Salkantay-Machu Picchu: paiva 3

Kello kuudelta jatettiin leiri, ja lahdettiin liikkeelle alas subtrooppista sademetsaa kasvavaa vuorilaaksoa. Koskena kuohuva joki oli lahes koko matkan seuranamme. Patikointi oli paljon helpompaa kuin edellisena paivan, mutta jatkuva laskeutuminen alkoi tuntua jaloissa: vasemman polven lievan kivun lisaksi saman jalan kantapaahan oli teipattu oli jo toinen rakkolaastari.

Polut olivat kivikkoisia, ja vuoripurojen ylittamiset saivat kiittamaan vedenpitavia saappaita. Raskaasti kuormattuja hevosia ja lapiomiehia tuli vastaan vanah valia. Ihme, miten hevoset paasivat pillastumatta ohi pahimmista polun kohdista, joissa maanvyorymat olivat vieneen polun lahes olemattomiin. Taman patikoinnin ominaistuoksusta eivat vastaa sadetsan puiden kukinnot, vaan hevosenlanta, jota patikoivat vaistelevat parhaansa mukaan kunnes se jauhautuu polun tomuun.

Loppupaassa paivaetappia lahestettyessa Santa Teresan kylaa vastaan alkoi tulla useammin pienia tiloja, naisia perinteisia varikkaita kantoliinoja selassaan, ja pienia lapsia huutelemassa “!Hola¡” ohikulkeville reppumatkalaisille. Mielenkiinnolla tarkastelelen myos pienia kahviviljelmia, joiden vihreat ja punaiset pavut kasvavat banaanipuiden varjossa.

Santa Teresan kylan betonoidulla raitilla oli iltapaivan auringossa kaytossa vain toinen ajokaista, silla toista kaytettiin kahvipapujen kuivaamiseen. Tanne tulee selvasti keskimaaraista enemma turistirahaa, silla raitilla on jos jonkinlaista tavaraa tarjoavia kauppasia, niin lapsilla on myos uudet muoviset leluautot ja varsin siistit vaatteet.

Ennen auringonlaskua kavimme viela pulikoimassa laheseissa kuumissa lahteissa. Parin tunnin lilluttelun ja oluen jalkeen oli taas aika kuningasolo, eipa ole ennen tullut eteen uimapaikkaa, jonka taustamaisemat vetaisivat naille vihreille vuorille vertoja. Puhtaat hiukset tuntuivat kolmen paivan hikipuristuksen jalkeen omituisilta.

Illalla Santa Teresan kylan puoliksi ulkoilmaravintolassa ihmeteltiin tykilla seinalle heijastettujen kasarihittivideoiden kimaraa ja katossa roikkuvaa pelipalloa. Hieman kiusaantuneina yritimme viittoa paikasta vastaavaa mammaa kaantamaa voluumia hiljemmalle. Illallisen kruunasi kokkiparimme valmistama vanukas, joka tuotiin poytaa liehtivana. Oikea juhlaillallinen.