Henk. koht: elokuu 2005 - arkisto

Helsingin Hakaniemessä toimipistettään (Viisumi Café) pitävä omatoimimatkailijoiden suosima  matkatoimisto Helpet-Trade saattaa olla taloudellisissa vaikeuksissa. Päivän Hesarissa oli juttu otsikolla "Suomalaisia passeja laskujen panttina Venäjän lähetystössä":

"Venäjän Suomen-lähetystö pitää suomalaisten passeja pantteina viisuminkäsittelymaksuista, joita passien omistajien käyttämä matkatoimisto Helpet-Trade Oy ei ole maksanut lähetystölle."

"Venäjän lähetystö ei suostu luovuttamaan sen hallussa olevia passeja kuin Helpet-Traden edustajalle, vaikka Helpet-Traden asiakkaat ovat itse valmiit maksamaan puuttuvat maksut saadakseen passinsa takaisin.
'Ongelma ratkeaa heti, kun Helpet-Trade selvittää asiansa kanssamme', kerrottiin lähetystön passi- ja konsuliyksiköstä."

Hankimme omalle reissullemme Venäjän viisumit juuri Helpet-Traden kautta huhtikuussa 2005 ilman mitään ongelmia, vaikkei myös keskiolutkuppilana toimiva paikka ulkoisilta puitteiltaan nyt varsinaisesti luotettavuuden perikuva ollutkaan. Heikompi homma niille ilmeisesti ainakin viidelle, joiden passit ovat tuon takia lähetystössä kuivumassa.

[lisäys: ti 23.8. Hesarin mukaan lähetystö on nyt suostunut siihen, että passien omistajat saavat passinsa takaisin käymällä lähetystössä maksamassa käsittelymaksun uudelleen.]

Eilinen päivä meni Robertin polttarien parissa ympäri Helsingin keskustaa ja vähän Espootakin. Jeesus-teeman ympärillä tuli niin kävelytettyä sankaria vetten päällä Kaisaniemen suihkulähteessä kuin risti selässä via dolorosaa  Tähtitorninmäeltä kohti Kallion kirkkoa. Kaikilla taisi olla ihan mukavaa. Ennen kaikkea tykkäsin siitä, ettei ollut koko ajan hirveä kiire päivän aikataulussapitämiseksi: ennalta suunniteltua ohjelmaa käytiin läpi niin paljon kun ehdittiin ja jaksettiin. Jatkot taisivat jossain vaiheessa aamua siirtyä lentoteitse Barcelonaan(sic!), mutta minä olin silloin jo kotona nukkumassa. Kamera kulki luonnollisesti koko päivän mukana ja kuvia tulikin räpsittyä taas aika paljon, lähes 700. Niistä jos saisi sellaisen 50 parhaan otoksen setin tehtyä ennen ensi viikonlopun häitä, niin se olisi hyvä.

Viikon vanha ostos, Hoyan ympyräpolarisaatiosuodin, on osoittautunut toiveiden mukaiseksi ulkokuvauksessa, varsinkin kirkkaalla auringonpaisteella. Ulkoista salamaa tuli myös oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla käytettyä täyttämään kirkkaan auringonpaisteen synnyttämiä kasvojen  varjopaikkoja. Tuon SB-600 -salaman käytössä on vielä paljon opettelemista, mutta on se jo tuonut paljon lisämahdollisuuksia kuvaamiseen. Oheisessa puistokuvassa näkyvät sekä polarisaatiosuotimen tuoma lisäkontrasti ja taivaan sävykkyys että fill-salamalla valaistu kohde. Etualan naama ja hattukin ovat yllättävän hyvin valottuneet, tosin ne ehkä syövät hieman valoa varsinaisen kohteen naamasta.

Ensi viikonloppuna on sitten tämän viikonlopun polttariparin hääkuvaus edessä Katajanokalla. Ulkona on tarkoitus kuvia ottaa, joten kaunista ilmaa on tilauksessa.

Sadetta paossa pienessä pyöreässä Rotunda-kahvilassa keskellä Toomemäen puistoa Tartossa. Päivän työt tehty ja päätin lähteä hieman ulkoiluttamaan kameraa. Tietysti kuuron kasteleman kaupungin kauniisti valaissut aurinko peittyi jatkuvaan harmauteen juuri kun pääsin ulos.

Paikka taitaa sulkea kohta, terassin tuoleja kannetaan sisälle. On kai lähdettävä. Takaisin sateeseen.

Ah, hyvin ansaittu vapaapäivä, mikä tarkoittaa pitkitettyä aamiaista, punaiseen maitoon valmistettua tuopillista lattea, taustalla höpisevää Radio Helsinkiä, keittiöön kertyneiden astioiden tiskausta, ylipäänsä sellaisia asioita, joihin ei ole kiireisinä ja stressaavina viime viikkoina ollut aikaa ja energiaa. Edessä on leppoisa mökkiviikonloppu ystävien seurassa, juuri mikään ei tunnu tällä hetkellä sopivammalta tavalta viettää pari sateista päivää.

Vain yksi asia vähän vaivaa: parin ystävän välinen vuosien takaa juontava ulkopuolisesta näkökulmasta hyvinkin ylitsepäästävä kauna, mistä johtuen yksi parhaista ystävistäni ei koskaan saa kutsua näihin tilaisuuksiin. Yrittäkäähän tehdä asialle jotain, jos tunnistatte tästä itsenne.

Kunhan saan tuon keittiön jonkinlaiseen kuntoon, niin pitää mennä hieman ulos nuuhkimaan sateen raikastamaa ilmaa. Lataudun yhdessä kameran  akkujen kanssa.

Päässäni soisi Remin Automatic for the People ilman levyäkin. Työstressi, kiire, ei ehdi, ei jaksa. Luulisi ettei valtiolla kesälomakuukausina moinen ole mahdollista, mutta kyllä vaan. Kun "säästää" aikaa softan suunnittelussa, niin tämä siitä saa: loputonta säätämistä, ei tämä toimikaan, ainiin tuokin, niinkö se pitikin toimia, joko sitä pääsee testaamaan? Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, tuskin viimeiseksi jää. Kymmenen tunnin koodauspäiviä ja silti tuntuu, että lopulta ei ehdi saada aikaan niin hyvää jälkeä kuin tahtoisi, mutta ei malta mennä sieltä missä aita matalin.

Kotiin seitsemän kahdeksan aikaan, mitähän minun pitikään -harjoituksia puolilleyöin keittiön ja sen toisen huoneen välillä, vatsa kipeä liian kiireisestä ja huonosta syömisestä, hartia krenkkaa ja rutisee, vanhoja pettävänkauniita mörköjä nousee ajatuksiin, kangastuksia, tuskallisia nähdä läpi. Antaa ukkostaa, kumauta �ijä vaikka ikkuna rikki, palauta jälleen oikean elämän prioriteetit mieleen, ei ihminen koneistoa varten vaan toisinpäin. Olisi joku, jolle puida nyrkkiä.

Huomaan tulleeni läheisriippuvaiseksi mesen välityksellä, sekin vielä. Vieroitusta kai pitäisi yrittää, ei ihminen jaksa olla olemassa itsensä ulkopuolella 24/7. Hyvä sentään, että astrot pääsivät ehjinä takaisin Kaliforniaan.