DJBB Tavastialla 17.12.

Don Johnson Big Band tarjosi odotettua urheilujuhlan tuntua eilen ilmeisesti kutakuinkin täydelle Tavastia-klubille. Meininki oli ensimmäisistä biiseistä lähtien energistä, eikä vähiten pitkään levytystauolla olleen bändin innokkaan yleisön ansiosta. Kyllä silti on sanottava, että Johnsonien live-esiintyminen seisoo tai kaatuu edelleen vokalisti Tommy Lindgrenin mukana. Tommy ottaa yleisönsä tiukasti haltuunsa, mutta antaa samalla takaisin täyslaidalta niin pikariimiä, armotonta koikkelehtimista kuin täydellistä eläytymistä keikkatilanteeseen ja -fiilikseen.

Tunnin ja 51 minuutin (kuulemma minuutin enemmän kuin Turussa edellisenä iltana) setissä oli ehkä 50-50 Breaking Daylight -levyn biisejä ja uusia levyttämättömiä kappaleita. Mikäli muistan oikein Support de Microphones -levyltä ei enää saatu kuulla yhtään biisiä, joten siinä mielessä Tommyn keikanlopetusselityksenä heittämä "Meillä ei ole enää biisejä" oli yleisön fanitustason huomioon ottaen hiukan harkitsematon: itse ainakin toivoin kuulevani vielä Helsinki Cadenzan ja Disco San Fransiscon.

Useampaan kertaan keikan aikana tuli mieleen, että nyt nämä kaverit tekevät sitä, mihin Rinneradiolla olisi joskus Tavastialla ollut mahdollisuus päästä, jos olisivat joskus kehdanneet olla vähän vähemmän cool. Konerumpujen ja Pekka Mikkosen fonin tehostama mielleyhtymä toisen mainion kotimaisen bändin tyyliin oli paikoin niin vahva, että se meni melkein tribuutin puolelle. Kenties yhteisellä perkussionistilla Juuso Hannukaisella on osuutta asiaan. Tältäköhän DJBB kuulostaisi ilman Tommya?

Keikan vierailijoista on ehdottomasti mainittava nuori (-86) Felix Zenger, jonka beatboxing-taidonnäytteet olivat todella reimastuttavaa kuultavaa. Freestyle-footbagin Suomen maajoukkueessakin pelaavan Felixin fysiikka olisi varmaankin riittänyt jopa Tommyn pesemiseen, mutta turkulainen tyytyi sentään tällä kertaa suunpieksentään. BURN them microphones, yeah! Kuulemma myös uudella "97% varmuudella huhtikuussa ilmestyvällä" levyllä soittava joka paikan kielinikkari Pekka Kuusisto oli kimaltelevan sähköviulunsa kanssa tuomassa keitokseen mukaan vuoroin kansanmusiikki- ja sähkökitarasävyjä. Hannukainen ja Tero Rantanen yhdessä rumpusetin takana istuneen Kari Saarilahden kanssa loivat biiseille vahvan perkussiopainotuksen, mikä kyllä tällaiselle lyömäsoitinaddiktille sopi kuin virveli päähän ;-)

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan sitä kevään albumia. Eiköhän sieltä joku sinkkurepäisykin vielä tässä lohkea, joskaan hittibiisit eivät ainakaan tähän mennessä ole aina kertoneet kovin paljon levyjen koko materiaalista. Samaan hengenvetoon esitämme kainon pyynnön, ettei kipaleiden karsintaprosessissa unohdeta reippaita ja melodisia biisejä musiikkimattofiilistelyn tärkeänä mausteena.