Henk. koht: elokuu 2006 - arkisto

elokuu 30, 2006

Marinadi haastoi musiikki-aiheiseen meemiin:

"Laulu, kappale, biisi… mikä se sitten onkin nimeltään, mutta sellainen jossa on niin paljon energiaa, että se saa teidätkin toimiaan silloin kun omat patterit ei vedä."

Vaikeaa, vaikeaa. Tilanteita on niin monenlaisia, mutta yritetään nyt poimia muutama energinen biisi, joka tulee kaivettua levyhyllystä yhä uudelleen:

  • Kraftwerk: The Robots. Klassikko, erityisesti koodausmusaa (vaikka yleensä teenkin töitä taustamusiikitta).
  • Zen Café: Talo. Omaa turhautuneisuutta on kovin helppo päästää pihalle samaistumalla tähän jätetyn miehen tuskaan.
  • von Hertzen Brothers: Devil of a Girl Nopea pop-ralli, jossa vain on jotain oikeaa, positiiviseen irrotteluun, kesäilta ei tarvitse lisävauhtia.
Olen aina ollut huono näissä kiertokirjeissä, ottakoon vastaan ken inspiroituu.

elokuu 27, 2006
DSC_3867.JPGSilja Symphony lähestyy Kustaanmiekkaa

Omatahtinen viikonloppu pitkästä aikaa, mukavaa näinkin välillä. Ja satanutkin on kuuroittain jo ainakin neljättä päivää putkeen, ei voi olla muuta kuin hiukan tyytyväinen.

Tätä ei tietysti pitäisi kertoa blogissa, jota lukevat nykyiset ja tulevat työnantajat, mutta luonteeseeni kuuluu, että sellaiset asiat, kuin parturissa käynti, siivoaminen, pyykkäys ja huonokuntoisen suihkuletkun vaihtaminen tapaavat minulla lykkääntyä hieman liian pitkälle.  Lykkäyskelpoisuudessa etusijalla ovat tietysti sellaiset asiat, joiden viivästymisestä eivät kärsi muut kuin minä itse. Eivät nuo mitenkään kovin epämielyttäviä hommia ole, sitä vaan on aina mukamas jotain muuta tekemistä, että ehtiihän sitä sitten myöhemmin. Voitte vaan kuvitella, minkälaisia vaikeuksia tällainen asenne aiheutti gradun kirjoittamisen kanssa pari vuotta takaperin.

Virallinen haircut-osuus: Kävin eilen pitkästä aikaa leikkauttamassa hiukset lyhemmiksi. Parturissa aiheuttaa aina hankaluuksia, kun ammattisaksioiden on ilmeisen vaikea ymmärtää, että joku ei ole käynyt parturissa kolmeen kuukauteen. Ihan niin kuin en tietäisi, että "se on vaan vaikeeta nähdä millainen tuo on ollut, kun se on päässyt kasvamaan noin pitkäksi". Onko kovinkin monella parturissa/kampaajalla käynti jotenkin säännöllistä, että varataan aika kuukautta etukäteen, tai merkitään kalenteriin, että "muista soittaa saksiniekalle"?

Tänään lakattua satamasta lähdin kävelylle Etelä-Helsinkiin ja siitä lopulta Suomenlinnaan, jossa onkin tänä kesänä tullut oltua kovin harvoin. Kylläpä kaupungilla on tällä hetkellä turisteja, kolmosen sporakin oli niin täynnä, ettei meinannut mukaan mahtua. Suokissa ajattelin käydä tyydyttämässä hiipivää näläntunnetta  Panimossa, jossa aiemmin on tullut nautittua kelpoa keittolounasta, jos joitakin ohrapirtelöitäkin. Nyt lounasta ei kuitenkaan näyttänyt olevan saatavilla, joten päädyin kokeilemaan Susisaaren sillan kupeessa sijaitsevaa Chapmania. Hiljaisessa ravintolassa lounasbuffet'in salaatti oli jo parhaat tuntinsa nähnyt, ja lihapullia, broilerinkoipia yms. sisältänyt menu (14,50€) oli varsin reippaasti ylihinnoiteltu. Tosin pakko on myöntää, että sipulikeitto oli erityisen hyvää. Kovin hämmästytti, ettei hintaan kuulunut edes kahvikupposta. Onko tämmöinen hinnoittelu tosiaan jonkun kestävän ravintolahinnoittelun käsikirjan mukaista? Panimoon menen uudelleen, Chapmanista en olisi niinkään varma.


elokuu 8, 2006

Olipas tänään mukava olo kävellessä ja pyöräillessä töistä kotiin. Tuntuu, että alkukesästä aloittamani ja nyt lomien jälkeen jatkamani kevyt aamukuntoilu — muutamia vatsa- ja selkälihasliikkeitä, sekä tasapainoharjotuksia — on auttanut ristiselän kipujen lisäksi ylipäänsä kropan fiilikseen tuossa keskivaiheilla. Ja sehän on jo tulos, jos tuntuu paremmalta!

Pari viikkoa takaperin päätin myös yrittää vähitellen vähentää kertynyttä hidasta massaa erityisesti vatsan seudulta. Rupesi vaan ärsyttämään turhan painon raahaaminen mukana.  Ei se "suvun vatsa", josta kotikotona kommentoitiin, ole mikään väistämätön kohtalo. Uhmaan uhmaan. Mihinkään järkyttävään kuuriin ei ole tarkoitus ryhtyä: Jos pääsisi miinus viiteen kiloon jouluksi ja kymppiin ensi kesäksi, sellaiseen pitäisi realistisesti kyetä.

Tarkkoja energialaskelmia kehittämään ja noudattamaan minusta ei ole, mutta riittänee, kun jättää raskaat lounaat ja turhat yöpalat pois, sekä yrittää liikkua edes jonkin verran säännöllisesti. Terassikieltoon tai viikonlopun hyväsyiseen juhlintaan en lähde äkkiseltään puuttumaan, menee vielä hyvä fiilis pilalle. Homma on lähtenyt siinä mielessä hyvin liikkeelle, että kylläiseksi tulee jo melko vähäisellä syömisellä, eikä joulepommeja edes oikeastaan tee mieli. Karkkia ja limua en ole aiemminkaan syönyt juuri lainkaan, joten niistä tuskin tulee dietintappajia.

Jossain vaiheessa pitäisi varmaan sitten hankkia kotiin vaaka. Tai voihan sitä käydä Stokkan yleisövaa'alla punnituksessa kerran kuussa Laughing. Joo, siitä tulisikin hieno mediatapahtuma.


elokuu 6, 2006
DSC_2988.JPG

Luulin jo viime viikonloppuna, että tämä kesä oli tässä, vaan ei pidä luulla. Tiskailin tänään ystäväporukan mökkiviikonlopun synnyttämää astiamäärää hiki päässä ilman paitaa. Miten tiskatessa saattaakin aina tulla kuuma, vaikkei luulisi suorituksen olevan sieltä fyysisesti rasittavimmasta päästä.

Yhden päivän pidennys viikonloppuun oli mainio idea: saapumisen kauppareissuilla ja loppusiivouksessa menee kuitenkin aina sen verran aikaa, että niiden välissä tekee mieli rauhoittua paikoilleen enemmän kuin yhdeksi päiväksi. Mäntyharjulla paistoi aurinko ja vesi oli uimiseen parahultaista.

Jotenkin tämmöinen useamman päivän yhdessäolo tuttujen íhmisten kanssa on ollut usein mielyttävämpi kokemus kuin yhden illan bileet. Mitään niin ihmeelistä ei tarvitse tapahtua, leppoisaa juttelua, saunontaa, yöllisiä souteluretkiä, paljon naurua, vähän itkua, aivan liikaa hyvää ruokaa, jota on aivan pakko ottaa vielä vähän lisää. Nyt täytyy kyllä taas jonkin aikaa yrittää olla ravintomääränsä kanssa hieman rajoittuneempi.

Kylläpä kelpaa, kun on tämmöisiä ihmisiä ympärillä. Ja ensi viikonloppuna tavataan heitä lisää, kun kaksi kaveria juhlii hyvin kypsyteltyä maisteroitumistaan. Onpas päänvaivaa, kun kaksi valmistumislahjaa pitäisi yhtäkkiä kehittää.


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Valokuvat Flickr-virran Atom-syöte

PullukkaMuistutus/lupausPuikot 2Ennen oli miehetPuikot 1Ihanne
Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?