta lähtien, saa nähdä miten hyvin systeemit pysyvät pystyssä :-) Tänään alkuillasta rakennuksen aula näytti aika lailla keskeneräiseltä konsertiarenalta lavarakennelmineen ja valoineen. Taisi järkkääjjillä olla vielä pitkä ilta edessä.


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/194

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?