Henk. koht: heinäkuu 2007 - arkisto

Pelkkää kuvitelmaa jää tauolle. Kun kirjoittamisesta tulee velvollisuus, josta onnistuu luistamaan päivittäin, on parasta vetää rehellisesti henkeä. Kiitos ja anteeksi lukijoille, teitä on ollut kahden ja puolen vuoden aikana ihan mukavasti.

Olen tänään myöntänyt itselleni kvartaalin lomaa, katsotaan lokakuun loppupuolella, että mitkä ovat fiilikset ja uudet kujeilut. Ehkä keskityn enemmän joihinkin aihepiireihin, ehkä en. Mielenkiinnolla odotamme millainen weetabix tuhkasta oikein nouseekaan.

Päivittelen edelleen pieniä ajankohtaisuuksia Flickrin kuvablogiin ja Jaikuun. Keikkalistakin päivittynee.

Pimeneviä öitä odotellessa lainaan parin viikon kuluttua Kulttuuritalolla esiintyvää Suzanne Vegaa. Katkelma on herkästä Night Vision -kappaleesta, joka on kuulunut vuosikaudet tuntemieni laulettujen runojen kärkikaartiin:

Suomen kesä on lämpimimmillään (toivottavasti, sillä nukkuminen kotona alkaa jo olla tukalaa), puistot ja terassit täynnä tilannetta hyödyntäviä ihmisiä, ja itse olen painanut pitkää päivää hiljaisessa, ilmastoidussa konttorissa, huoneessa, johon auringonsäteiden lyhin matka kulkee lasiseinällisen huoneen ja käytävän läpi. Tästä huolimatta on ollut töiden kannalta yksi parhaista viikoista pitkään aikaan. Vähän häiriöitä, parin normaalisti omilla tahoillaan kiireisen tekijän on helppo keskittyä yhdessä muutamaan asiaan ja saada tuloksia näkyviin joka päivä.

On aivan liian harvinaista herkkua huomata, että jokin oman ajatus- ja pitkälti toteutustyönkin tulos alkaa olla siinä vaiheessa, että loksautellaan viimeisiä vältttämättömiä paloja kohdalleen, ja edelleen voi olla tyytyväinen työnsä tulokseen. Että sehän piru toimii kuin aatos oli, ja että matkan varrella on saatu ympättyä mukaan vielä monia tyylikkäitä ideoita ja että on jouduttu tekemään harvinaisen vähän ikäviä virityksiä. Että voi ennustaa tekeleelleen tietokoneohjelman mittapuulla pitkää ikää ja monipuolisia laajennusmahdollisuuksia. Ja että sitä tulevaisuudessa intensiivisesti työkalunaan käyttävä kehittäjä ymmärtää sen toimintaperiaatteen ja myhäilee tyytyväisenä viereisellä tuolilla.

Tällaiset hetket ovat työn parasta antia. Uhkaavasti näyttää siltä, että on oikeasti olemassa projekteja, jotka päättyvät joskus. Kummallista, että työn organisointi tällaisiin kiitollisiin paloihin on yleensä niin kovin vaikeaa.