Henk. koht: helmikuu 2007 - arkisto
Piirakka teeskentelee viatontaPiti nälkäänsä kokeilla ideaa fajita-täytteisestä murutaikinapiirakasta. Eli sipulit, paprikat ja jauhelihat ensin paistellen kasaan mausteseoksen kera, tomaattisalsa sekaan ja piirakaan. Päälle vielä juustoraastetta ja tomaattisiivuja koristeeksi. Hyvännäköinen ruoka siitä tuli, eikä maussakaan ollut valittamista. Melko homogeenista ja supertäyttävää massaa oli yksinomaisena täytteenä kuitenkin liian paljon, ähky ehti tulla salaa jo toisen palan kohdalla (vertaa makaronilaatikko ilman makaroneja).
Enemmän rakennetta, sano. Pitäisi ehkä kokeilla samaa joskus uudelleen boston-kakku -periaatteella: täyte pehmeän tortillan sisään, tortillarulla muutaman sentin pätkiksi ja pätkät pystyyn piirakkaan. Rullien väliin pitäisi vielä kehittää jotain ilmavahkoa. Ideoita?
On ollut iltaisin niin paljon puuhaa tällä viikolla, että kirjoitaminen on jäänyt väliin. Suurimman oasn ajasta on vienyt Miinan vaalikampanja mainosten ja nettisivuston suunnittelun merkeissä: ehdokasnumerot julkaistiin torstaina, joten mediahässäkkää oli jo etukäteen luvassa.
Matkailurintamallakin asiat edistyvät: Nyt näyttää erittäin vahvasti siltä, että neljän viikon Etelä-Amerikanreissu toteutuu touko-kesäkuussa. Tai syytä olisi, sillä tililläni on tällä hetkellä reilun 2700¤ kokoinen aukko matkaa varten ostetuista lennoista. Nykyisten suunnitelmien mukaan lennämme Madridin kautta Perun pääkaupunkiin Limaan, josta neljän päivän Machu Piccun vaellusta valmistelemaan Cuzcoon. Hien hieman kuivettua suuntaamme Bolivian pääkaupunkiin La Paziin, josta jossain vaiheessa suola-aavikkojen läpi Chilen puolelle, mahdollisesti San Pedro de Atacamaan, tai lähistölle. Kaiken tämän kuivuuden jälkeen painumme melko suoraviivaisesti Chilen pääkaupunkiin Santiagoon, jonka ympäristöstä on tarkoitus nähdä ainakin entinen Kap Hornin kiertäjien vakisatama Valparaiso.
Osoittautui, että edullisimmin lennot sai hankittua erikseen Madrid-Lima-Madrid ja Hki-Madrid-Hki -väleille. Limaan lentää Chileläinen yhtiö Lan Chile, jolta saimme edestakaiset lennot hintaan 680¤/hlö. Hki-Madrid-Hki -lennot tulivat maksamaan n. 230¤/nuppi. Tätä n. 900¤ yhteishintaa voi verrata esim. Kilroytä tai STA:lta tarjottuihin Helsingistä lähteviin lentoihin, joiden hintaluokka oli 1100-1300¤ paikkeilla.
Matkalaisia on kolme: itseni lisäksi vuoden Madridissa asunut ja mm. Kuubassa reissannut Kale, sekä Jim, jonka meriitteihin kuuluu mm. koskenlasku Ugandassa. Laskeutuminen Limaan on kuitenkin kaikille ensimmäinen päiväntasaajan eteläpuolella. Molemmat ovat ystäviä monen vuoden takaa, joten henkilökemiamielessä on suhteellisen varma fiilis.
Reissun tiimoilta tullaan pystyttämään matkablogi jossain vaiheessa, joten pitäkääpä silmä tarkkana.
Maistiaisina Google Earthin asentaneille Inca Trail Tour, joka antaa jotain kuvaa Machu Picchulle johtavasta patikkaretkestä. Reitti on approksimatiivinen, tarkotuksena on kuvata enemmänkin maisemia ja korkeuseroja kuin itse polkua. Muistakaa kytkeä maanmuodot näkyviin ja painakaa “The Inca Trail”-kansion kohdalla play-painiketta.
Ulkona 20 astetta pakkasta, taustalla nouseva aurinko Kallion virastotalon katolla.Niin, siis enemmän vaatetta ja vähemmän sähköä. Ärsyttävää, miten huoneiston ainoa sähköpatteri on vessassa, jonne oikein puhaltaa kylmää ilmaa katon rajassa olevasta hormin luukusta. Taidan pistää täksi päiväksi sen pois päältä.







