Graduntekijä palaa rikospaikalle
Näinkin voi käydä, kun on aivan liikaa aikaa, aivan liian vähän tekemistä ja Google auki: Törmäsin pari tuntia sitten sattumalta Anu Leponiemen toukokuussa 2006 julkaistuun graduun Intranet Alman käytettävyydestä, jossa oli viitattu omaan, kolmisen vuotta sitten valmistuneeseen graduuni. Leponiemen työssä raportoidaan Helsingin yliopiston intranetin, Almaksi ristityn, käytettävyystestauksesta ja testeissä löytyneistä ongelmista; Omassa tutkielmassani taas yritettiin vaikuttaa kyseisen, silloin vielä tekeillä olleen sivuston käytettävyyteen. Pakkohan tuota löytöä oli sitten hiukan selailla, ja mieleen palasivat graduntekoajalta niin mielyttävät kuin ahdistavatkin muistot.
Oman graduni kirjoitusprosessi venyi pitkäksi (se tavallinen tarina) ja muutui moneen kertaan paukkuneista aikatauluista johtuen loppupuolella melko tuskaiseksi. Jotenkin työ oli lopulta saatava kursittua kasaan, vaikka koko tutkimusosa tuntui jo täysin epäonnistuneelta ja puutteelliselta. Katkeralta tuntui aikanaan kirjoittaa gradun lyhennelmään, ettei työssä saatu aikaan sitä mitä lähdettiin tekemään, vaikka parempi olla siinä mielessä rehellinen kuin yrittää peitellä tekosiaan. Ehkä tästä syystä on tullut oltua aika hiljaa tuosta työstä jälkikäteen, vaikka lienee hyvin tyypillistä, ettei tekijä itse halua vilkaistakaan gradunsa suuntaan sen jälkeen kun sen on saanut käsistään pois.
Graduprosessissa oli kuitenkin valoisatkin hetkensä. Tuntui jotenkin siistiltä osata kymmeniä alan tutkijoita sukunimeltä (lähdeaineistossani oli kirjoitustyön loppuvaiheessa vajaa 160 kirjaa tai artikkelia). Hienoja hetkiä olivat myös jotkin ahaa-elämykset, jolloin lukemiensa artikkelien takana pilkottavia ajatuksia onnistui yhdistelemään, ja parhaassa tapauksessa liittämään niihin omia ideoitaan. Tulipa tutkijoiden intranet-käyttöliittymää pähkäillessä keksittyä joitakin ihan omaperäisiä käyttöliittymäideoitakin, jotka ainakin tuolloin vaikuttivat ihan järkeväiltä. Täytyy myöntää, että vähän kyllä nolottavat Leponiemen melko kritiikittömät viittaukset gradussani esiteltyihin, kröhöm, kuitenkin täysin testaamattomiin navigointi- ja hakukoneideoihin.
Oma tutkielmani jäi sitten vähemmän tärkeänä vaiheena lisäämättä Helsingin yliopiston sähköisessä muodossa julkaistujen opinnäytetöiden E-thesis -palveluun ja omalla webbisivullakin oli muka aivan liian vähän tilaa 8 megan kokoiselle pdf-tiedostolle. En edelleenkään oli työn lopputulokseen kovin tyytyväinen, mutta saattaahan siitä olla jollekulle iloa, joten laitoin nyt tutkielman ja kaikki LaTeX-muotoiset lähdekoodit saataville gradu-sivulle. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.
Varoituksen sana on kyllä tässä yhteydessä paikallaan: vaikka käyttöliittymätutkimuksen latominen LaTeX-ohjelmalla olikin ajakäytön maksimoinnin kannalta edullinen valinta, niin ulkoasun virittely sillä vaatii aikamoista tutkimusmatkailija-asennetta. No, sehän onkin ladontasovellus, ei taitto-ohjelma.
Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/328








Jätä kommentti