Nousuja ja laskuja mäciviikoilla
Uuden automaattisen tietojenkäsittelijän kanssa eletään nyt kuherruskuukauden neljättä päivää. Lunnaat olivat kovanlaiset, mutta pääosin mieluisa yhteiselo ja etenkin pöydän toiselta puolelta monalisamaisesti katsova varsin laaja naama saavat uhrauksen tuntumaan jos nyt ei järkevältä niin ainakin perusteltavissa olevalta.
Iso näyttö on luksusta, johon tottuu nopeasti
Pikselinflaatio on kumma sairaus. Vajaat kaksi vuotta sitten 21-tuumainen putkinäyttö tuntui huiman suurelta työpöydällä. Kun nyt on katsellut 30-tuumaista, kirkasta ja kristallinterävää littunäyttöä muutaman päivän, tuntuu edellinen kuvaputki linnunpöntöltä katseltuna rasvaisten silmälasien läpi.
Ainoa, missä Cinema HD, kuten nestekidenäytöt yleensäkin, häviää putkinäytölle, on mustien sävyjen toisto: tummasta harmaasta ei pääse millään mustaan saakka. Erityistä kritiikkiä tämän hintaluokan näytölle on annettava mustan epätasaisuudesta: tasainen musta pinta vaalenee selvästi kulmia kohti, mikä häiritsee erityisesti tummanpuhuvia leffoja katsottaessa. Olisiko kyse näytön sisäisestä lämpöongelmasta, joka heijastuu tunnetusti lämpöherkkään nestekidekalvoon, mene tiedä.
Edit 18.10.: Näytön tummuus on nyt ensimmäisen viikon käytön jälkeen tasaantunut kovasti. Ei siis pidä singahtaa heti vaihtamaan tuotetta, jos tällaista esiintyy.
Hämmästyttävää siisteyttä myös pellin alla
Mac Pron harjatun alumiinikuoren viileä tyylikkyys ei tule yllätyksenä, toisin kuin koneen lähes 20kg paino. Kuori on kauttaaltaan parimillistä alumiinilevyä, ja kehikko on muutenkin todella tukevan oloinen. Silti paino hämmästyttää. Onko niin, että käyttäjä kokee saavansa enemmän katetta rahalleen, kun painoa on reilusti?
Kotelo avausmekanismeineen vaikuttaa todella laadukkalta: modulaariset kovalevypaikat ja siististi reinoja myöten vedetyt johdot tuovat saavat aikaan vaikutelman laitteesta, joka kestää jatkuvaa availua ja osien vaihtamista vuodesta toiseen. Vaan mitenkähän mahtaa olla kahden-kolmen vuoden kuluttua, kun koneen sisälmykset todennäköisesti pitäisi vaihtaa uudempiin, että onko päivittäminen mahdollista?
Jos tavallisen toimivan, vaan hitaksi käyneen peltikuorisen koneen heittäminen elektroniikkaromunkeräykseen kirpaisee, niin tämän alumiiniluomuksen viskaaminen romujen sekaan elektroniikan vahnennuttua tuntuu lähes aivan jäjettömältä ajatukselta. Siinäkään ei energiaa säästetä, kun tämmöisiä paketteja rahdataan ympäri maailmaa. Mutta on se silti tyylikäs ja kolmesta sisäisestä tuulettimestaan huolimatta hyvin hiljainen.
Käynnistys ja ikkunointiparadigma aiheuttivat vihreälle päänvaivaa
Ensimmäiset nyrkinheristelyhetket pitkäaikaisena wintoosakäyttäjänä koin yrittäesäni saada koneen RAID-korttia asetettua kovalevyjen vikasietoisuutta parantavaan tilaan. Oletuksena koneeseen asennetut kaksi identtistä kovalevyä oli konfiguroitu siten, että molemmat olivat erikseen käytettävissä tiedontallennukseen. Levyjen saamisen kaiken tallennettavan tiedon molemmille levyille hajauttavan RAID 1 -tilaan piti olla yksinkertaista: sen kun pari klikkausta ja velho hoitaa homman kotiin.
No pari klikkausta menivätkin ihan hyvin, kunnes klassisen “oletko aivan varma, tätä ei voida perua”-dialogin jälkeen kone huomasi, että jumatsuika, kaverihan yrittää sisällyttää nykyisen käynnistylevyn tähän RAID-levystöön. Ei käy, käynnistä kone asennus-CD:lta ja yritä uudelleen. Ok, mikäs siinä, käy järkeen (ainakin jos on käpistelijä). Ainoa vaan, ettei minulla ollut mitään hajua siitä, miten mäkki buutataan CD:ltä.
Näin tyhmiin käyttäjiin eivät olleet edes käyttöohjeet varautuneet. Buuttaminen CD koneen sisällä ei tuottanut toivottua tulosta. Lopulta systeemiasetuksista löytyi “Start disk..” -niminen kohta, jonka olin olettanut sisältävän jonkinlaisen hätätilakäynnistylevyn luomisvälineen. Sieltä saikin sen sijaan valita seuraavalla käynnistyksellä käytettävän boottilevyn, kunhan oli ensin hokannut laittaa ko. levyn CD-asemaan ja sitä ennen löytänyt näppäimistöstä painikkeen, josta levykelkka tulee ulos. Totta ihmeessä se painike on näppäimistössä, eikä kelkan läheisyydessä.
Asennuslevyltä käynnistettäessä keskelle ruutua tupsahti ikkuna, josta — yllätys yllätys — sai asentaa Mac OS X -käyttöjärjestelmän koneeseen. Tämä ei nyt vaikuttanut ihan siltä mitä haettiin, mutta mitään muutakaan optioita ei ikkunassa ollut, joten ajattelin, että kaipa siellä on sitten jonkinlainen syvällisten järjestelmäasetusten muuttamisoptio jossain kohtaa; Ja ei kai ohjelma nyt niin tyhmä voisi olla, että se lähtisi tekemään asennusta uusiksi ainakaan kysymättä, kun ko. versio oli jo asennettu levylle. Eipä! Asennusta jäljellä enää noin 50 minuuttia… prkl.
Sadattelunkatkuisia kymmeniä minuutteja myöhemmin havaitsin vihdoin, että se, mikä olisi pitänyt hoksata, oli että ruudun yläreunassa oli valikkopalkki, josta kaivamalla löytyi mm. tuo RAID-hallintaohjelma. Ei siis asennusohjelman yläreunasta, vaan erillään 15 cm päästä ruudun yläreunasta. RAID-tilan vaihtaminen varastikin sitten kaiken interaktion varoittamatta n. kolmeksi tunniksi. Siinä sitten tölläsin ryömivää edistysmispalkkia kun en muutakaan voinut. Oli pakko ottaa nokoset.
Nyttemmin olen oppinut, että näin nämä macin ohjelmat toimivat: kukin aktiivinen sovellus näyttää valikkopalkkinsa vuorollaan ruudun yläkulmassa. Sovellukset eivät myöskään yleensä sulkeudu sulkemalla niiden kaikki ikkunat, vaan ko. prosessit pitää erikseen sulkea. Tämän järjestelyn loogisuutta on hieman hankala ymmärtää. Mikäs siinä, jos muistia on riitättävästi, kivahan se on, että ikkunat avautuvat nopsaan uudelleen ja samassa tilassakin mahdollisesti, mutta tähän “pääikkunan elinkaari on yhtä kuin sovelluksen elinkaari” -paradigmaan on vaan niin tottunut, että ajatus kummastuttaa.
Silti lähinnä sitä, mitä modernin tietokoneen tulisi olla
Pienistä alkuhankaluuksista huolimatta poro-mäkki on kaikista tähänastisista tietokoneistani lähinnä sitä, mitä koneen pitäisikin olla: (lähes) kaikki sujuu arvattavasti ja nopeasti, ohjelmat eivät häiritse toisiaan, reilusti tabloidikokoinen näyttö sopisi ehkä vihdoin jopa siihen sanomalehden lukemiseen (jos vaan käyttöliittymä olisi ruokailuitilaan sopiva), tieto liikkuu jouhevasti niin verkosta kuin siirtolevyiltäkin, kännykkä ja kamera integroituvat ongelmitta.
Ennen kaikkea jossain syvyyksissä möyrii luottamusta herättävä käyttöjärjestelmä, joka pitää kriittisistä asioista huolta ja mahdollistaa tarvittaessa aivan riittämiiin komentorivinörtteilymahdollisuuksia, mikäli sellaiseen joskus tekisi mieli ryhtyä.
Ei minusta silti makkievankelistaa ihan vielä tältä seisomalta saa. Hyvä kone kovaan hintaan voisi olla nykyisin kovasti muodikasta sankarikuluttamista, mutta kun ne kaikki komponentit ovat kuitenkin halvalla valmistettua standardikamaa. Nykyaikaisia mikropiirikomponentteja ei ihan joka lähipajassa kolvailla.
Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/432








Jossei ole rahaa noin paljoa laitettavaksi ympäriinsä, niin kaipa ne onkin ne macin läppärit ja mac mini, jolla on hyvinkin kilpailukykyinen hinta-laatu -suhde. Sä ostitkin tuollaisen ammattilaisten, megalomaanista vääntöä tarvitsevien, rahakkaiden ja tyylin päälle ymmärtävien luksusvehkeen. Merkistä, imagosta ja kauneudesta täytyy maksaa. Mutta kyllä se on kaiken sen arvoista, uskoisin vakaasti.
Jonna: Totta puhut, tuo ostamani kone ei tosiaan ole edullisuuden perusteella valittu, vaan tavoitteena oli panostaa kerralla kunnolla, kun ei varsinaisesti tarvinnut tehdä kompromissia. Ja kuten sanottu, olen erittäin tyytyväinen. En kuitenkaan kirjoittanut pelkkää hymistelyä, sillä vieläkin paremmin homman voisi hoitaa, erityisesti kun kyse on Macistä, joka on brändinä hyvin vahvasti profiloitunut käyttäjäystävällisyyteen ja käytön helppouteen.
Kovasti toivon, että tietokoneistakin voisi joskus tulla kestokulutushyödykkeitä, että oikeasti voisi kuvitella tänään hankitun koneen olevan hyvin hoidettuna terässään vielä viiden tai jopa 10 vuoden kuluttua. Ehkä se onkin mahdollista, kun työasemat vähitellen oppivat käyttämään hajautettua grid-tyyppistä laskentaa, eli kotiin voi nettikaistan lisäksi ostaa tarpeen mukaan prosessointi- ja muistikapasiteettia joltain palveluntarjoajalta.
"“pääikkunan elinkaari on yhtä kuin sovelluksen elinkaari” -paradigmaan on vaan niin tottunut, että ajatus kummastuttaa."
Väittäisin sittenkin enemmän, että kyse on tottumuksesta. Minun on aina ollut vaikeaa ymmärtää, miksi yksi ikkuna olisi arvokkaampi kuin muut, varsinkin, kun kaikki näyttävät samalta. On rasittavaa, kun selainikkunaa sulkiessaan ei voi oikein mistään tietää, sattuuko olemaan kyseessä sovelluksen viimeinen ikkuna, ja sammuuko koko ohjelma vahingossa samalla kertaa. Toisaalta, jos haluaisinkin sulkea koko ohjelman, kaikissa ohjelmissa ei ole tähän suoraa mahdollisuutta, vaan joudun sulkemaan ikkunat ensin yksitellen.
Toisaalta Applekaan ei ole asiasssa aivan konsekventti, ja nykyään eräät yhden ikkunan ohjelmat sammuvat ikkunan suljentapainikkeesta (vrt. Järjestelmäasetukset).
Huomasit kai, että jos ostit koneesi lokakuun 1. päivänä tai myöhemmin, olet oikeutettu saamaan Leopardin halvalla.
PA: tuo on varmastikin tottumiskysymys. Kaikkein paras varmaankin olisi, jos sillä ei olisi mitään väliä, onko jokin ohjelma vielä keskusmuistissa vai vain kovalevyllä, kunhan sen saa nopeasti käsille silloin kuin tarvitsee.
Kiitos Leopard-vinkistä, tein kaupat 2.10. :-)
Huomasin vasta, että olet taas aktivoinut blogisi. Kivaa!
Itse olen ainakin ollut tyytyväinen Macin hankittuani. Tosin mullahan on vaan ihan tämä prolemalli, eli valkoinen MacBook, joka näyttää edelleen vessanpöntöltä. Ja valitettavasti toisenlaisista toiveistani huolimatta pöly näkyy siinä yhtä hyvin kuin mustassa...
"siististi reinoja myöten vedetyt johdot" Viittaako tämä jalkineisiin :D
Mulla on 6 vuotta vanha G4, joka toimii edelleen moitteettomasti. Käytän sitä tosin vain äänittämiseen ja kuvien ja laskujen tekoon/tulostamiseen, kun käyttämäni nettiselain ei ole päivittynyt muutamaan vuoteen, enkä ole muutaman kokeilun perusteella löytänyt miellyttävää selainta. (eli siinä on edelleen netscape). Mutta siis muuten täysin kelpo kone (jos ei odota räjähtävää nopeutta).
On mulla sit uudempi läppäri tietysti.