Keikkakuvausta Kaisaniemessä

vetta.jpgTommy hörppää vettä biisien välissä.

Eilen tuli tehtyä täsmäisku Maailma kylässä -festarin Don Johnson Big Bandin keikalle. Tavoittena oli yleisen huvittelun lisäksi hieman harjoitella keikkakuvausta, erityisesti kasvokuvia. Maailma kylässä on perinteisesti ollut kuvaajalle hyvin ystävällinen paikka, sillä päiväkeikoilla valoa riittää ja lavan eteen pääsee helposti, kun yleisö hajaantuu esitysten välillä ympäri aluetta. Tilaisuuden ilmaisuus on tietysti vielä mukava lisäbonus.

Kamera surrasikin tasaiseen tahtiin melkein koko kolmen vartin keikan ja tuloksena oli vähän vajaat 300 kuvaa, joista galleriaan päätyi lopulta melko tavanomaiset vajaa kymmenesosa. Aluksi hieman pelotti lavan uusi paikka Kaisaniemen kentän eteläpäässä, sillä aurinko paistoi siinä hieman epäedullisesti kuvaajaa vastaan. Onneksi lavarakennelma kuitenkin varjosti suoran paisteen ja keinovalot toivat mukavasti väriä esiintyjien kasvoille.

Lähinnä tuossa tuli harjoiteltua fokusointia liikkuvaan kohteeseen (vaihtelevalla menestyksellä) ja kuvaamista molemmat silmät auki. 80-200mm tele toimi moitteettomasti kuin se kuuluisa junan vessa, tosin hieman laajempaa kuvakulmaa olisi joissain tilanteissa kaivannut.


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/248

2 Kommenttia Tämän kirjoituksen kommenttien Atom-syöte

PA kommentoi 28.05.06 klo 23:12:

Pro-ampujatkin kai tähtäävät molemmat silmät auki. Mihin tuolla pyritään valokuvauksessa?

Sitä ehtii varautua paremmin kuvaustilanteisiin, kun toisella silmällä katselee mitä tapahtuu etsimen ulkopuolella.

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?