Henk. koht: kesäkuu 2006 - arkisto

kesäkuu 25, 2006
Juhannusaamua mökkirannasta nähtynä.

Oi voi, että väsyttää. Niin siinä käy, kun juhlii yötöntä yötä kolme kertaa peräjälkeen viettäen muun muassa tuntikausia verkkaiseen tahtiin saunan, nuotiopaikan ja järven välillä rampaten. Nyt on taas kuikan huikailu muuttunut ratapihan etäiseksi kolkkeeksi ja terassien puheensorinaksi. Vain hyttyspaukamat ja jalkapohjien tummennut väri muistuttavat kuluneen juhannuksen viihdepaketista. Olipahan mukavaa taas kerran, työasioista päästiin heti loman kärkeen eroon erittäin tehokkaaasti. Kiitos vielä sekä isännäll' että emännäll' ja kaikille ystäville ja tuttaville.

Huomenna tehdään viimeiset suunnitelmat ja pakataan laukut Islanninreissua varten. Vielä ei ole kauheasti ehtinyt tuosta stressata, joten yksi pohdiskelupainotteinen lomapäivä ennen matkaanlähtöä tulee ihan tarpeeseen. Tiistaina puolenpäivän hujakoilla paikallista aikaa sitä ollaan sitten jo Reykjavikissa ja mahdollisesti vielä saman päivän sisällä Isafjordurissa saaren luoteiskulmassa. Siellä viimeistään tehdään tilannearvio, että vuokrataanko auto vain yritetäänkö selvitä länsirannikon kierroksesta bussikyydein. Lunneista on jo tilattu kuvia, niitä ei kuulemma voi koskaan olla liikaa. Mihin muihin seikkailuihin sitä tarinoiden saarella päädytään, jää nähtäväksi.


kesäkuu 8, 2006
d200.jpgNikon D200 + Nikkor AF 80-200mm 1:2.8 D

Uusi Nikon D200 -digirunko tuli vihdoin tänään perille. Vähän tiukalle meni ajoituksen kanssa, mutta se ehti kuin ehtikin huomenna alkavalle Budapestin keikalle mukaan. Montaa kuvaa en ole vielä ehtinyt ottaa, mutta aivan ensivaikutelmista silmään, tai oikeastaan korvaapistävää on kovasti D70:stä poikkeava, tehokkaanoloinen suljinääni erityisesti sarjakuvaustilassa ja suuri ja terävä LCD-näyttö.

Paperimanuaali on vain tanskaksi, mikä on hienoinen pettymys, mutta kyllähän tuosta kuitenkin kouluruotsilla sen verran ymmärtää, kuin on kuvien lisäksi tarpeen. Käyttökokemuksia tulee sitten myöhemmin.

Muutenkin on ollut aivan kelpo päivä. Duunissa tuli yllättäen löydettyä teknikka, joka näyttäisi kohtuullisella vaivalla ratkaisevan jo jonkin aikaa rieponeen ongelman datatiedostojen lukemisesta ja kirjoittamisesta Java EE -palvelinsovelluksesta käsin. Aina on kivaa, kun jotain palasia loksahtelee paikoilleen.

Laukkujen pakkaaminen on vielä täysin vaiheessa, rahaa ei ole kerennyt vaihtamaan ja pyykkiä on ympäri kämppää odottamassa kuivumista tai kaappiinviikkausta, mutta eiköhän tämä tästä jotenkin sotkennu. Katsotaan, että pääsenkö sieltä Budapestistä kätevästi bloggaamaan. Jos ei, niin sitten kuulumiset tulevat viikon kuluttua.


kesäkuu 5, 2006

Että mitenkäkö sydändänkirurgi leikkausta odottelevan potilaan mieltä kevensi? "Parempaa läppää luvassa".

Rasti seinään, tämä oli varmaan paras (ja ainoa) vitsi, jonka olen kertunut 20 vuoteen. Tulipahan sekin luonnevika nyt korjattua kertaheitolla. Kaikkea se vyörärölle kertyvä elintasokehys teettää. Pakko kai vähitellen uskoa, että lihavat on lepposia. Elintapoihin on äkkiä saatava muutos tai tikahdun pian omaan hauskuuteeni.

Tai kenties muutos jo väpättää ilmassa, sillä olen ihan oikeasti kuntoillut jo parina iltana putkeen. Huonoon kuntoon päässyt alaselkä vaatii näet vatsan ja selän lihasten treenausta, kuten on minulle valistanut rankaekspertti jo parilla istunnolla. Tai no, eipä siellä ihan hirveästi ole tullut istuttua. Eihän tässä sitten muu auta kuin yrittää. Nyt kaikki kerrostalokyttääjät huomio: ikkunastani saa iltaisin hassuja kuvia.

Eipä vielä tänään kuulunut postista mitään Itämeren ympäri matkaavasta kamerastani. Höh. Huomenna se lappunen voisi vaikka tipahtaa postiluukusta, niin ehtisi pari iltaa ihmetellä ennen perjantaista lähtöä Budapestiin EGOWS-tapaamiseen. Esityksen valmistelu on tietysti vielä kovin kesken, mitäpä sitä ennen kuolonviivaa valmiiksi saisikaan.


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Valokuvat Flickr-virran Atom-syöte

NangilimaVapaustaisteluKatlan luolaanValta Tengilille!SaalisSudet
Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?