Maailman kissamaisin koira on kuollut

Sain äidiltäni viestin tänään viestin, että vanhempieni hoidossa meidän lasten omillemme muutettua ollut Jassu-koira  on joututtu lopettamaan pitkälle edenneen luusyövän vuoksi. Raukkaparalla oli röntgenkuvan perusteella leukaluuta niin vähän jäljellä, että on hämmästyttävää, miten se on ylipäänsä kyennyt syömään mitään viimeaikoina.

Jassu oli toki jo 13-vuotias vanha herra, joten tilanne tuskin tuli aivan täytenä yllätyksenä kenelläkään. Juuri mitään muuta kuin vanhenemiseen luonnostaan liittyviä oireita laiskuuden oireita sillä ei kuitenkaan ehtinyt olla, mikä onkin mainio asia: edellinen kohdalleni sattunut koiran kuolema oli tässä suhteessa paljon epämielyttävämpi, kun levinnyt  kasvain ja siihen liittyneet kivut saivat kärsivän koiran välillä aivan raivohulluksi.

Jassu oli aina jotenkin kovin kissamainen koira. Ketteryys, jolla se silmäkontaktin saatuaan hyppäsi nojatuolissa istuvan syliin tai ikkunalaudalle seuraamaan oravien puuhia ulkona oli jotain kovin epäkoiramaisen sulavaa. En myöskään tiedä minkään toisen koiran seuranneen muurahaisten liikkeitä pihamaan lautalaatoituksella yhtä keskittyneellä hartaudella. Täydellinen kontrasti vuotta nuorempaan samanrotuiseen Hippuun, joka on aina ollut selvästi enemmän pihalla kaikesta, pomppimassa hölmistyneen innostuneena ympäriinsä, ja siksikin komentohierarkiassa vanhemman rauhallisen toverinsa tassun alla.

Saapa nähdä miten nuorempi vanhus nyt uuteen tilanteeseen sopeutuu. Pakko myöntää, että vähän ikävä taitaa itsellänikin tulla.