Henk. koht: huhtikuu 2005 - arkisto

Tänään iltapäivällä duunissa oli ohjelmassa lätkä/henkilöstövalmentaja Juhani "Tami" Tammisen kahden tunnin luento ryhmätyöstä ja voittajajoukkueen ominaisuuksista. 10 askelta voittajaksi. Etukäteen kyllä epäilin hieman tilaisuuden hyödyllisyyttä, mutta ei se nyt niin huono lopulta ollut. Onhan pitkäaikaisella ja kai ihan menestyneelläkin urheiluvalmentajalla ainakin kokemusta joukkuehengen luomisesta ja kunkin henkilökohtaisten taitojen kaivamisesta esiin hyödyttämään yhteisen päämäärän saavuttamisessa. Tamin webbisivut kyllä saavat itsemyyntihenkisyydellään tällaisen  hieman vaatimattomuushakuisen lukijan siirtymään pari tuumaa etäämmäs monitorista. Voiko joku todella vakavalla naamalla kirjoittaa yhdeksi toimintaperiaatteekseen että "asiakas on kuningas ja minä olen aurinkokuningas"?

Kun ei odottanut liikaa etukäteen, niin tilaisuudesta jäi ihan positiivinen fiilis. Jos edes osaa noista neuvoista saisi ajettua duuniorganisaatiossa läpi, niin homma voisi tosiaan ehkä lähteä pelaamaan sutjakkaammin. Ja tottuneen puhujan huolellisesti rakennettua esitystä oli mielenkiintoista seurata ihan teknisessä mielessäkin. Toistoa ja fraaseja kuten "hyvät ystävät" oli kyllä ehkä vähän häiritsevänkin paljon ja toki uutta kirjaa piti markkinoida joka välissä: "Muistiinpanoja ei tarvitse tehdä kun tämä kaikki on tässä kirjassa. Mulla on näitä tässä muutama kappale mukana...". Siitä täytyy kyllä antaa pisteet, että esityksessä pyrittiin välttämään hienojen tyhjäsanojen ilmaanheittelyä ja sen sijaan keskityttiin konkretiaan.

Lumipyry yllätti tänään kevääseen valmistautuneen kaupungin. Lokit ja pulutkin rääkyivät innoissaan luullen maahan satavaa valkeaa pullanmuruiksi, voi poloja. Hakiksen Max - eikun Sokoksen kohdalla vastaan käveli mies punaisessa kansitakissa ja peililasit silmillä ja kysyi haluaisinko ostaa runon tai aforismin. Hän oli nimimerkki Vahti Virkahelmi, kuten myöhemmin sain allekirjoituksesta havaita. Keskustelimme hetken (tai minä lähinnä kuuntelin) Suomen sosiaaliturvasta ja siitä kuinka oikea uskonto on kapitalismin kulmakivi ja varmaan jostain muustakin. Ostin mieheltä päivän aforismin nimeltä pilalla, jossa puhutaan siitä miten monen iloisen juomaveikon on työn huoruus johdattanut avioliiton tukahduttavaan pimeyteen. Jaa.

Hesarin jutussa nettipuhelinyhtiö Skypen uusista palveluista manitaan, että Skypen perustivat ruotsalaiset Niklas Zennström ja Janus Friis. Sitä, että softaa koodaamassa oli pääasiassa virolaisia nikkareita, ei sen sijaan mainita. Samoja kavereita oli Zennströmin ja Friisin alaisina myös aiemmassa softaprojektissa, he saivat aikaan mukavan pikku softan nimeltä Kazaa, joka myytiin sittemmin Sharman Networks -yhtiölle.

Tulee väkisinkin mieleen virolainen ystäväni Priit, joka  kuului samaan innostuneeseen ja maailmanvalloitukseen valmiiseen naapurimaamme tietokonesukupolveen. Ties mitä hänestä olisi tullut ellei ylinopeutta kaahannut auto olisi toiseen autoon törmättyään laskeutunut hänen päälleen jalkakäytävällä viikkoa vajaa kaksi vuotta sitten Lönnrotinkatun ja Fredan kulmassa. Life just isn't fair. R.I.P.

Tänään iltapäivällä töissä iltapäivällä pöytäpuhelin soi keskuksen kautta ohjattua puhelua kuin lopunajan airue. Puhelu oli kuin suoraan nettikuplan hulluilta vuosilta: headhunter se siellä soitteli ja kysyi että olisinko kiinnostunut uudesta työpaikasta. Hieman epäselvästä puheesta sain sen verran selkoa, että Java-osaajaa kaivattiin johonkin mobiilioperaattorien palvelujen mittaussoftan (?) tekemiseen. Onko tässä joku käpistelyn nousukausi käynnistymässä huomaatatta, vai mikä, kun tämä oli parin viikon sisällä jo toinen rekrytointiyhteydenotto?

Samalla saa lukea, kuinka "enintään" 330 henkilöä saa Soneralta kenkää. Makes you wonder. Tietysti kun vastuutehtäviä ulkoistetaan helpommin käsiteltäville konsulttifirmoille, niin näinhän siinä käy. Helpompi sopia uusien konsulttien ottamisesta töihin kuin ryhtyä kouluttamaan omia työntekijöitä muuttuviin tehtäviin. Aika röyhkeää kuitenkin soittaa suoraan työpaikalle, kun kännykkänumerokin olisi varmaan löytynyt aika helposti.

Paitsi että heräsin oman sänkyni sijasta sohvalta Ruoholahdessa eilisten synttäribileiden jatkojen jäljiltä. Aamukävelyn jälkeen siitä sitten aamiaiselle Tinttariin, jota Visukinttu-Jarkkokin näyttää suosivan. Röökipuolelle jouduin itsekin tänään tilanpuutteessa taipumaan. Näistä Tintin sunnuntaiaamiaisista on tullut kaveriporukassa jo instituutio: paikassa on tullut nautittua Tangoaamiaisia appelsiinimehulla jo niin monesti, että hirvittää laskea. Kaipa noihin aamiaisiin on vuosien varrella jo lähemmäs 2000¤ tullut käytettyä. Hyvä sijoitus silti, ei harmita. Homma alkoi alunperin vuonna 1998 Limeksen aktiivien muodottomina keskustelutilaisuuksina, nykyään porukka on aika lailla vakiintunut vanhoihin partoihin. No näinhän nämä perinteet taitavat syntyä.

Aamiaisen jälkeen päivä jatkui kevään ensimmäiillä kyykkätreeneillä, sunnuntain vakkarikamaa tämäkin. Vähän oli Väinämöisenkenttä vielä pehmeä, tarkkoja osumia vaadittiin pisteiden kartuttamiseksi. Välillä onnistui, välillä ei. Tästä tulikin mieleen, että yliopiston kyykkäharrastajien järjestön Papintappajien nettisivuakin pitäisi jaksaa päivittää. Jotenkin vaan tuntuu, että ainakin tämän miehen sydämeen mahtuu kerrallaan vain yksi nettisivu, jonka parissa askarrella.

Alkuillasta innostuin pitkästä aikaa myös leipomaan leipää. Vähän liikaa suolaa taisi rapsahtaa mukaan tällä kertaa, mutta aivan kelvollista siitä tuli kuitenkin. Eikun pakkaseen vaan. Halpa ja kehittävä harrastus, suosittelen lämpimästi.

Olen elänyt kaksi päivää siinä Cohen-veljesten mainion elokuvan kohtauksessa, jossa koira purjehtii äkillisen tulvan mukana veden alla muun etelävaltiolaisen rojun seassa kameran ohi hieman hämillään tilanteesta. Minä vaan kuvaan, vähän etäällä tilanteesta, eikä ohjaaja huuda tilannetta poikki. Vähän niinkuin piilosilla unohtuneena laskemaan kun muut ovat jo kyllästyneet ja vaihtaneet leikkiä.

Liian pienessä kylpyammeessa kuuntelen puoliunessa Johanna Iivanaista ja mietin kuinka mahtaisi ottaa päähän keksiä Archimedeen laki uudelleen. Ja että tulviko keksijän kylppärin lattia kun ammeesta laski veden pois pitämättä jalkaa puoliksi poistoaukon edessä. Olen lukion fyssanopettajani Speden vaarallinen uppotukki, joka "lelluu" nousematta pintaan tai painumatta pohjaan. Paitsi että en kyllä taida olla kovin vaarallinen. Otan kiinni yhdestä pienestä ilosta, vaikkapa Tuomo Prättälän groovista duetosta Emma Salokosken kanssa nyt aluksi.

Eilen hyvän ystävän tupareissa kuulin uuden merkityksen sanalle pollari. Vähän niinkuin kokkari tai demari, muttei sinne päinkään ("ooks sä nyt ihan pollari?"). Siis ei se kiinnitysköysien kiinnityskohta yleensä laiturilla. Eikä se vihellyksen kohde kätköissä Sörkän laitakatujen. BTW, miten leikittiin rofee ja polee?

Matkalla työreissulle Tarttoon jälleen. Tarkoitus oli mennä junalla, mutta se olikin siirtynyt kesäaikatauluun 2.4. Siinä sitä sitten seisottiin asemalaiturilla, että eipä näy lättähattua joo. Piti ottaa bussi. Eipä tässä mitään, kyyti on molemmissa yhtä pomppuista ja bussi on itse asiassa vähän nopeampi.

Täällä Virossa on jo melkein kesä, Tallinnassa oli 15 astetta lämmintä ja aurinko paistaa, sellainen hyvä Vappusää. Varjopaikoissa on vielä vähän lunta. Otin kameran mukaan, jos vaikka saisi muutaman hetken keväisestä Tartosta tallennettua muistikortille.

Täällä on ihan loputtomasti peltoa, tai sitten se kaikki on pakattu tuohon tien viereen.