Pipo päässä pakkasella

Suokki_ihmiset_laiva_usva Iltapäivän kävelylenkki pakkasen puraisemassa Helsingissä venähti 4,5 tunnin mittaiseksi, kun päätin ex tempore hypätä katsomaan talvista Suomenlinnaa. Melko hiljaistahan siellä oli, kuten aina talvisin, mutta muutamia pelottomia turisteja sentään käyskenteli pitkin valleja napsimassa toisistaan kuvia jääkarhujen maassa.

Haakampaus Ainiin, ja oli siellä joku menossa ihan naimisiinkin hunnusta ja kampauksesta päätellen.

Kuvausvälineet olivat mukana tietysti itsellänikin, ja akutkin kestivät kameran roikottamista kaulassa reilut pari tuntia ennen hiipumista. Nyt sitä ollaan sitten taas 134 ruutua ja 700 megatavua rikkaampia kovalevyn omistajia. Kaipa noista muutamaa ihan onnistuneinakin voi pitää.

Takaisin rantaan tallustellessani päätin mennä lämmittelemään korviani ja näppejäni Panimoon, kun lautta oli vielä Kauppatorin rannan päässä. Lämmittelyvisiitti taipuikin varsin helposti sienikeittolounaaksi (6¤) ja sen perään kahviksi Runebergintortulla (5,5¤). No, ehdin sitten sopivasti seuraavaan 40 minuuttia myöhempään lauttaan.

Illalla olisi ohjelmassa funkkia, huomenna aamiaista ja kuun vaihteen Himos-reissun suunnittelua päivällisen merkeissä. Olen tämän lisäksi onnellinen siksikin, että kotitaloani vastapäätä, kaudun toisella puolella on ehkä maailman kaunein seinä. Älkää ihmeessä korjatko tätä miksikään:

Maailman_kaunein_seina


Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?