Suolakurkkudilemma ja muita tarinoita

Joinakin aamuina makeiden suolakurkkusiivujen olemassaolon oikeutus tuntuu perustuvan yksinomaan liialliseen alkoholin kertakäyttöön Kallion savuisissa kapakoissa. Lasinen suolakurkkuviipalepurkki tyhjenee nettosisällöstään aivan liian nopeasti ja jää käteen puolillaan hankalassa liemessä kelluvia sinapinsiemeniä, joiden kaataminen viemäriin tuntuu arveluttavalta ja siilaaminen roskiin aivan liian hankalalta ja hyödyttömältä. Ja lopulta purkki, joka kymmenien kaltaistensa joukossa turhaan odottaa yläkaapissa raahaamistaan kierrätyspisteeseen. Äh, että olen laiska.

Ystävän maisteriutumista tuli tosiaan sitten juhlistettua varsin perusteellisesti eilen. Cellan lampaan sisäfilee oli erinomaista, kokin keljuilut asianmukaisia, prätkätakkihevarien suvaitsevuutta osin puvuntakkeihin tai villapaitoihin sonnustautunutta juhlijaryhmää kohtaan tuli testattua Tauko-nimisessä paikassa ja teatteritieteestä - sekä humanististen ja luonnontieteiden suhteesta yleensä - käytyä mielenkiintoista keskusteltua Abin baarissa. Aika Flemaripainotteista siis tällä kertaa. Juttutupaankin yritimme vielä illan päätteeksi pienentyneellä joukkiolla, mutta ravintolan ovi olikin auki kolmeen saakka vain yhteen suuntaan. Ehkäpä oli ihan hyvä niin.

Tänään voisi vielä ehtiä ainakin käydä katselemassa kauniin talvisen päivän rippeitä ja tarkistamassa Ang Leen kovasti ennakkoon kehutun Brokeback Mountainin. Vaikka en kyllä millään ennakolta saata uskoa, että leffa voisi olla vaikuttavampi kuin Ice Storm tai edes päästä tasoihin, kuten Veli-Pekka Lehtonen Nytissä hehkuttaa.