Tee-se-itse salamaheijastin

oma_salamaheijastin.jpg Nikon Speedlight SB-600 ja omatekoinen heijastin

Tulevaa hämärissä sisätiloissa tapahtuvaa kuvauskeikkaa silmälläpitäen päätin parannella joskus aiemmin väkertämääni salamaheijastinta. Vaaleakattoisissa matalahkoissa tiloissa katto toimii usein hyvin heijastimena, mutta aina ei tilanne ole näin hyvä.

Kuvassa näkyvä heijastin on varsin yksikertaisesti rakenteeltaan vain sopivasti rullalle kierrettyä kartonkia, jota on yläpäästä vahvistettu kaistaleella paksumpaa pahvia, jonka tehtävänä on pitää yläosa leveänä ja avoinna.

Lisäsin tuohon perusrakenteeseen heijastavan sisäpinnan alumiinifolion himmeämmästä puolesta ja hillityn ulkokuoren voimapaperista. Folio paitsi heijastaa valon eteenpäin härvelin yläosasta, myös estää sen loistamisen heijastimen taakse ja sivuille kartongin läpi. Folion päällä on vielä kerros tavallista himmeää toimistoteippiä vahvistamassa herkästi repeytyvää foliopintaa ja pehmentämässä heijastusta. Eihän se nyt ihan täysin professionaalin näköinen ole, mutta aika hyvä kumminkin.

Kun Manfrotto 055C -kolmijalan nostaa aivan tappinsa, niin salaman ja heijastimen saa hilattua n. 2,2 m korkeuteen lattiasta, mikä lisää jo huomattavasti luonnollisuudentunnetta salamakuviin. Nikon D200 (kuten myös D70) osaa käskeä SB-600 -salamaa langattomasti etänä, joten kuvien napsiminen rajoitetulla, ennakkoon tiedettävällä alueella (esim. päivänsankarin onnittelut, esiintyjät yms.) on tällaisen järjestelyn kanssa varsin näppärää. Pitää vain muistaa, että salamalaitteen etäohjauksen optinen vastaanotin on takaa katsottuna sen vasemmalla puolella. Siispä salama kannattaa sijoittaa kuvaajan oikealle puolelle, jotta kameran sisäänrakennetun salaman tuottama ohjaussignaali kantautuu tarpeeksi hyvin salamalle saakka. 

Nyt vaan pitäisi päästä testaamaan tuota heijastinta tummakattoisessa tai vaikka ihan avoimessa tilassa. Ullakko saa kelvata.


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/323

1 Kommenttia Tämän kirjoituksen kommenttien Atom-syöte

Petri Hoikka kommentoi 03.05.07 klo 18:58:

Moro ja terveiset Tampereelta!!!
Tämä on hyvä keksintö MacGyver, täytyypä kokeilla tuota.

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Valokuvat Flickr-virran Atom-syöte

NangilimaVapaustaisteluKatlan luolaanValta Tengilille!SaalisSudet
Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?