Salkantay-Machu Picchu: paiva 5

Kello 5 aamulla lahdimme kiipeamaan ylos Indiana Jones -tyyppista viidakkopolkua kohti Machu Picchun rauniokylaa taskulamppujen varassa. Fernandon ennakkovaroitus hikisesta reissusta osoittautui paikkansa pitavaksi, reilut 3000 kiviporrasta aiheuttivat aikamoista puuskutusta. Pakkohan tuo nousu kuitenkin oli tehda jalkaisin, aika noyraa menna 90 km kavelyn jalkeen viimeinen puoli tuntia bussikyydilla.

Alle loputtoman ajan kuluttua ja hyvissa al}join ennen auriongonnousua paasimme perille alueen portille. Bussikyydilla ylos matkanneet turistit ja muutama meita kovakuntoisempi kavelija oli jo ehtinyt perille ennen meita. Jonoa ei kuitenkaan portilla ollut, vaan paasimme sujuvasti sisalle hakemaan hyvat paikat aurinnousun seuraamiseen vartiotornin juurelta. Augustina, Jen ja Elizabeth kuitenkin ehtivat muista edelle, eika heita nakynyt muutamaan tuntiin. Myohemmin selvisi, etta kovakuntoiset tytot olivat lahteneet vahingossa 500m kylkan ylapuolelle nousevalle Machu Picchu -vuorelle lahtevalle polulle, ja virheen huomattuaan paattaneet jatkaa perille saakka.

Kaupungin rauniot olivat vaikuttavia, mutta vuoreten keskella olevan paikan maisemat ainakin omalta osaltani paikan parasta antia. Oppaamme mukaan 70% esiinkaivetuista muureista on alkuperaisia, loput restauroituja. Paikka naytti jotenkin liiankin pittoreskilta koneella jetuine nurmikentineen, paikalle raahatuine laamoineen ja siisteine kivimuureineen. Kuvia paikalta seuraa, kunhan ehdin niita siirtamaan. Laajakulmalinssi on ollut koko patikoinnin ajan kovassa kaytossa.

Paluumatkan reitti kulki ensin matelevalla ja heiluvalla junalla Ollaytaytamboon, josta bussilla Cuscoon. Huominen onkin sitten varattu toipumiseen ja jatkoreissun selvittelyihin. Tuntuu, etta itsensa kiduttaminen saa nyt vahaksi aikaa riittaa.