Homebound plane
Tanaan sitten alkoi tuskastuttava kahden vuorokauden kotimatka Santiagosta Liman, Madridin ja Amsterdamin kautta Helsinkiin. Alkaa olla jo melkoinen reissuvasymys paassa ja jaloissa, ajatus rojahtamisesta omaan sankyyn vaikuttaa kovin houkuttelevalta. Olotilaa ei varsinaisesti paranna eilinen kotibileiden vuoksi pitkaksi venahtanyt viimeinen ilta Santiagossa.
Lauantain futismatsi oli elamys, vaikka stadioni ei hurjan iso ollutkaan. Istuimme Universidad Catolican fanikatsomon vieressa kuunnelleen hieman liian kunnianhimoisiksi sanoitettuja kannatuslauluja ja vaistelimme paaosin ylospain ammuttuja hataraketteja. Mellakkavarustetut poliisit marssivat aika ajoin katsomon portaita ylos, mutta mitaan vakavampaa jarjestyshairiota emme ainakaan huomanneet. Itse peli ei heppoisen arviontikykyni mukaan ollut aivan taidokkaimmasta paasta, mutta UC:n kannattajat saivat kuitenkin vastinetta rahoilleen kotijoukkueen kaannettya ensimmaisen puoliajan 1-1 tasalukemat 4-1 voitoksi.
Henkilokohtaisina tappioina matsista on kirjattava salaman ladattavat paristot, jotka poliisiseta takavarikoi turvatarkastuksen yhteydessa stadionin portilla, seka samassa hatokassa hajonnut kameralaukun vetoketju. Paristot olivat kieltolistalla ilmeisesti sen vuoksi, etta niilla on ollut jonkun mielesta naparaa heitella pelaajia. Fanikatasomon hatasoihtujen ja -rakettien maarasta paatellen turvatarkastus ei kuitenkaan ollut aivan aukoton. Onneksi sentaan sain pitaa kameran varsinaiset akut, muuten olisi urheiluviihde tullut hieman liian kalliiksi.
Nyt pitaisi painua pehkuihin taalla hijaisessa Miraflores House -hostellissa, aamulla on aikainen heratys ja edessa Atlantin ylitys vastapaivaan: noustaan Limasta maanantaiaamuna ja laskeudutaan Madridin tiistaiaamuna. Jos ei tuosta mene ajantaju haranpyllylleen, niin ei sitten mistaan. Tyonantajakin ilmoittelee loman paattymisesta, kun Suomen helteet nayttavat olevan vaihtumassa ukkoseen ja sateeseen. Toisaalta ei voi valittaa, kun ei ole koko reissulla jouduttu pitamaan yhtaan sadepaivaa.
Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/421








Kivaa, että tulette pian taas takaisin! Nähdään sitten.