Henk. koht: maaliskuu 2005 - arkisto

maaliskuu 29, 2005

Lahtee_thTakaisin Helsingissä. Tuli valokuvattua, saunottua, kahlailtua lumessa joka oli vielä aikaisemmin aamulla kantavaa, valokuvattua, heräiltyä hammästyttävä aikaisin ja valokuvattua. Niin ja katseltua telkkaria.

Johtopäätös tuon jälkimmäisen osalta on kyllä edelleen se, että enpä taida viitsiä näköradioon investoida. Leffoja voi vuokrata tai käydä katsomassa teatterissa, sarjat eivät jaksa kiinnostaa. Tai ihmiset, jotka haluavat viidennesmiljonääreiksi. Tai ihmiset, jotka ovat niin vaarallisia liikenteessä itselleen ja muille, että ohjelman tekijät  ostavat heidän rumpukalvonmurskaimeksi muutetun autonsa 10000 punnalla ja se räjäytetään jossain keskellä englantilaista peltoa.

Paluumatka junassa sujui yllättävän nopeasti Lonely Planet Chinan ja täyden ravintolavaunun satunnaisten tuttavuuksien kanssa. Tungoksesta oli kerrankin hyötyä huonosti pikkupuhetta osaavalle satunnaiselle matkailijalle: juttelin ensin keski-ikäisen valtion virkamiehen kanssa valtion palkkausjärjestelmän uudistuksesta ja sitten sähköteekkarin ja klassisen baletin opiskelijan kanssa mm. matkailusta, magneettilevitaatiosta ja tanssijoiden vakuutusturvasta. Ei hassumpaa ajanvietettä. Ainakin parempaa kuin telkkarin tuijottaminen.


maaliskuu 9, 2005

Selvisihän sekin sitten lopulta, että HomePNA-yhteyteni ongelmapiste oli viallisessa A-Link COH-E HomePNA-Ethernet -muuntimessa. Kävin UNX-Storessa vaihtamassa muuntimen toiseen samanlaiseen, joka näyttäisi nyt toimivan moitteettomasti. L & L Finlandin huoltomies laskutti 50¤ käynnistä, jolla tämä todettiin, mikä on enemmän kuin ensimmäisen 5 kuukauden nettikäyttömaksut yhteensä. Jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut marssia suoraan muuntimen myyneeseen liikkeeseen ja vasta sen jälkeen urputtaa tekniseen tukeen jos homma ei olisi lähtenyt pelittämään. Tietysti olisi voinut toivoa, että teknisestä tuestä olisi ehdotettu mainitsemieni oireiden perusteella moista toimenpidettä suoraan puhelimitse.


Veripalvelu_logo_1Sain eilen puhelimitse kutsun tulla luovuttamaan verihiutaleita SPR:n veripalveluun tänä aamuna. Hiutaleet menevät suoraan leukemiapotilaalle, jonka kudostyyppi sopii yhteen omani kanssa. Luovutuskone kierrättää punasolut takaisin minulle ja ryystää tunnin aikana yhteensä 600g plasmaa ja hiutaleita. Veripalvelut maksaa taksit ja kaikki.  Olen käynyt tavallisessa verenluovutuksessa jo 15 kertaa, mutta tämä on ensimmäinen tämmöinen trombafereesi. Vähän taidan myöhästyä töistä.


maaliskuu 7, 2005

EinainEi sitten tullut tänäänkään se HomePNA-asentaja, vaikka oli etukäteen sovittu. Vaikka kuinka haluaisi uskoa pienen yhtiön (L&L Finland Oy, Langat ja Langattomat Taloverkot) asiakaspalvelutaitoon, niin alkaa vähitellen usko käydä vähiin. Puhelinpalvelu pelaa kyllä ja on ystävällistä, mutta loppuun asti homma ei näytä pelaavan ihan kunnialla.

Olin ensimmäisen kerran firman tekniseen tukeen puhelimitse yhteydessä maanantaiaamuna 28.2. ja sieltä luvattiin olla yhteydessä asentajan  aikatauluista saman päivän aikana. Soittoa ei kuitenkaan kuulunut. Seuraavana päivänä minulle soitettiin töihin, mutta olin lähdössä matkalle, joten sovimme että asentaja tulee käymään perjantaina ennen klo 15:ttä. Otin perjantain töistä lomaa, jotta asioiden hoitaminen olisi helpompaa. Asentaja soitteli sitten perjantaina puoli neljän aikaan, että miten olisin sinä päivänä kotosalla. Minä siihen, että kun en ole enää. No sovimme, että maanantaina sitten yritetään uudelleen klo 15 jälkeen. Lähdin varta vasten kolme tuntia etuajassa töistä kotiin. Ja yritykseksi jäi jälleen. Edes soittoa ei tullut. Ärsyttävää.


LahjuksetMiltä nyt tuntuu? Viime viikonlopun jälkeen hyvältä. Rentouttavan viikonloppu hyvien ystävien seurassa keskellä parasta kevättalvea. Omat synttärit sattuivat samaan aikaan Limes-piireissä vuosituhannen alussa pyörineiden ihmisten kokoontumisajojen kanssa, joten onnistuin välttymään sekä bileiden järjestämiseltä että pahimmalta omalta tunnolta oman saamattomuuteni vuoksi.

Tärkeitä asioita: rätisevä takka, villasukat, yön aikana jäätynyt avanto, sammunut kiuas, uudelleenlämmitetty kiuas, Eye Toy Groove -tanssipeli, pekoni-kanamuna -aamiainen (x2), lämmin makuupussi, jään vaimennettu pauke, odottava tunnelma, kun tulee viimeisenä aamulla mökin eteiseen ja luonnottoman hiljaisuuden rikkoo vain verhon takaa kuuluva kysymys "Kumtsi, onks sulla kamera valmiina?".

Kiitos ystävät, paikalla olleet ja muut. Kyllä teidän kanssanne kelpaa vanheta samaa tahtia.


maaliskuu 4, 2005

Bombay_sapphireTyöreissusta on jälleen selvitty ja edessä on kauan suunniteltu talvinen mökkireissu ystävien kanssa. Tänään keräillään siis voimia kotosalla, jotta jaksaa taas juhlia viikonloppuna. Bombay Sapphire -pullo kimalsi niin kauniisti, että siitähän piti räpsäistä kuva. Kaikille alaikäisille lukijoilleni täytyy tietysti kertoa, että kyseinen juoma on vaarallista terveydelle ja vielä pahaa kaiken lisäksi. Mutta pullo on kaunis.

Näyttäisi tämän viikonlopun teemana olevan elitistijuomat muutenkin, kun päätin hetken harkinnan jälkeen investoida pulloon ihan kunnon shampanjaa juhlan kunniaksi: jolloin kai tätä alkavaa keski-ikää pitää yrittää karkottaa :-)

Tässä odottelen meidän talon HomePNA-verkon toimittajan asentajaa saapuvaksi, kun en ole saanut yhteyttä toimimaan muutamaa minuuttia kauempaa. A-Linkin COH-E HomePNA-Ethernet -muunnin valittelee törmäyksistä (Collision-valo) ja kieltäytyy välillä yhteistyöstä kokonaan. Toivottavasti tähän löytyy tänään joku ratkaisu, niin pääsen siirtymään Welhosta halvempaan nettiyhteyteen.

Mitähän muuta? Sakari Mäkelän järkkäämässä digikamera.netin kuukauden kuva -kilpailussa on maaliskuun aiheena Perhe. Ajattelin ottaa kameran möksälle mukaan ja katsoa mitä tarttuu haaviin. Osallistumisaikaa on 18. päivään kuluvaa kuuta.


maaliskuu 3, 2005

Terveisiä Tartosta!

RLE on vihdoin saanut GPRS-yhteyden toimimaan Virossa. Sen kunniaksi aamuinen kuva Hotell Draakonin huoneen ikkunasta.


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?