Flow Festival 2008 Google Earth -animaationa
Kolme viikkoa Flow-festareiden alkuun, ja aika moni kaveri on tällä kertaa tulossa. Kirjoittelin eilen harjoituksen vuoksi Flow08-festarin kartan ja ohjelman mm. Google Earth-sovelluksen tukemalla KML-kielellä. Festarialueen paikkojen lisäksi kartta sisältää kaikkien artistien esiintymisajat ja -paikat toteutettuna KML-animaationa (Google Earthissa karttanäkymän oikean ylälaidan aikasäätimestä saa vaihdettua aikaa). Eipä haitaisi, jos kaikenmoisten festareiden järjestäjät ottaisivat mallia.
Edit 27.7.: Kartalla näkyvät nyt myös geotägätyt (kartalle sijoiteut) julkiset Flickr-kuvat, joihin on liitetty joko tagi “flowfestival” tai “flow08”. Sinne vaan fotoja kun aika koittaa, tällä hetkellä löytyvät otokset ovat vielä viimevuodelta.
Edit 28.7.: Lisäsin soppaan myös kanavalle #Flow 15.7.-18.8.2008 postatut Jaikut.
Edit 11.8.: Nyt kartalla ovat myös Flow-viikonlopun sääennusteet Norjan meteorologisen laitoksen ja sikäläisen yleisradion yr.no-yhteissivustolta.
Kategoriat:
Kirjoitus näytetty erillisenä 246 kertaa, keskimäärin 5.6 kertaa päivässä, kokoelmasivuilla 2799 kertaa, keskimäärin 63.4 kertaa päivässä. Vertaa näyttökertoja blogin muihin kirjoituksiin.
Tähän kirjoitukseen voi viitata TrackBack-osoitteella: http://kuvitelmaa.net/cgi-bin/mt/mt-tb.cgi/931
Viimeisimmät kirjoitukset 
- 25.08. EC: Katastrofin aineksia, Elegy ja Vicky Cristina Barcelona
- 23.08. EC: Saturno contro ja The Song of Sparrows
- 23.08. Jaiku uudistuu?
- 23.08. EC: Absurdistan, Ystävät hämärän jälkeen ja Barcelona (un mapa)
- 21.08. EC: Ben X, Las Horas Muertas ja 3 días
- 20.08. EC: Far North, Curse of the Remote Island ja Chrysalis
- 19.08. Espoo Ciné tänä vuonna osittain Helsingissä
- 19.08. Huoltokatko ke 20.8.
- 18.08. Ja sitten vois pitää vähän festarilommoo
- 25.07. Flow Festival 2008 Google Earth -animaationa
Tagipilvi
- aperture
- asennusongelmat
- Atom
- Baikal
- blogihakemisto
- blogilista
- blogitus
- Bolivia
- carrotmob
- Chile
- ei näin
- Espanja
- Espoo Ciné
- fantasia
- festarit
- flow
- gml
- grafiikka
- grid
- Guangzhou
- Guilin
- hankinnat
- Helsinki
- Hong Kong
- Ideat
- Irkutsk
- jaiku
- kahvi
- Kallio
- kamut
- keikat
- keikkakuvat
- Kiina
- kirjallisuus
- kml
- kokkaus
- kulutus
- Kumpula
- kuvakirja
- kuvauskeikat
- kuvausvälineet
- käli
- käpistely
- kävely
- lande
- leffapettymykset
- leffasuositukset
- mac
- Madrid
- mainonta
- mashup
- Matkavalmistelut
- media
- Mongolia
- Moskova
- MovableType
- myytit
- Nettikahvilassa
- nettipalvelut
- Nikon
- Olkhon
- omaa aikaa
- paikkatieto
- Peking
- Peru
- politiikka
- radio
- Rajanylitys
- Reissun jälkeen
- reissut
- scifi
- slovenia
- softat
- Suomi
- syötteet
- sähkö
- tekniikka
- Terelji
- tiede
- Tokina
- tolkien
- Trans-Siperia
- Ulan Bator
- Venäjä
- vinkit
- visualisointi
- Xi'an
Kategoriat
Blogin suosituimmat
- 16.07.08 Maine suojaa kauppaa mokailun tuloksilta
- 17.06.08 Linkkitylytystä Helsingin kaupungin sivustolla
- 01.04.08 Kaasua kansalle
- 28.05.08 Ensikokemukset Tokinan laajakulmasta
- 28.06.08 Sukeltaminen on kallista, Yle.mobi
- 25.07.08 Flow Festival 2008 Google Earth -animaationa
- 10.04.07 Kameralaukku pienemmäksi
- 09.11.06 Tee-se-itse salamaheijastin
- 22.06.08 Valokuvatorstai: Yötön yö
- 22.11.07 Valoa malliksi
Kiitokset
Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet
Flickr-integrointi: phpFlickr
Jaiku-integrointi: Services_JSON
Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1
Ilkka Rinne
Ohjelmistosuunnittelija, käyttöliittymäsuunnittelija, valokuvausharrastaja, ex-ainejärjestöaktiivi, satunnainen reppumatkaaja, elokuva-addikti.
- Siperia-Mongolia-Kiina
Trans-Siperianmatkapäiväkirja ja kuvia keväältä 2005 - Peru-Bolivia-Chile
Etelä-Amerikanmatka keväältä 2007
Reissukuvia Flickr:ssä - LinkedIn-profiilini
kertoo tarkemmin ammattiosaamisestani ja työkokemuksestani - GCalendarFeedParser
Tekemäni php-kirjasto Google Calendar -tapahtumien lukemiseksi ja yhdistelemiseksi - Blogihakemisto.fi
Avoin yhteisprojekti nykyaikaisen ja tehokkaan yhteisöllisen suomalaisiin blogeihin keskittyvän verkkopalvelun käyttöliittymän suunnittelemiseksi
Valokuvat







Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)
Kiinnostavia keikkoja
Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki
Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?
Tuttujen blogeja
Helsingin elokuvat
- Finnkino
Tennispalatsi 1-14, Bristol, Kinopalatsi 1-10, Maxim 1-2 - Cinema Mondo
Kino Engel 1-2, Kesäkino Engel - Digital Cinema
Biorex Lasipalatsi - Suomen Elokuva-arkisto
Orion - * Ohjelmisto tänään *
Nyt Menokone - HYYn Elokuvaryhmä
Yliopiston elokuvaharrastajat järjestävät mm. näytöksiä ja luentoja elokuva-aiheista. - Rakkautta ja Anarkiaa
The Helsingin leffafestarit
Kahvia!
- Coffee Geek
Enemmän kuin haluat tietää... - Kaffecentralen
Kahvi- ja välinekauppa, liike nykyisin Punavuoressa. - Ristretto.fi foorumit
Keskustelua kahvista ja sen valmistuksesta suomeksi - Soihtu
Uskonnoton ja voittoatavoittelematon nuorisokahvila Töölössä, olen mukana kahvilaa pyörittävässä osuuskunnassa.



Jätä kommentti