Kukkuloilla ja viinikellareissa

casillero_del_diablo.jpgCasillero del Diablo

Santiagossa matkustetaan metrossa ruuhka-aikaan tappituntumalla, rakennetaan sahkoaitoja koirien vartioimien talojen ymparille ja tutkitaan paivan smogitilannetta katsomalla erottuvatko laheiset vuoret vai eivat. Kaikesta ruuhkaisuudesta huolimatta kaupunki tuntuu suhteellisen mielyttavalta, joskaan aivan halpaa taalla ei ole: ravintolahinnat ovat ruokien ja juomien osalta ainakin lahella Suomen tasoa. Turistit saavat kavella kaupungin katuja melko rauhassa, johtuisiko sitten siita, etta porukka on taalla Chilen puolella huomattavasti eurooppalaisemman nakoista kuin Perussa tai Boliviassa.

Kavaisimme yhden yo paivan ja yon verran vanhassa satamakaupungissa Valparaisossa. Kukkuloille levittaytyvassa kaupungissa on kovin paljon portaita, laiskemmille kukkuloille kuljettavia vanhoja raidehisseja, yliopisto-opiskelijoita seka merimies- etta muita baareja. Kukkuloilta avautuvat nakymat konttien ja rahtilaivojen hallitsemaan satamaan ja illalla valopilkut peittavat kauniiden vanhojen talojen ja uudempien hokkelien varikkaan rosoisuuden. Valpossa paikalliset opiskelijat olivat vallanneet yliopiston rakennuksia vaatien uudituksia, joiden sisallosta meille jai harmillisen huono kuva. Tunnelmat tuntuivat kuitenkin olevan rauhalliset, kampusalueilla soitettiin musiikkia ja maalattiin bannereita.

Muutimme eilen Fernandon ja Noran erinomaisesta kotimajoituksesta kaupungin keskustaan 11. kerroksen huoneistohotelliin, jotta Santiagon iltaelamaan tutustuminen ei hairitsisi isantiemme elamaa liiaksi. Viimeisena iltana juttelimme Fernandon kanssa Chilen ja isantaperheemme vaiheista pitkalle yohon.

Tanaan vierailuvuorossa oli Santiagon lahella sijaitseva viinitila Concha y Toro, jonka kuulusta “paholaisen kellarista” oheinen kuva on napattu. Kierroksella tutustuttiin pikaisesti tilan historiaan, viinin kasvatukseen ja tuotantoprosessiin, seka maisteltiin kahta yhtion viinia. Erityisesti Carménère-rypalelajiin tutustumien oli mielyttava yllatys.

Jim tuossa vieressa yrittaa etsia mahdollisia musiikkikeikkoja viikonlopuksi. Sen verran ohjelmaa on keksitty, etta lauantaina mennaan haistelemaan urheilujuhlaa Universidad Católican ja Melipillan futismatsiin. Jostain kai tahankin lajiin tutustuminen on aloitettava.


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/420

2 Kommenttia Tämän kirjoituksen kommenttien Atom-syöte

hop! hyvältä kuulostaa, täällä on oikein aurinkoista ja kesäistä minkä varmaan tiesittekin jos ootte yhtään suomen säitä netistä tarkastelleet. :) heitän avaimet tiistaina Idalle joka kuulema on tulossa teitä vastaan kentälle, saat ne sitten siltä. kämppä oli ainakin viimeksi vielä pystyssä ja kasvitkin hengissä :P olit saanut joltain vakuutusyhtiöltä tjmv:lta kirjeitä, en avannut.

Anonymous kommentoi 11.06.07 klo 12:07:

Catolica on sitten yks cuico-jengi, sitä ei voi kannattaa!

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?