Juhlan paikka
Pelkkää kuvitelmaa on vuosi syntymänsä jälkeen edelleen hyvissä sielun voimissa. Ensimmäisen vuoden aikana kirjoituksia kertyi yhteensä 268 kappaletta, joista 37 alkukesän mainiolta reissulta junalla Siperian halki Baikalille ja edelleen Mongolian ja Kiinan läpi Hong Kongiin.
Olen kirjoitellut hyvin monenlaisista asioista ja samalla linjalla aion jatkaa ensi vuonnakin, erikoisalablogin pitämiseen ei taida riittää aika eikä rahkeet. Suurin osa vierailuista tänne tulee Googlen kautta, mutta vakkarilukijoitakin lienee 10-20 (blogilistalla tilaajia on 14). Äitini ei kuulemma ymmärrä jutuistani mitään, mutta käy aina silloin tällöin tarkistamassa viimeisen kirjoituksen päivämäärästä, että olenko vielä elossa :-) Kommentteja saisitte kirjoitella mielellään enemmänkin, niitä on aina kiva lukea.
Taitaa varsinainen juhlinta mennä huomisen vuoden vaihtamisen kanssa vaivihkaa samassa paketissa. Hauskaa uutta vuotta niille, joihin en huomenna törmää!
Kategoriat:
Kirjoitus näytetty erillisenä 462 kertaa, keskimäärin 12.1 kertaa kuukaudessa, kokoelmasivuilla 1891 kertaa, keskimäärin 1.6 kertaa päivässä. Vertaa näyttökertoja blogin muihin kirjoituksiin.
Viimeisimmät kirjoitukset 
- 14.08. Vanhan voimalan lämmittelyä Suvilahdessa 13.8.
- 12.07. Pentelele Torkkelinmäellä
- 22.12. Vettä myllyssä ja Baikal takaisin
- 08.12. kuvitelmaa oli alhaalla
- 07.10. Rakastan kaikesta huolimatta
- 05.10. Nähty: In Bruges
- 04.10. Neljä ensimmäistä viikkoa ilman lihaa
- 02.10. Sadepäivää tutkin
- 27.09. Kansanliike 2.0
- 22.09. Suhteellisuudentaju.
Tagipilvi
- animaatio
- aperture
- asennusongelmat
- Atom
- Baikal
- blogihakemisto
- blogilista
- blogitus
- Bolivia
- carrotmob
- Chile
- ei näin
- Espanja
- Espoo Ciné
- fantasia
- festarit
- flow
- gml
- grafiikka
- grid
- Guangzhou
- Guilin
- hankinnat
- Helsinki
- Hong Kong
- Ideat
- Irkutsk
- jaiku
- kahvi
- Kallio
- kamut
- kasvisruoka
- keikat
- keikkakuvat
- Kiina
- kirjallisuus
- kml
- kokkaus
- kulutus
- Kumpula
- kuvakirja
- kuvauskeikat
- kuvausvälineet
- käli
- käpistely
- kävely
- lande
- leffapettymykset
- leffasuositukset
- mac
- Madrid
- mainonta
- mashup
- Matkavalmistelut
- media
- Mongolia
- Moskova
- MovableType
- myytit
- Nettikahvilassa
- nettipalvelut
- Nikon
- Olkhon
- omaa aikaa
- paikkatieto
- Peking
- Peru
- politiikka
- porkkanamafia
- radio
- Rajanylitys
- Reissun jälkeen
- reissut
- ruoka
- scifi
- slovenia
- softat
- Suomi
- syötteet
- sähkö
- tekniikka
- Terelji
- tiede
- Tokina
- tolkien
- Trans-Siperia
- tutka
- Ulan Bator
- Venäjä
- vinkit
- visualisointi
- Xi'an
Kategoriat
Blogin suosituimmat
- 03.05.05 Picasa käyttöohje
- 09.11.06 Tee-se-itse salamaheijastin
- 02.10.08 Sadepäivää tutkin
- 31.08.06 Nähty: Miami Vice (2006)
- 07.09.06 Nähty: Kiss Kiss Bang Bang
- 08.09.06 Odotettavissa kesää talven keskelle
- 18.07.06 Nähty: Mirrormask
- 18.09.06 Nähty: Renaissance
- 25.09.06 Päivät lyhenee, bugit vähenee
- 27.09.06 Yökävelyllä
Kiitokset
Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet
Flickr-integrointi: phpFlickr
Jaiku-integrointi: Services_JSON
Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1
Ilkka Rinne
Ohjelmistosuunnittelija, käyttöliittymäsuunnittelija, valokuvausharrastaja, ex-ainejärjestöaktiivi, satunnainen reppumatkaaja, elokuva-addikti.
- Siperia-Mongolia-Kiina
Trans-Siperianmatkapäiväkirja ja kuvia keväältä 2005 - Peru-Bolivia-Chile
Etelä-Amerikanmatka keväältä 2007
Reissukuvia Flickr:ssä - LinkedIn-profiilini
kertoo tarkemmin ammattiosaamisestani ja työkokemuksestani - GCalendarFeedParser
Tekemäni php-kirjasto Google Calendar -tapahtumien lukemiseksi ja yhdistelemiseksi - Blogihakemisto.fi
Avoin yhteisprojekti nykyaikaisen ja tehokkaan yhteisöllisen suomalaisiin blogeihin keskittyvän verkkopalvelun käyttöliittymän suunnittelemiseksi
Valokuvat







Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)
µblogi@Jaiku

Kiinnostavia keikkoja
- ke 28.04. at 19:00 The Brand New Heavies @Jazz-teltta
- pe 30.04. at 19:00 Calle Real @ Jazz-teltta (Espoo)
Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki
Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?
Tuttujen blogeja
Helsingin elokuvat
- Finnkino
Tennispalatsi 1-14, Bristol, Kinopalatsi 1-10, Maxim 1-2 - Cinema Mondo
Kino Engel 1-2, Kesäkino Engel - Digital Cinema
Biorex Lasipalatsi - Suomen Elokuva-arkisto
Orion - * Ohjelmisto tänään *
Nyt Menokone - HYYn Elokuvaryhmä
Yliopiston elokuvaharrastajat järjestävät mm. näytöksiä ja luentoja elokuva-aiheista. - Rakkautta ja Anarkiaa
The Helsingin leffafestarit
Kahvia!
- Coffee Geek
Enemmän kuin haluat tietää... - Kaffecentralen
Kahvi- ja välinekauppa, liike nykyisin Punavuoressa. - Ristretto.fi foorumit
Keskustelua kahvista ja sen valmistuksesta suomeksi - Soihtu
Uskonnoton ja voittoatavoittelematon nuorisokahvila Töölössä, olen mukana kahvilaa pyörittävässä osuuskunnassa.


Hemmetti, unohdin sitten kuitenkin onnitella... :)