Back to lukio: Tolkien oli myöhässä

Tolkien kärsi sotaneuroosista

J.R.R.Tolkien syntyi Etelä-Afrikassa 3.1.1892, mutta muutti äitinsä ja veljensä kanssa Birminghamiin Englantiin jo kolmevuotiaana. Hän opiskeli Oxfordin yliopistossa englannin kieltä ja kirjallisuutta ja ehti suorittaa tutkintonsa päätökseen ennen osallistumistaan ensimmäiseen maailmansotaan Ranskassa 1916. Sota jätti jälkensä nuorukaiseen ja hän purki paineitaan kirjoittamalla muistiin kuvitteelliseen maailmaansa sijoittuvia tarinoita, jotka myöhemmin muodostivat rungon Silmarillion-teokselle. Vuonna 1937 Tolkien julkaisi Hobitin, jonka ensimmäinen suomennos sai nimen Lohikäärmevuori. Toisen maailmansodan aikana hän kirjoitti puuskittain Hobitin jatko-osaa, joka paisui lopulta kolmiosaiseksi Taru sormusten herrasta -romaaniksi. Sodan loputtua vuonna 1945 Tolkien valittiin Oxfordin yliopiston englannin kielen ja kirjallisuuden professoriksi.

Taru sormusten herrasta sai ristiriitaisen vastaanoton

Ilmestyttyään vuosina 1954-55 Taru sormusten herrasta sai tylyn vastaanoton kriitikoiden vuoroin arvostellessa sen naiivia maailmankuvaa, vuoroin etsiessä siitä ajankohtaisuuksia ja allegoriaa, joiden olemassaolon Tolkien ehdottomasti kiisti. 1960-luvun puolivälissä Sormusten herra julkaistiin Yhdysvalloissa taskupainoksena, ja siitä tuli kukkaiskansan kulttikirja. Tolkien oli hukkua kysymyksiin, joita innokkaat ihailijat lähettivät hänelle. Kaikki halusivat tietoa hobiteista, haltiakielistä ja Keskimaan historiasta.

Englannille oma “kansanperinne”

Kaiken aikaa Tolkien kehitteli laajaa tarustoa Sormusten herrassa kuvattujen tapahtumien esinäytökseksi. Kyse oli kuitenkin paljon suuremmasta tavoitteesta: Hän halusi luoda briteille yhtenäisen jumaltaruston, sillä kuten hän eräässä kirjeessään kirjoittaa:

“Jo varhaisvuosinani minua suretti oman rakkaan maani köyhyys: sillä ei ollut lainkaan omia kertomuksia, ei senlaatuisia joita minä etsin ja joita oli löydettävissä muiden maiden taruista. Oli kreikkalaisia taruja ja kelttiläisiä ja romaanisia, germaanisia, skandinaavisia ja suomalaisia, mutta ei lainkaan englantilaisia lukuun ottamatta huonolaatuista ajanvietelukemistojen aineistoa.”

Tolkien todella tiesi mistä puhui. Hän oli tutustunut syvällisesti varhaiskeskiajan pohjoiseurooppalaiseen mytologiaan ja sankaritarinoihin. Muinaisenglannin tuntijana ja innokkaana kielitieteilijänä Tolkien oli perillä vanhojen sanojen merkityksestä historian tutkimuksessa. Yksi sana saattoi kertoa hänelle kokonaisen historian kyseisen sanan synnystä. Hän lähti tutkimuksissaan siitä, että asioiden nimet ovat alunperin yleisnimiä. Myöhemmin kielen muuttuessa nimien alkuperäinen merkitys unohtuu ja näiden nimien avulla voidaan tutkia kielen kehitystä pitkien aikojen taakse.

Esiaikojen taruissa, jotka Tolkien omien sanojensa mukaan kirjoitti alunperin omaksi ilokseen näkyy hänen mytologian tuntemuksensa selvästi. Kertomuksissa, jotka ulottuvat aina maailman, Ardan luomiseen asti Tolkien on lainaillut aineksia melko suuressakin mitassa eri kansojen kansanperinteistä ja kansainvälisistä myyteistä. Esimerkkkinä voidaan mainita Numenorin tuho, joka muistuttaa Atlantiksen myytistä. Tolkien oli myös hyvin kiinnostunut Kalevalasta. Turinin tarusta Silmarillionissa (tai Keskeneräisten tarujen kirjassa ) voikin löytää suurta yhdenmukaisuutta verrattuna Joukahaisen taruun Kalevalassa.

Nimet tärkeitä

Hobitissa esiintyvät paikannimet ovat useimmiten yksinkertaisesti suoraan yleissanoista johdettuja kuten Bilbon asunto Kukkula ja Hobittilan läpi virtaava joki, Virta. Sormusten herran nimet ovat jo huomattavasti monimuotoisempia: Gondor, Anduin, Rohan, Khazad-dûm. Keskimaassa esiintyy paikannimissä ainakin kuutta erilaista kieltä: Quenya ja sindar ovat haltiakieliä, Rohanin asukkailla on oma kielensä, samoin kääpiöillä. Pahan Sauronin palvelijat käyttävät myös osaksi omaa kieltään. Lisäksi kaikki osasivat jotenkin westronia, ihmisten yleiskieltä, josta Taru sormusten herrasta on Tolkienin mukaan käännetty.

Taitavana tarunkertojana Tolkien on ujuttanut Sormusten herran nimistöön lukijalle tuttuja elementtejä tuomaan tarinaan syvyyttä ja todellisuudentuntua. Esimerkiksi suurimmaksi osaksi konnun alkuperäiset englanninkieliset paikannimet viittaavat oikeisiin paikkoihin Englannissa. Hobitteja voidaankin verrata englantilaisiin teeaikoineen ja rauhallisine maalaisidylleineen. Englanninkielisessä versiossa westron on Tolkienin mukaan käännetty nykyenglanniksi ja Rohanin paikan- ja henkilönimet ovat muinaisenglantia. Kääpiökieliset nimet ovat Islannin saagojen muinaisnorjaa. Tällaiset liittymäkohdat olemassaolevaan maailmaan hämärtävät rajaa todellisen ja Tolkienin taruston välillä. Juuri tähän Tolkien pyrkikin.

Silmarillion jäi kesken

Tolkienin kohtaloksi koitui hänen oma kriittisyytensä. Silmarillionin aineisto paisui ja muuttui aikojen kuluessa. Siihen liittyi uusia aineksia ja toisia jäi pois. Hän ei ollut koskaan tyytyväinen kokonaisuuteen, vaan kirjoitti samoista tapahtumista useita erilaisia versioita ja siten kertomuksesta tuli epätasainen ja hajanainen. Silmarillion oli vielä pahasti kesken kun J.R.R.Tolkien kuoli 1973. Hänen poikansa Christopher, joka oli auttanut isäänsä jo useita vuosia, sai tehtäväkseen suorittaa mestarin työn loppuun niin hyvin kuin mahdollista. Hän julkaisikin Silmarillionin seitsemän vuotta isänsä kuoleman jälkeen. Kirja on muokattu hyvin erilaisista ja eritasoisista tarinoista ja runoista, mikä selittää suuret tyylinvaihtelut ja jopa paikoittaiset ristiriitaisuudet. Toisaalta tämä hajanaisuus myös antaa tarustolle todellisen kansanperinteen tuntua.

Lönnrot ja Kalevala

Verrattaessa J.R.R.Tolkienia suomalaiseen Elias Lönnrotiin löydetään jopa yllättävässä määrin yhtäläisyyksiä. Lönnrot oli sitkeä ja tiedonjanoinen, ja hän pääsikin 20-vuotiaana Turun yliopistoon “hyviä toiveita herättävänä”. Turussa hän innostui suomalaiskansallisista aatteista ja kirjoitti väitöskirjansa Väinämöisestä. Tuohon aikaan vanhat suomalaiset jumaluskomukset olivat muodissa ja Lönnrot päätti lähteä kiertämään Karjalaa ja merkitsemään muistiin suullisena kansanperinteenä säilynyttä runoutta. Näin syntyi ensin niin sanottu Vanha Kalevala, jonka Lönnrot kymmenisen vuotta myöhemmin täydensi lähes kaksinkertaiseksi Kalevalan toiseksi painokseksi.

Kalevala on nimetty Suomen kansalliseepokseksi ja se onkin kansallisen runonlaulantaperinteemme kunnioitettava kokoelma. Tarina ei kuitenkaan ollut kenen tahansa poimittavissa, vaan kansanrunous oli hajanaista. Lönnrot valitsi, yhdisteli ja keksi runoihin lisäsäkeitä saadakseen aikaan yhtenäisen kertomuksen. Voidaankin sanoa että Kalevala oli Lönnrotin henkilökohtainen kirjallinen teos, joskin se perustui kansanrunouteen. Elias Lönnrot valittiin vuonna 1853 suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi Helsingin yliopistoon. Lönnrot oli suosittu oppilaidensa keskuudessa ja hänen esimerkkinsä johti suomi-innostuksen leviämiseen yhä laajemmalle.

Kalevalalle oli kysyntää

Miksi Lönnrotista tuli suosittu ja kunnioitettu ja Kalevalasta suomalaiskansallisen identiteetin peruskivi kun Tolkien sai tyytyä kylläkin menestyksekkääseen, mutta tavoitteisiinsa nähden vaatimattomaan fantasiakirjallisuuden isän asemaan? Yksi syistä on varmasti kulttuuriilmapiirien erilaisuus. 1800-luvun puolivälin Suomi hakemalla haki tukea heräävälle kansalliselle identiteetilleen. Suomalaisten täytyi lunastaa paikkansa eurooppalaisten kulttuurikansojen joukossa ja siihen tarvittiin vahva kansallinen historia. Lönnrotin Kalevala ei olisi voinut ilmestyä juuri parempaan aikaan: Sille oli kysyntää. 1950-luvun Englannissa tilanne oli tietysti aivan toinen. Ei ollut yleistä tarvetta kehittää kansanperinnettä. Suullinen kansarunous oli kadonnut suurelta osin jo 1800-luvun teollisen vallankumouksen kourissa ja huomio kiinnittyi muualle. Jos Tolkien olisi elänyt parisataa vuotta aikaisemmin, olisi hänen tuotantonsa ehkä noussut paljon korkeampaan arvoon.

Ilkka Rinne

Kirjallisuutta:

• Day, David, Tolkien - tarujen taustaa. suom. Tarja Virtanen, WSOY 1992
• Juva, Mikko, Suomen kansan historia IV - kansallinen herääminen. WSOY 1966
• Kauppinen ym, Äidinkieli käsikirja. WSOY 1993
• Shippey, T.A. The Road to Middle Earth. Grafton 1992
• Tolkien, J.R.R. Hobitti eli Sinne ja takaisin. suom. Kersti Juva, WSOY 1986
• Tolkien, J.R.R. Taru Sormusten Herrasta. suom. Kersti Juva & Panu Pekkanen, WSOY 1990
• Tolkien, J.R.R. Silmarillion. toim. Christopher Tolkien, suom. Kersti Juva, WSOY 1988
• Tolkien, J.R.R. Keskeneräisten Tarujen Kirja. toim. Christopher Tolkien, suom. Kersti Juva, WSOY 1986