Blogilista.fi Sanomalle - Blogihakemisto.fi julkiseksi
Päivän suomalaiseen blogiuutiseen ovat jo ehtineet viitata melkein kaikki. Kun kerran jotain selvästi on tapahtumassa, niin päätin julkistaa n. kuukauden verran muutaman innokkaan blogaajan kanssa yhdessä pohdiskellun ja jo muutamassa kirjoituksessakin viitatun Blogihakemisto.fi-projektin vielä keskeneräisen ideointi- ja suunnitteludokumentin.
Ideana ei siis niinkään ole pistää pystyyn uutta blogilistaa, vaan kerätä parhaat ideat meiltä, blogipalvelujen käyttäjiltä, ja ainakin hahmotella niiden perusteella nykyaikaisen, mahdollisimman tehokkaan, toimivan ja helppokäyttöisen yhteisöllisen blogipalvelun käyttöliittymä. Mikäli Sanoma Digital haluaa käyttää projektin tuloksia hyväkseen uuden blogilistan suunnittelussa, niin olkaa hyvä vaan, dokkarit julkaistaan Creative Commons Nimeä-Tarttuva -linsenssillä. Sama koskee mitä tahansa kaupallista tai ei-kaupallista toimijaa. Näin toivotaan varmistettavan parhaiden ideoiden päätyminen sellaisen toteuttajan saataville, jolla on halua palvella blogiyhteisöä mahdollismman hyvin (lukien mukaan oman pystyssäpysymisensä, tietysti).
Nykyinen blogilista on jäänyt ajastaan jälkeen osittain vähäisen tuotekehityspanostuksen, osittain korvaavien tekniikoiden (RSS- ja Atom-syötteet) ja niitä tehokkaasti hyödyntävien palvelujen (mm. Google Reader) vuoksi. Uskon, kuten Jere Majavakin päivän kommentaarissaan, että blogipalvelulla on pelkkiä syötteitä enemmän annettavaa, mikäli se suunnitellaan ja toteutetaan huolella ja kunnolla.
Seuraa keskustelua projektin tiimoilta Jaiku-kanavalla Blogihakemisto.
Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/439








Jätä kommentti