Puruja

Pikabloggaus, viimeinen työpäivä edessä ennen lomia.

Olkoon vielä onneksi Miinalle : toivottavasti ne maisterinpaperit säilyivät kaljattomina kotiin saakka. Jälleen yksi ex-perustutkintolainen kohtalotoveri.

Sain eilen tiedon toisenkin peheemme koiran kuolemasta: Hippu-koiran maksa ja munuaiset pettivät vain muutama kuukausi vuotta vanhemman kaverinsa luusyöpätapauksen jälkeen. Kuolema on.

Pirun kone on alkanut katkoa virtaa äkillisesti mitä sopimattomimmilla ajanhetkillä. Lieneekö lämpöongelma vai virtalähteen muu turhautuneisuus, en tiedä. Toivottavasti imurointi auttoi. 

Tuntuupa virkistävältä tämä sateinen aamu pitkästä aikaa. Lämpöaalto alkoikin jo tuntua hieman tukahduttavalta, kun kämppää ei saa edes yöllä viilenemään hikoilutason alapuolelle, vaikka kaikkia ikkunoita pitää auki. Kuten Angina , minäkin tunnustaudun Ukon ystäväksi: Luonnon voimailmiöt, myrskyt ja salamoinnit saavat aikaan hyvät kiksit. Aika lupaavalta näyttää.

Tänään vielä kauppahösellystä ja repunpakkaushösellystä ja matkustushösellystä ja sitten pari vähäunista vuorokautta ystävien kera Suomen suvessa. Kelpoa. 


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/257

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Valokuvat Flickr-virran Atom-syöte

NangilimaVapaustaisteluKatlan luolaanValta Tengilille!SaalisSudet
Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?