Henk. koht: lokakuu 2006 - arkisto

Parin päivän matalalennon jälkeen on ollut mukavan rauhallinen sunnuntaipäivä. Kellojen siirtämisen ansiosta ehdin hyvin aamiaiselle Tin Tin Tangoon, josta suunnattiin Annan kanssa kävelylle Taka-Töölön läpi Rajasaaren kohdalle, ja edelleen Hietsuun. Merenrannan viimaisuuden pelko osoittautui liioitelluksi: auringonpaisteessa rauhallinen talsiminen sujui leppoisesti jopa ennen hautausmaan halki oikaisua. Hietaniemen hautausmaa on muuten yksi Helsinkin parhaista puistoista. Suosittelen lämpimästi puikahtamaan sisään, jos sattuu olemaan siellä päin kävelyllä, eikä ole aikeita pussikajoitteluun.

Kaupassa käydessä pälkähti mieleen tehdä ihan itse ruokaa pitkästä aikaa. Chilinen possuwokki on helppo vakkariruoka, jonka kanssa ei oikeastaan voi epäonnistua, joskaan ei siitä ihan hillitöntä gourmet'takaan yleensä synny. Kuvan paprikat näyttävät julmetun kokoisilta chilleitä, mutta tässäkin tapauksessa pätee pienen pippurisuuden sääntö: nämä olivat mietoja jopa paprikoiden mitta-asteikolla. Nyt sitten ähky, joka aina tulee yksin ruokaa laittaessa.

Ilta huutaa villasukkia ja sohvalle käpertymistä, vaan vaan ei auta, pyykkitupa kutsuu vielä sitä ennen. Mental note 1: hanki pehmeä viltti sohvalle. Mental note 2: älä koskaan osta huonosti istuvia sukkia, niistä ei ole kuin harmia.

Edit: Pihkura, pesupoletissa ei ole yksiköitä kuin joko kahteen koneelliseen tai yhteen koneelliseen kuivauksen kera. Vaikeita valintoja täynnä tämä elämä. Älkääkä edes aloittako polettijärjestelmän käyttäjäystävällisyydestä.  

Tuuli nousee illaksi täällä Pielavedellä, saapa nähdä tuleeko vielä vettä ennen pimeää. Aamulla oli vielä ihan aurinkoista, mikä eilisen melkein koko päivän kestäneen tihkun jälkeen oli aivan tervetullut. Pielaveden korkeudella on jo ihan kunnolla syksy, ei nyt ihan pakkasia vielä odotella, mutta melkein.

Pitkä viikonloppu vanhempien luona, ei nyt ihan teknologian ulottumattomissa, mutta sen verran, että kännykkä makaa saunarakennuksen pöydällä eikä sähköpostia ole pariin päivään luettu. Tekee kyllä hyvää, kun muuten on tässä tullut tietokoneen ääressä istuttua yli puolet vuorokaudesta.

Savusaunan lämmityksen viimeistely on tänään minun vastuullani, kun vanhemmilla on vieraita. Illan rauha on poissa, joskaan ei TV:n urheiluohjelmien pälpätystä nyt varsinaisesti rauhaksi voi sanoa. Saunan lämmitys sopii minulle hyvin, nautin avotulesta muutenkin, puron solinan ohella palavan puun räiske on jotain, johon ei tunnu millään kyllästyvän. Kohta pitääkin mennä taas katsomaan, joko lämpöä olisi tarpeeksi laittaa räppänät kiinni odottamaan savun hälvenemistä. Mitään muuta varsinaista hommaa ei tänään ole täytynyt tehdäkään.

Uudet kengät

Kenkäkaappiani vilkaisevalle selviää hyvin pian, etten ole mikään varsinainen jalkineenkeräilijäpersoona. Käyttökenkiä omaistan ehkä kolmet parit, minkä lisäksi jalkineita on erikoistilanteisiin: vaelluskengät, maastosuksiin soveltuvat monot, pitkävartiset kumisaappaat, pikkukengät puvun kanssa käytettäviksi. Käytännöllisyys ja laadukkuus ennen kaikkea.

Syksyllä sitä tulee pakostakin inventoitua kenkävarastoa, sandaalikauden päätyttyä umpikenkien olisi syytä pitää kaduilla virtaava vesi sillä puolen pohjia. Erinomaisten niin Siperiassa, Kiinassa kuin Lapissa mukana kulkeneiden vaelluskenkieni kautta löysin muutama vuosi sitten saman valmistajan täysnahkaiset, tukevat kävelykengät, jotka ovatkin palvelleet mainiosti siitä pitäen. Edes nauhoja ei ole tarvinnut kertaakaan vaihtaa. Eivätkä ne edes olleet kovin pahan näköiset. Tai no, ainakaan silloin uusina. Jokin sellainen sanoinkuvaamaton laatu niistä haiskahti jo heti aluksi. Nyt pohjat olivat kuitenkin jo kuluneet sen verran, että uusien hankinta oli edessä.

Valmistajan nettisivuilla kyseistä mallia ei näkynyt, kurjuus. Näinköhän joutuisin uuden mallin etsintään? Edes keskimääräistä korkeampi hinta tai tunnettu merkki ei aiempien kokemusteni perusteella takaa jalkineiden kestävyyttä. Onnekseni Partioaitta oli kuitenkin pitänyt kyseisen mallin valikoimissaan, joten tein mielihyvin astinkaupat.

Vanhat kauhtuneet kai pitäisi heittää roskiin, vaikka vähän pahalta tuntuu. Eiväthän ne ole sen verran ehjät, että niitä kehtaisi kenellekkään antaa edes ilmaiseksi. Moinen antikulutusasenne lienee vain hyväksi. Tulepahan harkittua korjaamista ennen kaatopaikalle kuskausta. Erityisesti tämä ilmenee tavaroissa, joissa selvästi näkyy jonkun käsityö. Korjata vaan pitäisi riittävän aikaisin, ennen kuin jokin menee kovin huonoon kuntoon. Siinäpä onkin tällaiselle tuuriahkeroijalle haastetta.