Flow06, sunnuntai

Muutaman yllätyksen päivä tänään Flow:ssa. Kotimainen Dalindèo osoittautui varsin päteväksi jazzahtavaa brassahtavaa keitosta vääntäväksi kokoonpanoksi, jota kuunteli aurinkoisessa ja lämpimässä sunnuntaiaamupäivässä mielellään. Olihan tuo jotenkin nimenä tuttu jo entuudestaan, mutta musiikillinen puoli oli tähän saakka jäänyt hämäräksi.

Toinen yllätys olikin sitten illan päättänyt José González. Ilmeisen suuri osa yleisöstä oli saapunut paikalle mielessään juuri kyseinen akustisen kitaran ja pienimuotoisen tunnelmoinnin voimaan luottava argentiinalaistaustainen ruotsalaismies, sillä lavan lähelle pakkautunut joukko selvästi tunnisti useampia kappaleita jo niiden alkusoinnuista. Ei kovin yllättäen eturivissä oli useampia nuoria naisia, joiden ripsarit ihailu  esiintyjää kohtaan oli valuttaa poskille. Top-listoja ja televisiota seuraamaton on niin pihalla, en ollut koskaan edes kuullut tyypistä ennen tätä viikonloppua.

Dalindèon jälkeen lavalla oli vuorossa Quintessence. Tätä ei sanoisi mielellään, mutta pakko on arvata, että bändi on ollut osastensa mietteissä viime aikoina taka-alalla. Vuoden ainoa suomenkeikka kuultiin tänään ilman yhtään uutta biisiä. Kun lavalla on peruskokoonpanon lisäksi kaksi taustalaulajaa, neljän jousen ryhmä ja yksi ylimääräinen rumpali, niin sovittamisessa on jo tekemistä niin fyysisesti kuin musiikillisesti. Emma Salokoski vakuutteli, että on hauskaa olla pitkästä aikaa lavalla Quintessencen kanssa, ja varmaan olikin, mutta mielenkiinto uhkaa kyllä loppua, jos musiikillinen luovuus junnaa. Pääsolistin "kiitti jengi!"-välispiikkiä ilmankin kehitys alkaa huolestuttavasti muistuttaa loppuaikojen Ultra Brata. Tarttis tehrä jotain.

The Five Corners Quintet veti tiukan setin 60-luvun pohjoismaissa levytettyjä jazzbiisejä, joiden alkuperäisversiot löytyvät Ricky-Tick Recordsin varsinaisesti ilmeisesti syyskuussa julkaistavalta On the Spot -kokoelma-albumilta. Levyä oli kuitenkin festareilla jo myynnissä, joten kenties sitä jo saa muualtakin. Kyllä se vaan niin näyttää olevan, että suhteellisen suuri ja nuorikin yleisö osaa nykyään kuunnella ainakin sielä helpommin kuunneltavasta päästä olevaa jazzia, välitaputuksineen kaikkineen. Paikan päällä vaikutti, että tämän tyylinen musa olisi suorastaan trendikästä parikymppisten nuorten keskuudessa. Mikä ei tietysti olisi hullumpi juttu lainkaan.

Ai niin, lounaan virkaa toimittanut Kuurnan nakkikioskin lammasleipä tarjosi kompaktiudestaan huolimatta todella hyvin katetta 10€ hinnalleen. Enpä ole tainnut koskaan syödä yhtä herkullista ja mehevää lampaanfilettä, ja pitamaisesti halkaistu leipäkin oli todella priimaa. Paikan voisi ihan vaan tämän vuoksi laittaa käyntilistalle, kun seuraavan kerran on pakottava tarve syödä juhlavasti.