Henk. koht: tammikuu 2007 - arkisto

Marinadi pohti tänään lähestyvän 30 ikävuoden täyttämisen mukanaan tuomaa ahdistusta. Eräs toinen 29-vuotias hyvä ystäväni on kertoillut ihmettelevänsä itsekin äkillistä mielenmuutostaan naimisiinmenon ja lapsenteon suhteen. Ei ole muotia olla rehellisesti aikuinen, elää vastuullista rutiinielämää, lähteä baarista kotiin ennen puolta yötä. En minä ainakaan halua. Nythän vasta alkaa tuntua siltä, että osaa jotain ja sitähän pitää juhlia!

Vaikka sitä haluaisikin, niin ainakin nuorilla naisilla on ihan oikeasti pelko perseessä siitä, että miten sitä pätkätyö- tai parisuhteessa uskaltaa lapsensaamista ajatella. Ainakin täytyy pitää koko asia visusti työkavereilta ja varsinkin nykyiselta ja tulevalta pomolta piilossa. Jospa sitä nyt vielä vähän lykkäisi, kun olisi se parin vuoden ulkomaankomennuskin vähän niinkuin luvattu. Että mitenkä olisi se lapsenhoitovapaiden kustannusten jakaminen molempien vanhempien työnantajien kesken ihan oikeesti.

Ajatellaapa lääketieteen ihmehenkilöiden kykenevän pidentämään ihmisten siedettäväkuntoista elinikää loppupäästä seuraavan sukupolven aikana vaikka 10 vuodella. Kai sitä toivoisi osan tästä ajasta siirtävän (lapsista) vastuullisen aikuisuuden rajaa eteenpäin, jotta olisi enemmän aikaa matkustella, ottaa itsestään selvää, opiskellla, etsiä sitä hiomatonta timanttia oman elämänsä rinnalle. Vaan eipä näin taida käydä, en minä ainakaan ole kuullut, että turvallista biologista lisääntymisikää oltaisiin merkittävästi saamassa nostettua.

Toivottavasti meille nuoruudenjanoisille akateemisille ei parinkymmenen vuoden kuluttua tarvitse myöntää kollektiivista Darwin-palkintoa oman perimämme poistamisesta ihmiskunnan geenipoolista.

Tämä on viikko on työkiireineen periaatteessa ihan bärsseestä, mihin nähden se on kyllä alkanut ihan mallikkaasti. Töissä sai pitkästä aikaa piirrellä ja pohtia käyttöliittymiä ja kotiin palattuani kunnian raahata (17kg) uuden kalusteen, liikuteltavan hierontapöydän postista kotiin. Harmitti, kun kotona ei ollut minkään näköistä hoitopaikkaa ja kylässäkin helposti saa omat hartiansa jumiin vääntelehtiessään sängyn laidalla tai kurotellessan tuolin selän yli.

Nyt on sitten aika paljon paremmat fasiliteetit lievittää ystävien lihasjumituksia. Pöytä onneksi taittuu kokoon, niin ei tarvitse sen ympärillä teekutsuja järjestää. Tilasin verkoitse, firman hieman epäilyttävistä huuhaa-energia -filosofiataustoista huolimatta. Reilussa viikossa olisi tullut kotiin saakka, jos olisin ollut paikalla.

Hyvä saavutus on sekin, että olen muistanut kirjata kaiken syömäni ja juomani ylös(alas) ruokapäiväkirjaan jo lähes kahden vuorokauden ajan. Aika vähällä olen tainnut päästä, vaikka haastaahan tuo lista hieman pohtimaan ruokavalionsa terveellisyyttä. Toisalta ei meillä (pisteitä) lasketa. Homma liittyy tutkimusprojektiin, jossa olen ollut mukana kirjaimellisesti koko ikäni, joskin edellisestä käynnistä on kulunut jo 14 vuotta.

Tänään minut todettiin Lastenklinikalla allergiattomaksi ja suht. normaaliin tapaan hengitteleväiseksi. Hiukan vaivaa tuosta tulee, mutta toisaalta tulee hyvä mieli olla auttamassa varsin yleishyödyllisen tuntuisessa projektissa. Ylihuomenna sitten analysoidaan äijää lisää. Saas nähdä missä kunnossa koneisto on, että joko se sairaseläke kajastelee horisontissa vai mitä hä. Beceliä en kyllä, oli kylmä tai vaikkapa vari.

Kiteytyneenä sokerina kahvikupin pohjalla olisi huomenna elämäni ensimmäiset ihka oikeat sokkotreffit. Paineita ei enää oikein päähän mahdu, ehkä hyväkin olla yrittämättä sen enempää tehdä vaikutusta, kun mitä on ihan au naturel. Että ota takki tai liivit. Toivottavasti ei tule shokki tai shakki, jottei käy kuin Matille.

Ärsyttävää on se, kun saa nettikaupan lähettifirman seurantapalvelusta saa lukea ylläolevan viestin. Monesta paikasta kotiinkuljetuksen saa ilmaiseksi, varsinkin vähänkään kalliimmissa tilauksissa. Ja tietenkin sitä yritetään aina toimittaa perille silloin kun itse on töissä (silloinhan ne lähetitkin tietysti ovat). Sitten tupsahtaa seuraavana päivän lappu postiluukusta, että herra saa itse hakea paketin postista.

Onhan se tietysti hienoa, että saivat sen alaovelle asti Nürnbergistä alle vuorokaudessa. Toinen meneekin sitten makuuttaessa tuossa parin sadan metrin päässä.

Toista päivää palaudutaan uuden vuoden reissusta Ruotsin Åressa. Olihan ihan hyvä matka, joskaan sään säätääjä ei ollut säästänyt edes Norjan rajan läheisyydessä olevaa seutua talvettomuuskepposiltaan. Lunta oli alarinteillä sen verran vähän, että välillä kivet kolisivat kanteissa. Laskettelukausi oli muutenkin sen verran alussa, että päälle tuhannen metrin korkeuteen emme päässeet ollenkaan ylimpien hissien ja rinteiden ollessa vielä suljettuja.

Viimeisenä laskupäivänä maanantaina ylös asti vievä Gondolihissi sitten vihdoin avautui, mutta ilma oli jo alarinteillä niin pilvinen, lumisateinen ja hämärä, että päätimme jättää huipun valloituksen tältä kertaa väliin. Jalatkin alkoivat olla neljän laskupäivän jälkeen sen verran väsyksissä, että suosittujen eturinteiden Stjärnbackenin ja Röda rappetin pehmeiden lumidyynien laikuttamat jäisiksi kuluneet väylät saivat lihakset huutamaan happea.

On se kumma, että sitä ei oikein meinaa kyetä muutamaa päivää runttaamaan putkeen, vaikka sitä on yrittänyt viimeisten muutaman vuoden aikana enintään kerran vuodessa käydä mäkeä laskemassa. Kamaurheilusta ei toisaalta voi syyttää, kun sukset ovat parasta 80-luvun neon-punaista ja monot takaakiristettävää mallia. Hyvin ovat kestäneet ties kuinka monta vuotta. Nyt kun ajattelen, niin on kummaa, etteivät monot edes haise, vaikka niissä on varmasti hikoiltu enemmän kuin kaikissa muissa jalkineissani yhteensä, eikä niitä ole koskaan pesty (ei kai niitä edes voi).

Pakko myöntää, että neljän päivän laskettelu sai vain hädin tuskin perustelua yhdensuuntaiseen matkustukseen kuluneen lähes 30 tunnin ajan. Laivalla ensin yön yli Tukholmaan ja sieltä n. 9 tuntia istumissa bussissa. Menomatkalla suoraan Tukholmasta Åreen vienyt erikoisbussi esitti sentään leffoja ajanvietteeksi. Tulipa todistettua, että huonotkin leffat saavat ajan kulumaan paremmin kuin pimeän ja lumettoman Ruotsin maaseudun tuijottaminen. Ja että Amorellan säästöhytin koneenjylinässä saa nopeasti unenpäästä kiinni. Ja että litran pullo minttu-Baileys’iä riittää juuri ja juuri neljälle väsyneelle miehelle neljäksi illaksi.

Nyt sitten vielä pari päivää lomailua synkässä ja sateisessa Helsingissä. Keskeneräiset työasiat alkavat jo vähitellen tunkea tajuntaan, vaikka yritän niitä vielä tökkiä takaisin passiivisen pohdinnan osastolle.