Henk. koht: joulukuu 2008 - arkisto

joulukuu 22, 2008

kuvitelmaa_joulukortti_08.jpg

Sitä ollaan joululomalla ja hyvin paljon elossa, vaikkei sitä blogiaktiivisuudesta voisikaan päätellä. Tai ehkä juuri siitä. Joulukortteja en tänäkään vuonna ole lähettänyt kenellekään, ylläoleva toimikoon sellaisena lukijoille.

Vielä olisi vähän siivottavaa ja pakattavaa ynnä muuta joulupaon valmistelua, kenties ehdin vielä pistäytymään Vanhan joulumyyjäisissäkin tänään. Matkalukemistoon kuuluvat ainakin joulukuun Monocle ja Le Monde diplomatique-käännös Ympäristö-Atlas. Jälkimmäisen tekijöille sivuhuomautuksena mainittakoon, että Baikal-järvi ei sijaitse Kazakstanissa, vaan itäisessä Siperiassa. Kazakstanin itäosissa oleva suuri järvi on nimeltään Balkhash (kuva s. 31 artikkelissa Neuvostoajan ydinsaateet myrkyttivät maan ja veden). Ylimalkaisuudentunne ja viittausten puute vaivaa muuten mainiosti toimitettua kirjasta, sellainen jonkinlainen koulukirjamainen mielipiteiden perustelemattomuus ja liiallinen yksinkertaistaminen, jonka nieleminen kyseenalaistamatta harmitti jälkeenpäin yliopistoaikoina.

Ehkä se rauhakin tästä lomasta vielä löytyy, nyt on ollut vähän turhan paljon kaikkea puuhailtavaa.


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

Valokuvat Flickr-virran Atom-syöte

NangilimaVapaustaisteluKatlan luolaanValta Tengilille!SaalisSudet
Enemmän kuvia Flickr-galleriassani.
Näytä kuvat kartalla Flickr map,Google Maps tai Google Earth (kml)

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

    Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

    Täyskokoiseen kalenteriin
    Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?