EC: Saturno contro ja The Song of Sparrows

Toiseksiviimeistä festaripäivää viedään, ja tähän viikonloppuun päättyy osaltani myös kesäloma. Pikkuhiljaa olisi siis syytä pyrkiä heräämään jälleen aamupäivän puolella. Tänä vuonna loma on ollut vähän erilainen, kolme viikkoa elokuun puolella on kuitenkin toiminut ehkä yllättävänkin hyvin, itse asiassa aika on tuntunut jopa melko pitkältä, kun on ollut tätä festarimeininkiä ja kaikkea.

Ferzan Ozpetekin Saturno contro pitää periaatteessa sisällään elokuvallisen täyshoidon: romanttista rakkautta, pettämisen ja eron tuskaa, ystävien keskinäistä huolenpitoa ja hyvää ruokaa (ja viiniä, toki). Se jokin valmiista, paikoin koskettavastakin keitoksesta kuitenkin jää puuttumaan. Se, että heteroseksuaalisuus kuvattavassa ystäväpiirissä on enemmän poikkeus kuin normi, ei riitä nostamaan tätä ihmissuhdemylläkkää festivaalin parhaimmistoon, kun aiheen käsittely jää lopulta hyvin kevyeksi ja kaikki ristiriidat ratkeavat itsestään yön (tai parin) yli nukkumalla.

Iranilaisen Majid Majidin hienovarainen elokuva The Song of Sparrows (Avaze gonjeshk-ha) vaatii katsojaltaa herkää sormenpääotetta: ohjaaja johdattaa Teheranista moottoripöyrämatkan päässä sijaitsevan Karimin kotikylän meikäläisestä hieman poikkeavaan maalaismaisemaan ilman voimakkaita tehokeinoja, eleiden, ilmeiden ja vertauskuvien keinoin.

Karim on hyvin perinteisen ja köyhän maaseutukylän perinteinen mies: perheenpää, jolle perheen elättäminen on kunnia-asia, vaimo ja lapset on hänelle kaikki kaikessa. Esikoistyttären koulumenestystä uhkaava kuulolaitteen rikkkoutuminen ja yhtäkkinen, epäoikeudenmukaiselta tuntuva työpaikan menetys ajavat Karimin ahtaalle: Strutsi on lähtenyt käsistä, eikä kylän lääkäri saa kuulolaitetta kuntoon. Apua on lähdettävä hakemaan vilkkaasta ja urbaanistaTeheranista.

Mohammad Amir Naji tekee ilmeikkäällä naamallaan erittäin luontevan ja uskottavan roolin Karimina. Elokuvassa on muutoinkin hyvin realistinen ote kovin erilaisten iranilaisten elämäntyylien kuvaukseen, ja siihen, mitä niiden leikkauspisteeseen yllättäen joutuville ihmisille tapahtuu. Harras uskonnollisuus on läsnä heti alkuteksteistä lähtien, mutta ohjaaja ei tyrkytä sitä, vaan kuvaa pikemminkin sen vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Näkökulma on kyllä hieman epäilyttävä siinä mielessä, ettei voimakkaan uskonnollisen vallan ja esimerkiksi perinteisten sukupuoliroolien varjopuolia lainkaan kyseenalaisteta. Kiireisten kaupunkilaisten suhtautuminen maalta tulevaan pöllähtäneeseen isäntään tuntuu myös hieman liian siloitellulta harmonian tavoittelulta. Täysin realistisen kuvan maalaaminen näistä asioista olisi myös epäilemättä vaikeaa ellei mahdotonta arvostetulle elokuvantekijälle nyky-Iranissa.