Gettin' ready to flow

Viikon kuluttua on odotettavissa kolme täyttä päivää musiikkia Flow06-festareilla . Jotenkin aiempina vuosina Makasiineilla järjestetty tapahtuma on jäänyt tähän saakka väliin, vaikka kovasti on ollut tarkoitus päästä paikalle. Tällä kertaa hankin hyvissä ajoin festaripassin, jolla pääsee pe-su päiväkeikoille Ravintola Kuudennen linjan sisäpihalle sekä pe ja la iltoina Valkoiseen saliin klubittamaan.

Ohjelmaa selaillessa alkaa hieman sormia syyhytä, vaikken ole koskaan edes kuullut suurinta osaa esiintyvistä kokoonpanoista, saati nähnyt livenä. Odottava fiilis, joka muistuttaa jollain tapaa Rakkautta & Anarkiaa -etukäteisfiilistelyä. Kuvausten perusteella olen kuitenkin kovin luottavaisella mielellä. Ilmeisesti sen verran harvinaisia esiintyjiä on paikalle saatu houkuteltua, että yleisökin varmaan lähtee keikoilla hyvin mukaan meininkiin.

Muutama kaveri olisi mukava saada mukaan, niin ei tarvitsisi aivan yksin hengailla. Siispä jos olette tulossa tai harkitsemassa, niin antakaahan kuulua itsestänne.


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/277

1 Kommenttia Tämän kirjoituksen kommenttien Atom-syöte

Miina kommentoi 17.08.06 klo 23:52:

Olisi mukavaa tulla seuraksi, mutta eipä taida onnistua. Perjantaina olen menossa häävieraaksi ja lauantaina tuskin maltan jättää Kontufestareita ja Notkean Rotan tahdissa sikailua väliin. Sunnuntaina saattaakin sitten jo olla veto pois... Mutta hyvä tietää, että olet Flowssa, jos tilanne vaikka muuttuu. Toivottavasti on mukavaa!

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Valokuvat Flickr-virran Atom-syöte

NangilimaVapaustaisteluKatlan luolaanValta Tengilille!SaalisSudet
Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?