Ammattilaisilta metsässä

Lähdin tänään sääennusteesta huolimatta ja innokkaan kaverin pyynnöstä iltapäivä/iltaretkelle Nuuksioon. Sadevaatteet, lämpökerrasto ja vedenpitävät vaelluskengät olivat tarpeen, tallustelu räntäsateessa pimeässä metsässä ja liukkaille polanteille jäätyneillä pitkospuilla oli aika extremeä. Ette ehkä usko, mutta siellä on lunta! Metsässä kymmenekin senttiä, pelloillakin väriksi. Ja hyvä niin, sillä olien jälkien seuraaminen taskulampun valossa on aika paljon helpompaa kun maassa on jotain, johon kengät painautuvat.

Pakko myöntää, että se fiilis, kun saa kädet kohmeisina puhkuttua nuotion sytyketikkujen hentoisen hehkun täyteen liekkiin, on aika jees. Eikä koko reissulla ollut yhtään kurjaa ennen kuin paluumatkalla Espoon keskuksessa junaa värjötellessä.

Paluumatka Haukkalammelta Nuuksiontielle bussille oli kyllä aikamoista liukastelua. Autotien pinta oli ojasta ojaan liukkaksi jäätynyt ja vielä taivaalta tulevan veden kastelema. En voi suositella autoilijoille, sen paremmin kuin muillekaan kulkuvälineillä kulkijoille. Tuli siinä heikossa valossa, jalat tönkköinä talsiessa mieleen taas Ang Leen hieno Ice Storm -elokuva. Harvoja leffoja tekisi mieli hankkia omaksi useampaa kertauskatselua varten, mutta tuo on kyllä yksi niistä. Surkeutta ja toisaalta huimaavaa visuaalista kauneutta tarkasti annosteltuna.

Menomatkalla lähijunassa tuli muuten todistettua VR:n pussikaljoittelulinjan nykyistä tiukkuutta: Samassa vaunussa kaljansa liian kehnosti konduktööriltä piilottaneet nuoret miehet saivat alkupaloiksi kuulla setämäistä saarnaa sitä, että et vissiin ymmärrä mitä tarkoittaa merkki, jolla pullon yli on vedetty viiva. Että seuraavalla seisakkeella käytte viemässä pullot seisakkeelle, tai juna pysähtyy tähän.

No kaverihan meni ja vei pullot ulos, minkä jälkeen konnari katseli hetken seisakkeelle ja tuli uudestaan epäonnekkaiden kaverien luo ja kysyi, että meinaatko käydä viemässä ne pullot ulos, mihin kaveri, että just kävin. Konnari vastasi, että eipä niitä siellä näkynyt. Kaveri oli ilmeisesti viskannut pullot asvalttialueen ulkopuolelle, kun olisi pitänyt jättää ne siihen seisakkeelle näkyviin. Että pitäisiköhän teidät laittaa sinne etsimään ne pullot. On se kumma, kun mitään ei voi tehdä niinkuin käsketään. Koko episodin ajan juna ja muut matkustajat tietysti odottivat. Hyvä, että kaveri oli luonteeltaan rauhallinen, eikä provosoitunut vallankäyttäjän näytöksestä.

En minulla ole mitään lähijunissakännäilykieltoa vastaan ja ymmärrän senkin, että helpompaa on ottaa koko ajan tiukka asenne, kuin yrittää kiristää hihnaa esim. iltaisin ja viikonloppuisin. Ja senkin hyväksyn, että pullonkerääjille on helpompaa, että hylsyt saa kerätä asvaltilta, eikä tarvitse tarpoa pitkin penkereitä. Jokin tilanteen hoitamisessa kuitenkin särähti. Mukavaa matkaa toivottaa kivimies.


Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/898

Jätä kommentti


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?