Valoa malliksi

Tähän vuodenaikaan luonnonvaloa suosivalla kuvaajalla on hiukan hankalaa: Lyhyt päivä hämärtyy jo varhain iltapäivällä, ja jos joskus aurinko sattuisikin paistamaan, ei siitä riitä sädettäkään työpäivän jälkeiseen aikaan. Sade ja räntä saattavat tietysti luoda hyvätkin olosuhteet mielenkiintoiselle kuvalle, mutta kovin usein kuvaajan tarmo ei riitä ulkona kärvistelyyn Helsingin joulukatusäällä. Pitää keksiä jotain muuta.

Ehdin jo vannottaa itseäni olemaan hankimatta mitään suurempaa tämän vuoden puolella, uuteen tietokoneeseen ja sen ohjelmistoihin kun hulahti tässä syksyllä sievoinen summa rahaa. Jostain mieleen alkoi joskus viime viikolla ryömiä visioita pienimuotoisesta mallikuvauskokeilusta, jossa tarkkaan harkitulla, niukalla valaisulla olisi keskeinen osa. Ajatus ei jättänyt rauhaan, kokeilemaan ja opettelemaan piti päästä, ja onnekseni sain mallinkin hyvän ystävän suostuttua tähtäimenruuaksi.

Olen tehnyt hieman etukäteisvalmisteluja kuvaussessiota varten väsäämällä litran juguttipurkeista pari salamalaitteeseen kiinnitettävää tötteröä, joiden avulla saan aikaan kapeita valojuovia (kyllä, tee-se-itse -valokuvaustarvikeprojekti on saanut jatkoa). Tarvikkeisiin kuuluvat jo aiemmin hyväksi havaitut alumiinifolio ja himmeä toimistoteippi, joilla valo pidetään haluttujen seinämien sisäpuolella. Valmiiksi sisäpuolelta folioitu mehutölkki olisi varmaan ajanut samana asian, mutta sellaista ei nyt sattunut olemaan käden ulottuvilla.

Nälkä tietysti kasvoi syödessä [kumma sanonta muuten, tapahtuuko jollekulle näin oikeasti joskus?], sillä ilmeistä oli, että yhdellä kohdevalolla ei vielä kovin pitkälle pötkitä. Jos jonkinlaista lukulamppuviritystä kävi mielessä, mutta valovoimakkuuden säätömahdollisuudet olisivat tällöin olemattomat, eikä kuumina käyvien lamppujen teippailu tuntunut ihan turvalliseltakaan. Niinpä päädyin hankkimaan toisen samanlaisen SB-600 -salamalaitteen aiemmin hankitun rinnalle. Salamat voi sijoittaa kuvaustilaan melko vapaasti, ja niiden valotehoa ja tilaa voi ohjata erikseen langattomasti D200-kamerarungon orjasalama-asetuksista. Rungon omasta sinäänrakennetusta, commander-tilaan asetetusta salamasta pitää olla näköyhteys salamalaitteiden vastaanotinsensoriin, jotta valosykäyssarjojen avulla juuri ennen varsivaista valotusta tapahtuva kommunikointi toimii.

TTL-automatiikka näyttää todellakin toimivan alustavien testaulujen perusteella hyvin ja vaivattomasti: kun kaksi samaan kohteeseen suunnattua salamalaitetta asetetaan TTL-tilaan ilman valaistustehon korjausta, niin ne ottavat toisensa huomioon (toki kameran automatiikan kautta) niin, ettei kuva ylivalotu. Rungon salamaa voi vielä käyttää kolmantena erikseen säädettävänä valona, jolloin mahdollisuudet valaistuksen suunniteluun alkavat olla jo melko paljon yksittäistä salamalaitetta paremmat.

Nyt sitten pitäisi taas innokkaasti testailla ja kokeilla erilaisia valaisuratkaisuja, jotta vehkeistä saadaan kaikki hyöty irti. Sitä katselee mainoskuvia tällä hetkellä aika lailla eri silmin, kun ei malta olla pohtimatta miten minkäkinlainen valaistus on tehty. Seuraava rahareikäkin on kiusallisen ilmeinen: jonkinlaiset kevyet telineet pitäisi saada noille salamalaitteille, jottei aina tarvitsisi etsiä sijoituspaikkaa kirjahyllystä tai kaapin päältä. Mutta ehkä näillä mennään nyt toistaiseksi. Yhden salaman saan kuitenkin tarvittaessa melko ylös kameran kolmijalan avulla.

Edit 25.11.: Aika lailla harjoittelun puolelle tuo ensimmäinen kuvaussessio meni, ei toki kovin yllättäen. Ongelmia oli niin salamalaitteiden toiminnassa (paristoluukussa huono kosketus, minkä vuoksi toinen salama sammui pienestä kosketuksesta), taustan valmistelussa (valkea vaatekaappi olisi kannattanut peittää mustalla lakanalla heti aluksi) kuin mallin ohjauksessakin (en vaan osaa). Oheisen kuvan sain kuitenkin kohtuullisella photoshoppauksella aikaan :-) Paljon on vielä opittavaa.