Henk. koht: syyskuu 2005 - arkisto

syyskuu 25, 2005

Haipperi_ja_hannaHauskat bileet oli eilen, että kiitoksia vaan. Jatkoilla tuli riekuttua vähän liikaakin ottaen huomioon kuinka paljon oli rahaa päällä jo pelkästään kameralaukun sisällön muodossa. Tämä päivä onkin sitten mennyt lähinnä toipumisen merkeissä. Ihan kivoja kuviakin tarttui muistikortille.

Täytyy kyllä sanoa, että on aika erilaista katsella noita kuvia laadukkaalla 22-tuuman monitorilla, jonka hankin vähän aikaa sitten hajonneen 17-tuumaisen perusputken tilalle. Kokoa ja painoa on aika lailla, mutta eipä se tuossa pöydällä erityisesti haittaa. Meinaa vaan koneesta loppua muisti kesken ihan totaalisesti, kun noiden RAW-muotoisten kuvin kanssa leikkii. Nikon Capture Editor kahmaisee keskusmuistista yksinään tuollaisen 135 megan siivun, kun pari kuvatiedostoa on auki. Pitänee investoida ainakin yhteen lisäkampaan, jotta saa tuon jatkuvan heittovaihdon loppumaan.

Päivän piristys: Anna-Mari Kähärän sivuille oli ilmestynyt linkki orkesterin elokuisesta Viapori Jazz -keikasta kirjoittamaani blogientryyn.


syyskuu 20, 2005

11 elokuvaa on nyt tullut nähtyä viikon sisään, vapaa-aika onkin suunnilleen mennyt siihen. Vielä olisi keskiviikko- ja torstai-illoiksi tarjolla yksi elokuva kummallekin, sen jälkeen lieneekin syytä pitää taas vähän hengähdystaukoa tämän harrastuksen osalta. Kirjoittelen nyt vähän muustakin vaihteeksi, ettei mene ihan pelkästää leffablogiksi tämä palsta.

Kaksi päivää takana uutuuttaankiiltävässä työpaikassa ja vähitellen alkaa olla ympäristö sen verran kasassa, että voisi vaikka päästä kohta ihan töihin kiinni. Tänään pääsin jo läppärilläni verkkoon ja asentelemaan kehitysvälineitä ja yhteyksiä kuntoon. Yksi uusista asioista on PHP-kielen opettelu, mikä onkin virkistävää, kun on tullut vuosikaudet tehtyä koodausta oikeastaan pelkästään Javalla. Paljon uutta opittavaa on joka päivä ja fiilis on innostunut: tuntuu, että on paljon asioita, joita voisi yrittää parantaa. Taidanpa kuitenkin kävellä toisten mokkasiineissa vielä hetken nöyrästi tarkkaillen. On vielä niin paljon juttuja, joista olen pihalla kuin lumiukko Porvoossa.


syyskuu 16, 2005

Bloggaan kerrankin työpaikalta, joskaan en työaikana. Viimeinen päivä Tikessä meni lähtötunnelmissa: käytin alkuiltapäivän leipomalla litran maitoa, puoli kiloa margariinia ja melkein kaksi kiloa jauhoja kierrepulliksi lähtökahveja varten. Harvemmin tulee leivottua pullia kotona, puolen litran taikinassakin olisi itselle aivan liikaa mätettävää. �iti leipoo aina joko viinereitä tai korvapuusteja, valitsin tällä kertaa viinerit. Puolitoista niitä näköjään jäi syömättä, mikä on laskettava hyväksi menestykseksi.

Piti lähteä katsomaan festareiden ensimmäinen leffa Ilya Khrzhanovskyn "4", joka osoittautui aika oudoksi, jopa hieman häiritsevästi. Jotain niin kovin venäläistä siinä oli, monia elementtejä ja tunnelmia tunnistin keväiseltä Siperianmatkalta, joskin elokuvassa kaikki oli rujoa brutaalia.

Nyt täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Tiskasin hieman kaveilta jääneitä asioita ja siivosin keittiöstä suurimmat jäljet, pakkasin läksiäislahjat, mukin ja sandaalit  kassiin, avaimet ja kulkukortin kirjekuoreen. Kaikki alkaa olla valmista. Kiitos vielä kaikille, aika sammuttaa valot ja siirtyä eteenpäin.


syyskuu 15, 2005

PuhelinkoppiTelia-Sonera luopuu yleisöpuhelimistaan, koska kaikilla on jo kännykkä. Ymmärrettävää sinänsä, laitteistot, ohjelmistot ja puhelukortit tulevat kalliiksi, kun käyttäjäkunta pienenee vuosi vuodelta. Tarvitsin viimeksi itse kolikkopuhelinta (joita ei enää juuri taida olla) joskus vuosia sitten, kun olin unohtanut avaimeni ja kännykkäni sisälle Merihaan soluasuntoon, ja piti kutsua huoltomies avaamaan ovea.

Jos puhelinkopeista luopuminen ei niin pahalta tunnukaan, niin puhelukoppeja haluaisin lisää. Hieman meluvaimennusta ja yksityisyyttä kännykkäpuhelulle suovia tiloja on kaupungin keskustassa liikkuessa usein vaikea löytää. Ainakin julkisissa tiloissa saisi olla tilat yksityistä puhumista varten, paikkoja, joihon istahtaa hetkeksi luuri korvalla tutkimaan kalenteria tai syventyä juttelemaan ystävän kanssa tarvitsematta vaivautua kanssaihmisten kuuntelevista korvista. Varsinkin katumetelissä puhuminen on usein rasittavaa, kun puolet sanoista menee ohi melun takia.

Mitenköhän muuten lienee lakiteknisesti puhelusalaisuuden laita, jos kuuntelun kohde puhuu kännykkäänsä julkisella paikalla? Jos ilman teknisiä apuvälineitä kuulee toisen puhelinkeskustelun, niin ei kai sitä voida salakuunteluna pitää? Entäpä jos kuulee myös vastapään kommentit äänenvoimakkuuden ollessa säädetty tappiin meluisan ympäristön vuoksi? Kopissa puhujan asema tuntuu siinä mielessä selkeämmältä, että hän on ilmaissut haluavansa yksityisyyttä. Puhelukoppi voitanee laskea kotirauhan piiriin samoin kuin vaikka kahvila tai ravintola.

5 §
Salakuuntelu

Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella kuuntelee tai tallentaa
1) keskustelua, puhetta tai yksityiselämästä aiheutuvaa muuta ääntä, jota ei ole tarkoitettu hänen tietoonsa ja joka tapahtuu tai syntyy kotirauhan suojaamassa paikassa, taikka
2) muualla kuin kotirauhan suojaamassa paikassa salaa puhetta, jota ei ole tarkoitettu hänen eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan,
on tuomittava salakuuntelusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
(Rikoslaki 24 luku, 5§, korostus minun)

Eli mahtaako kadulla, bussissa tai sporassa kännykkäänsä puhuvan henkilön puhelun nauhoittaminen olla lain tarkoittamaa salakuuntelua?


syyskuu 2, 2005

Dsc_9480_pt

Virosta on kotiuduttu ja tällä kertaa jopa niin ajoissa, että auringon paisteesta oli mahdollista nauttia vielä hyvän aikaa. Päätin lähteä tuulettamaan päätäni ja ulkoiluttamaan kameraa kävelylenkille Seurasaareen. Reissu venähti lopulta 4,5-tuntiseksi tallusteluksi; Jalkaparat ovat tästä koettemuksesta vieläkin hieman myrtyneet, sandaalieni ergonomia kun ei nyt aivan parhaasta päästä ole. Muutamia kivoja otoksia jäi käteen ja ajattelulle oli ainakin kunnolla aikaa.

Dsc_9431Seurasaaren oravat ovat aiemminkin olleet kesyjä, mutta nyt niiden rohkeus on yltänyt aivan uusiin mittasuhteisiin. Kurret juoksevat hetkeksi hiekkapolulle pysähtyvää kulkijaa kohti ja kiipeävät muitta mutkitta jalkaa pitkin ylös selkään tutkimaan olisiko repussa jotain syötäväksi kelpaavaa. Toisaalla pörröhäntaiset ystävät juoksevat polun kaidetta pitkin kulkijan vierellä odottaen mahdollisuutta hypätä olalle. Jotkut ovat niitä tainneet hieman ruokkia kädestä, kun ovat tuollaisia temppuja oppineet. Muualla yhteiskunnassahan ollaan itsepalveluun jo siirryttykin melkein kaikilla osa-alueilla. Oravat ja New Orleansin katujegit[via Boing Boing] lienevät kyllä tällä hetkellä itsepalvelukerjäämisessä aivan kärkikahinoissa.


syyskuu 1, 2005

Tämä on kylpyläkaupunki syksyllä

Projektin loppuseminaari helteisessä Pärnussa. Vuoden mittainen ramppaaminen Helsingin ja Tarton välillä on nyt sitten ohi, läksiäislahjoja vaihdetaan ja muistoja kerrataan.

Täällä on yllättäen ihan kesä, hikoilen rannalla ja kaivan varpailla pinnan alta kosteaa hiekkaa. Olisi pitänyt ottaa shortsit mukaan. Kuulostaa, että täällä on pelkkiä suomalaisia. Mitä ne meistä ajattelevat? Eivät nuo varmaan käy edes hoidoissa.

Times, they are a'changin, Dylania lainaten. Projektin päättymisen lisäksi olen vaihtamassa työpaikkaa Ilmatieteen laitokselle. Lähemmäksi tieteentekemistä, fysiikkaa, haastavia visualisointiongelmia, yliopistokampukselle Kumpulaan. Vaikka työpaikanvaihto ei ole helppoa, tämän tilaisuuden jättäminen väliin olisi harmittanut jälkikäteen.

Mahtaakohan olla jo kylmää tuo kimalteleva merivesi? Varpaiden lilluttelu voisi tuntua nyt mukavalta...


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Valokuvat Flickr-virran Atom-syöte

NangilimaVapaustaisteluKatlan luolaanValta Tengilille!SaalisSudet
Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?