Flow06, lauantai

DSC_3387-1.JPG

Perjantainen Flow-festarin lievä laimeus muuttui iloksi eilen lauantaina. Flow-pihan valopilkkuja olivat ruotsalainen Hearin' Aid, Stones Throw -poppoo hieman pitkäksi venyttynäkin, Ali Shaheed Muhammadin erittäin tanssitava DJ-setti, sekä pihan harmillisen varhaisen illan ammattimaisella menolla ja nostalgialla päättänyt Candi Stanton.

Valkoisen salin iltaklubilla jäi erityisesti mieleen tiukkaa groovyä house-musaa ilman DJ:n apua soittanut Tortured Soul, jonka debyyttilevykin tuli hankittua, sekä illan päättämisen kunnian saanut Aril Brikha. Tulipa väännettyä ihan perinteistä teknoa oikein huolella pitkästä aikaa.

Siinä mielessä perjantain kuvio toistui, että päivällä Flow-pihalla ei ollut tungosta, mutta Valkoinen sali oli tupaten täynnä ja tästä johtuen todella ahdas ja hikinen. Erityisen ongelmallinen oli alakerran eteisen piskuinen tanssilattia, joka tukkeutti paikoin ikävästi  myös viereisen uloskäynnin. Onneksi sentään melko pienellä ryysäyksellä saattoi välillä käydä sisäpihalla jäähdyttelemässä. Ihan tuli mieleen Uuden ylioppilastalon kolmen kerroksen bileet ennen Göteborgin surullista diskopaloa lokakuussa 1998 ja tähän liittynyttä sallitun väkimäärän dramaattiseen vähentämiseen johtanutta palotarkastusta.

Täytyy sanoa, että Flow:n uudet tilat ovat kuitenkin varsin onnistuneet. Flow-piha on melko tilava, vaikka pääasiallisena dekona käytetyt valot pääsevätkin tähän vuodenaikaan oikeuksiinsa vasta viimeisen tunnin aikana. Jospa metakkaa saisi pitää vaikka puoleen yöhön saakka, niin paikasta sukeutuisi vielä paljon tunnelmallisempi. Vaan kun ympärillä saattaa olla joitakin nukkumisrauhaa kaipaavia, niin eihän tuo oikein onnistu. 

Tänään vielä täysi päivä pihalla, joka menee suurelta osin kotimaisin musiikkivoimin. Inspiraation puutteessa taukoillut Quintessence laajentaa lavakokoonpanoaan jousilla, ja The Five Corners Quintet mätkinee uutta settiään intesiteetillä. Paljon ennakolta odotettavaa on vielä myös ruotsalaiselta José Gonzálesilta. Katsotaan kuin käy.

Kamera oli mukana eilen päivällä ja lähtee kantoon tänäänkin. Lopputulemat ilmestyvät galleriaan


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/278

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Valokuvat Flickr-virran Atom-syöte

NangilimaVapaustaisteluKatlan luolaanValta Tengilille!SaalisSudet
Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?