Jatkos, anteeksi katkos

Pahanlaatuinen bloggaajan blokki on vaivannut Etelä-Amerikan reissun jälkeen, pahoittelut. Kun äitinikin tänään jo valitteli päivitysten puutetta, on kai syytä tehdä asialle jotain.

Juhannus tuli ja meni, ystävien seurassa hyvästä ruuasta ja juomasta nautiskellen. Huvittavaa sinänsä, että melkein poltin naamani parissa päivässä Viikissä, kun olin juuri selvinnyt kuukaudesta eteläisen pallonpuoliskon intensiivisessä paisteessa ilman minkäännäköisiä vaurioita. Sitä ei meinaa millään haluta suostua ajatukseen, että Suomessa pitäisi erityisesti suojautua auringonpaisteelta, tapanani kun ei juuri ole päivää paistatella.

Viime viikolla tuli käväistyä pikaisesti Roomassa työmatkalla. Kuumaa siellä oli, lämpötilat hipoivat kolmeakymmentä, eikä kostea ilmasto helpottanut hienpidätystä. Turistointiin ei palavereilta valitettavasti kovin paljon aikaa jäänyt, mutta Frascati -niminen asuinkaupunkimme parinkymmentä kilometriä Roomasta kaakkoon vaikutti varsin viehättävältä vanhoine toreineen, vehreine bulevardeineen ja kapeine portaikkokatuineen. Katukuva kovin elävä illalla, kun ihmiset tulivat kaduille nauttimaan viilenneestä ilmasta ja käsiin sulavista värikkäistä jäätelöistä.

Suomessa ei juuri koskaan ole niin täydellistä terassi-ilmaa kuin tuollaisissa paikoissa. Ei enää ole hiustavan kuumaa, mutta silti aivan tarpeeksi lämmintä. Valaistuksellakin lienee osansa fiilikseen, meillä kun on näin kesäisin turha etsiä hämyistä tunnelmaa saati katsella tähtiä. Ehkä sitten elokuussa hieman paremmin. Jos ei tule räntää.

Kahden tunnin pikavisiitti Roomassa kului lähinnä Forum Romanumin ja sen houkuttamien turistilaumojen äimistelyyn. Näimme sentään antiikin Rooman keskipisteen, siis sen kiven, mihin kaikki tiet vievät. Aika vaatimattoman näköinen oli se kivi, niinkin keskeiseksi murikaksi. Kyllä se vaan niin on, että kyseiseen kaupunkiin on vielä tehtävä hiukan pidempi ekskursio jossain vaiheessa.

Vimpainrintamalta sen verran uutta, että menin pari viikkoa sitten tuhlaamaan paksun tukun rahaa paljon hypetetyyn taskutietokoneeseen, joka tästä etenpäin hoitelee myös varsin vaatimattomat etäpuhumisen tarpeeni. N95:ssä on paljon hyvää ja jonkin verran ärsyttäviä heikkouksia, mutta yleisvaikutelma on kuitenkin positiivisella puolella. Ehkä positiivisin yllätys on laitteen kamera, jolla saa napsittua ainakin nettigallerioihin aivan kelvollisia pokkarikuvia. Pahimpiin pettymyksiin puolestaan kuuluvat GPS- ja karttasovellukset. Ensivaikutelmia pitänee kirjoitella tarkemmin omaan merkintäänsä tässä lähiaikoina.

Nyt kun noita kännykuvia jo ehkä kehtaa muillekin esitellä, niin perustin Flickr-palveluun oman kuvablogintapaisen, johon viskon satunnaisia otoksia reissuilta, joilla järkkäriä ei ole tullut kannettua mukana. Tässä yhteydessä tiedoksi annettakoon myös, että varsinainen kuvagalleriasovellukseni bugaa jonkin verran: diaesitys ei toimi lainkaan isommissa kokoelmissa. Ploggerin versio 3 on edelleen alfa-vaiheessa, pitää katsoa, jos tuota jaksaa itse ryhtyä debuggaamaan.


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/423

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?