Henk. koht: joulukuu 2005 - arkisto

Pelkkää kuvitelmaa on vuosi syntymänsä jälkeen edelleen hyvissä sielun voimissa. Ensimmäisen vuoden aikana kirjoituksia kertyi yhteensä 268 kappaletta, joista 37 alkukesän mainiolta reissulta junalla Siperian halki Baikalille ja edelleen Mongolian ja Kiinan läpi Hong Kongiin.

Olen kirjoitellut hyvin monenlaisista asioista ja samalla linjalla aion jatkaa ensi vuonnakin, erikoisalablogin pitämiseen ei taida riittää aika eikä rahkeet. Suurin osa vierailuista tänne tulee Googlen kautta, mutta vakkarilukijoitakin lienee 10-20 (blogilistalla tilaajia on 14). �itini ei kuulemma ymmärrä jutuistani mitään, mutta käy aina silloin tällöin tarkistamassa viimeisen kirjoituksen päivämäärästä, että olenko vielä elossa :-) Kommentteja saisitte kirjoitella mielellään enemmänkin, niitä on aina kiva lukea.

Taitaa varsinainen juhlinta mennä huomisen vuoden vaihtamisen kanssa vaivihkaa samassa paketissa. Hauskaa uutta vuotta niille, joihin en huomenna törmää!

Varsin rauhallinen joululoma on sitten takana, myöhäisiä heräämisiä, ruokaa ja monia luettuja kirjaimia. Kuopion korkeudella on alkuviikosta varsin näpsäköitä pakkaslukemiakin, 24 asteen tienoilla epävirallisen mittauksen mukaan. Ulkoilu jäi sitten vähän vähemmälle tällä kertaa, mutta muutamana päivänä talvinen luonto tarjosi sen verran kiintoisaa kuvattavaa, että sormien jäätymisen uhallakin oli välillä lähdettävä hetkeksi ulkoiluttamaan kameraa.

Teleobjektiivilla tuli leikittyä melko paljon, 200mm polttovälillä ja jälkeenpäin tehdyllä sopivan tiukalla rajauksella pääsee jo vähän sellaisten auringonlaskukuvien makuun, joissa tuo lähitähti ei näytä aivan luonnottoman pieneltä nökäreeltä puiden yläpuolella.

Tänään oli sitten jo työpäivä ja kaikenlaista pientä korjattavaa olikin loman aikana napsahdellut työlistalle. Saa nähdä miten hyvin sitä malttaa pysyä normaalien työtuntien puitteissa tässä alkuvuodesta, kun parhaillaan on alkamassa kovin mielenkiintoinen projekti. Mieli askartelee työongelmien parissa, eikä katso kellokortin leimausaikoja. Oma vika, mitäs olen päättänyt tehdä työkseni asioita, joiden harrastaminen on silloin tällöin addiktiivisen hauskaa.

Juuri tämä vaihe, jolloin alkaa pikkuhiljaa saada käsityksen suunniteltavan järjestelmän toiminnallisesta ja rakenteellisesta kauneudesta, on parasta ohjelmistokehityksessä. Muutama pää pöydän ympärillä, paljon kahvia, pikaisesti piirrettyjä näyttökuva- ja komponenttikaaviohahmotelmia, tussi- tai fläppitaulu ahkerassa käytössä, projektipäällikkö hoputtamassa, että jotain pitäisi nyt kyllä jo paperillekin asti saada.

Tässä projektissa on tarkoitus kokeilla myös uusia ketteriä ohjelmistokehitysmenetelmiä (näpsä käännös agile methods -termille): Projektia viedään läpi Scrumin mukaisesti ja itse työskentelyssä pyritään käyttämään ainakin joitain Extreme Programming -menetelmiä. Pitäisi vaan malttaa suunnitella sovellusten käyttöliittymien toiminnallisuus mahdollisimman tarkasti ennen pellinalustauhkaa, ettei tule ikäviä rajoittavia yllätyksiä myöhemmin.

Pelkkää kuvitelmaa jää muutamaksi päiväksi joulutauolle. Minä matkaan maalle katsomaan lunta, kuuntelemaan jään pauketta ja kiukaan sihinää. Kenties saan kirjoiteltuakin jotain ihan perinteiselle paperille. Hauskaa, rauhallista, tai ylipäänsä pesäkoloista joulunaikaa kaikille lukijoille!

Vatsa pullollaan itseleivottuja lihapasteijoita, mukissa Grand Marnier -liköörillä maustettua glögiä, ilmassa kaiuttimista kumpulevaa melodista Emma Salokoski Ensemblea ja sylissä Chistopher Alexanderin lennokkaita ajatuksia onnellisen elämisen kuoriksi pystytettävistä rakennuksista, pihoista ja julkisista tiloista. Kelpoa vaihtelua duunin jo toista päivää jatkuneelle intensiiviselle aivomyrskyilylle. Kylläpä taas huomaa, että istuminen ja ajatteleminen porukalla kuusi-seitsemän tuntia päivässä vie aika lailla mehut ihmisestä. Täytyy silti myöntää, että edistyminen projektin hämärän ja laajan tavoitteen tarkentumisessa ja oman ymmärryksen kasvaminen kuitenkin palkitsee mielen, joskaan ei välttämättä kehoa.

Tonttutyttö

Bändi omasta takaa: Geodynamo

Village People -klooni hauskuutti yleisöä.

Firmalla ja sen kaverilla oli eilen yhdistetyt pikkujoulu- ja uuden toimitalon juhlistus -bileet. Piti oikein vetää puku päälle, kun illan ideana oli juhlia vähän niinkuin ensi-iltagaalan tyyliin, iltapuvut ja kaikki. Olin kuvausnakissakin alkuillasta, eikä sitä malttanut ihan täysin kameraa jättää rauhaan vähän myöhemminkään, tosin loppuillasta vein kuvausvehkeet jo suosiolla huoneeseen.

Kun kulkee juhlissa tai muissa tilaisuuksissa kamera kourassa, niin menee oikeastaan koko tilaisuus jotenkin ohi. Sitä keskittyy vaan etsimään hyviä kohteita ja säätämään tekniikkaa ja vasta kuvia koneelle purkaessa huomaa, että ai tuollaista siellä olikin. Siksi nykyään harkitsen aiempaa tarkemmin, että koska otan kuvausvermeet mukaan ja koska jätän ne kotiin.

Paikalla oli noin 400 Ilmatieteen laitoksen ja Merentutkimuslaitoksen työntekijää, joten ihan reilunkokoiset olivat nämä joulunalusjuhlat. Jäykistä vaatteista huolimatta tunnelma oli melko rento (onneksi), mutta kyllähän puvut ja kampaukset luovat tilaisuuteen tiettyä arvokkuuden tunnelmaa. Valo- ja äänipalvelut ja koristelu oli tilattu  ulkopuoliselta firmalta ja kieltämättä rakennuksen aulatila oli aika lailla erinäköinen kuin tavallisesti.

Täytyy sanoa, että tämä oli varmaankin yksi parhaiten järkättyjä duunibileitä, missä olen ollut. Rahalla tietysti saa vaikka mitä, mutta muutenkin kaikki oikeastaan toimi ongelmitta (mitä nyt muutama CD-levy rutisi vähän). Hauskaa, että kaksi valtion laitosta saavat tällaiset kemut järjestettyä henkilökunnalleen. Kulutetut rahat tietysti kiertävät paikallisille ohjelma-, valo- ja äänipalveluyrityksille, mikä ei valtion hallinnon toimena ole lainkaan hassumpaa työvoimapolitiikkaa.

Jatkomeningeissä päätettiin sitten tarkistaa paljon puhuttu Suur-Kallion uusi menomesta Kuudes linja Sörnäisissä. Hydrid Children oli jo ehtinyt päättää keikkansa, mutta ulkona oli silti n. puolen tunnin jonollinen ihmisiä odotamassa 5¤+narikan maksanutta sisäänpääsyä. Siitä olikin ehtinyt hetki kulua kun edellisen kerran olen ravintolajonossa noin kauan notkunut. Paikka oli sinänsä aika standardi Helsingin keskustan yökerho, paitsi sijaintinsa suhteen. Euron per desi maksavaa standardiolutta ei kyllä lie muualta lähistön baareista saa. Kieltämättä viiden minuutin kävelymatka baarista kotiin oli neljän aikaan aika mukava asia.

Kyllä tuolla varmaankin tulee vielä käytyä uudestaan, varsinkin jos musiikkipuolella on jotain kiinnostavaa tarjolla, mikä nettisivujen ohjelmalistauksen perusteella ei ole kovin kaukaa haettu ajatus.