kuvitelmaa - Henk. koht

Rakastan kaikesta huolimatta

2008-10-07T05:06:54Z

Tähän aikaan sykystä tuntee olevansa kerrankin samassa tahdissa (muun) luonnon kanssa — ainakin aamuisin: auringonnousun heräävän kaupungin ylle maalaamissa väreissä on jotain sykähdyttävää. Muutamien viikojen kuluttua öisin tiivistyvä vesi peittää mustat peltikatot huurreharsolla, jonka yhä ylös yrittävä lähitähtisäde sulattaa rännien tip tipoiksi. Ja sitten ne kuuraiset vaahteranlehdet kuuraisella nurmella. Ja se vaakaräntä. Ja katukuiluissa vallova paholaisenkura: suttuinen loska, joka kastelee ja tahrii kengät ja housut polvia myöten. Ja se ensilumi, joka kuin ihmeen kaupalla näyttää pysyvän maassa — tai olisi pysynyt ilman tuota viikonlopun yli kestänyttä tauotonta vesisadetta.

Helsingin syksy on drama queen.

Neljä ensimmäistä viikkoa ilman lihaa

2008-10-04T08:58:57Z

Päätin vajaa kuukausi sitten vähentää reilusti lihatuotteiden osuutta ruokavaliossani. Jos kerran tulen aivan yhtä hyvin (ellen paremmin) toimeen kala-, kasvis- ja maitotuotteita sisältävällä ruualla, niin miksi söisin rutiininomaisesti lounaaksi pihviä tai lätkisin leivän päälle meetwurstia? Päätin parantaa ainakin omaatuntoani, jos ei muuta, tulemalla pääosin toimeen ravinnolla, jonka tuotantoketju, ja siten ympäristönkuormittavuus, on aiempaa matalampi. Eläinten oikeuksien raivokas puolustaja en ole, mutta en kyllä tuotantoeläinten elinkareen “luonnollisena” vaiheena kuuluvan lahtaamisen ajatuksesta nyt niin erityisen innostunut ole. Ruohot valittaa vähemmän.

Eläinten tappamista sinänsä en vastusta, esimerkiksi omaan käyttöön metsästäminen voi varmasti olla ihan jännää, ja palkitsevaakin puuhaa. Ja sikäli rehellistä, että siinä koko ketju metsässä tallustelevasta elukasta lautaselle on näkyvissä. Samoin joillakin alueilla eläimet saavat karusta maasta itselleen riivittyä ravintoa silloinkin, kun esim. viljatuotteiden kasvattaminen ei ihmiseltä onnistu. Silloin on toki järkevää (ellei suorastaan pakollista) hyödyntää tämä jalostettu energia ihmisravintona. Globaalisti nähtynä yltäkylläisesti Suomessa eläessäni minun on mahdollisuus valita mitä syön. Toisaalta lähikauppojen ja lounasravintoloiden valikoimat ainakin Helsingissä ovat niin hyvät, että lihan pudottaminen ostoskorista onnistuu vaivattomasti.

Dietti on mennyt aivan mainiosti, kalaa on tullut syötyä paljon entistä enemmän, ainakin kerran viikossa, ja olo on ollut ystäväpiirissä raivoavassa flunssapyörremyrskyssä hävintäänkin yhtä hyvä kuin ennen. Mieli on myös keventynyt rahtusen, koska on yksi henkilökohtainen pitäisi-saada-aikaan vähemmän.

Vanhemmillani on kuulemma jo jänö odottamassa pakkasessa lasten syksyistä vierailua. Ei syytä huoleen: en aio vaatia pelkkää lanttua, vaan osallistun yhteiseen ruuanlaittopuuhailuun ja sen tuloksista nauttimiseen täysin siemauksin. Juhla on juhla, ja uhri lienee puputtanut henkensä pitimiksi lähinnä marjoja, jotka muuten olisivat jääneet metsään maatumaan. Paljon enemmän merkitystä on sillä, mitä päivittäin syön kuin ohimennen.

Tiedän, ettei tällä paljon maailmaa paranneta, mutta jos ihmiset muuttavat käyttäytymistään edes sen osalta, mikä on heille helppoa, niin ehkä meillä on muutaman kymmenen vuoden kuluttua hiukan vähemmnän kiroilemisen aihetta.

Suhteellisuudentaju.

2008-09-22T20:09:05Z

Ja mitä kaikkeen muuhun tulee:
Helsinkiä kuten se nyt on
ei enää ole.

Hiphei tätä oneliner-elämää

2008-09-07T12:01:27Z

Viikko Siellä on osoittanut todeksi niin pelot kuin odotuksetkin. Facebook on addiktiivinen, h-i-d-a-s, sekava, kaikkien-kanssa-koko-ajan-kaikkialla, informaationamusetämäinen haircut-musta-aukko.

Kun pudotin FB-profiilini langoilta reilu vuosi sitten, syynä siihen oli lähinnä päivitysepätoivo: olinhan juuri aloittanut kolmen kuukauden blogaustauon, mitään itsesensuurinläpäisevää sisältöä ei tuntunut olevan puristettavissa ulos. Pelkäsin, että roikkuminen naamiaisissa nostaisi edelleen kynnystä saada aikaan kokonaisia ajatuksia täällä kuvitelmaa-blogissa. Vähän kuin muovinen kasteluletku, johon on koko pituudelta porattu pieniä reikiä, joista tihkuu vettä joka suuntaan, eikä letkun päästä enää virtaa mitään ulos. Yhden kirjoituksen näpertely tänne kestää usein taustatöineen ja välipohdintoineen helposti tunnin, enemmänkin, ja niitä tunteja on kuitenkin melko rajallinen määrä viikossa.

Viimeaikoina FB-änkyröinti alkoi kuitenkin jo tuntua itsearvoiselta. Kannattaako vinettää, että ihmiset eivät muista kertoa elämästään naamiksen ulkopuolelle, että kansalaisaktiivisuusryhmien tiedotus keskittyy naminamikirjaan ja että blogien päivitystiheys laskee, jos voisi aivan hyvin itsekin heittäytyä kaveriaaltojen vietäväksi antamalla pirulle ihan vaan pikkurillin ihan vaan ensimmäiseen niveleen saakka? Eihän siellä ole pakko roikkua koko päivää jos ei haluu.

Niinpä kulunut viikko on sitten ollut yhtä onelineria: status-updatea toisensa perään ja niiden kommentointia. Aina kun ajatus vähän harhailee sivupoluille, on tarkistettava naimakirjan kamujen tilavirta. Ettei vaan menisi elämä ohi.

Mutta eihän siitä enää eroonkaan pääse. Koska ei halua. Sosiaalinen pahe.

Valokuvatorstai: Yötön yö

2008-06-22T13:58:27Z

Valokuvatorstain tämänviikkoisessa haasteessa on aiheena Yötön yö. Omat pari kappaletta moisia tuli vietettyä mökkiolosuhteissa. Mainiot puitteet oli jo ties monettako kertaa pystyttänyt ainejärjestöajoilta alun perin tutuksi tullut ystäväpariskunta. Tuntikausiksi venähtävää kroonista saunonta-uimakierettä, auringon vastaanottoa muurikkalettujen kera, lokoisaa oleilua ystävien seurassa, ennakko-odotuksiin nähden hämmästyttävän vähäisen sademäärän taivastelua, kauhujatkotarinaa paholaismaisesta Seitan-hirviöstä ja lopulta tehokas automaattiorganisoitunut siivous parhaaseen opiskelijabilejärjestäjätyyliin. Parhautta.

Ota löysi ranteen

2008-05-11T20:32:08Z

Viikonloppu Savossa oli yllätyksiä täynnä. Onnistuin juoksettamaan yhden kakun täytteen peräkkäin kahdella eri reseptillä, olin herkeämättä karvaisen läähättäjän lähentelyn kohteena, ajoin pintakaasulla kallista C-sarjan mersua ja näin ihastuin unessa henkilöön, joka herättyäni oli täysin tuntematon. Niin, ja keksin seuraleikin, joka on vaaraton, mutta niin kuolemanvakava ja henkisesti raskas, että sitä tuskin voi ikinä missään harrastaa.

Kumpi on enemmän hullu, henkilö, joka pelaa läppärillä Mortal Combat 4:sen junassa läpi uudelleen ja uudelleen Raidenina häviämättä ikinä yhtään matsia (kunnes akku loppuu) vai se, joka todistaa tätä tapahtumaa penkkien välistä. Melkein osaan nyt ulkoa sen pakkosyöttönä läpärin jälkeen tulevan krediittilistan, joten eipä mennyt hukkaan tämäkään ilta.

A lomaterapia

2008-04-13T14:01:10Z

Viikon Lontoonrakeiden jälkeen takaisin kotomaassa, jossa riittää katsoa sääennustetta kerran päivässä ja lausua yksi kaksitavuiden sanan saadakseen baarissa oluen. On se vaan Lotto-Vuitton syntyä Suomeen.

Ei oikeastaan haitannut juurikaan, vaikka pari viimeistä päivää menivätkin flunssaisena lähestulkoon pelkästään hotellihuoneessa makoillen. Oikeastaan oli mainoita, että oli hyvä tekosyy olla todellakin koko perjantaipäivä tekemättä yhtään mitään. Kun lopultakin huomasi, ettei TV:stä tule yhtään mitään edes etäisesti mielenkiintoista ohjelmaa, niin saattoi vaan antaa ajausten pyörähdellä-kierähdellä tajuntaan ja pois. Ei välttämättä pelkästään miellyttävää ajanvietettä se, mutta aina silloin tällöin se biojäteastiakin on pestävä. Säntillisen työntekijän loman perusvaatimukset tuli täytettyä, kun lomalla sairastaessa pohdiskelin vähän työasioitakin.

Ammattilaisilta metsässä

2008-02-01T22:44:41Z

Lähdin tänään sääennusteesta huolimatta ja innokkaan kaverin pyynnöstä iltapäivä/iltaretkelle Nuuksioon. Sadevaatteet, lämpökerrasto ja vedenpitävät vaelluskengät olivat tarpeen, tallustelu räntäsateessa pimeässä metsässä ja liukkaille polanteille jäätyneillä pitkospuilla oli aika extremeä. Ette ehkä usko, mutta siellä on lunta! Metsässä kymmenekin senttiä, pelloillakin väriksi. Ja hyvä niin, sillä olien jälkien seuraaminen taskulampun valossa on aika paljon helpompaa kun maassa on jotain, johon kengät painautuvat.

Pakko myöntää, että se fiilis, kun saa kädet kohmeisina puhkuttua nuotion sytyketikkujen hentoisen hehkun täyteen liekkiin, on aika jees. Eikä koko reissulla ollut yhtään kurjaa ennen kuin paluumatkalla Espoon keskuksessa junaa värjötellessä.

Paluumatka Haukkalammelta Nuuksiontielle bussille oli kyllä aikamoista liukastelua. Autotien pinta oli ojasta ojaan liukkaksi jäätynyt ja vielä taivaalta tulevan veden kastelema. En voi suositella autoilijoille, sen paremmin kuin muillekaan kulkuvälineillä kulkijoille. Tuli siinä heikossa valossa, jalat tönkköinä talsiessa mieleen taas Ang Leen hieno Ice Storm -elokuva. Harvoja leffoja tekisi mieli hankkia omaksi useampaa kertauskatselua varten, mutta tuo on kyllä yksi niistä. Surkeutta ja toisaalta huimaavaa visuaalista kauneutta tarkasti annosteltuna.

Menomatkalla lähijunassa tuli muuten todistettua VR:n pussikaljoittelulinjan nykyistä tiukkuutta: Samassa vaunussa kaljansa liian kehnosti konduktööriltä piilottaneet nuoret miehet saivat alkupaloiksi kuulla setämäistä saarnaa sitä, että et vissiin ymmärrä mitä tarkoittaa merkki, jolla pullon yli on vedetty viiva. Että seuraavalla seisakkeella käytte viemässä pullot seisakkeelle, tai juna pysähtyy tähän.

No kaverihan meni ja vei pullot ulos, minkä jälkeen konnari katseli hetken seisakkeelle ja tuli uudestaan epäonnekkaiden kaverien luo ja kysyi, että meinaatko käydä viemässä ne pullot ulos, mihin kaveri, että just kävin. Konnari vastasi, että eipä niitä siellä näkynyt. Kaveri oli ilmeisesti viskannut pullot asvalttialueen ulkopuolelle, kun olisi pitänyt jättää ne siihen seisakkeelle näkyviin. Että pitäisiköhän teidät laittaa sinne etsimään ne pullot. On se kumma, kun mitään ei voi tehdä niinkuin käsketään. Koko episodin ajan juna ja muut matkustajat tietysti odottivat. Hyvä, että kaveri oli luonteeltaan rauhallinen, eikä provosoitunut vallankäyttäjän näytöksestä.

En minulla ole mitään lähijunissakännäilykieltoa vastaan ja ymmärrän senkin, että helpompaa on ottaa koko ajan tiukka asenne, kuin yrittää kiristää hihnaa esim. iltaisin ja viikonloppuisin. Ja senkin hyväksyn, että pullonkerääjille on helpompaa, että hylsyt saa kerätä asvaltilta, eikä tarvitse tarpoa pitkin penkereitä. Jokin tilanteen hoitamisessa kuitenkin särähti. Mukavaa matkaa toivottaa kivimies.

Ajateltua iltakävelyllä

2008-01-06T22:07:26Z

Ihmiset jotka tietävät
liian tarkasti toistensa pahat teot
ovat lopulta
samanlaisia kaikkialla
maassa rauha on sama kuin lunta

Lumi peitti huonot puolemme
vallanhimon, itsekkyyden

Musta, niljaisten lehtien kaupunki
tuli valkeaksi ja sai
meidätkin hetkeksi sädehtimään

(Anni Sinnemäki: Musta, niljaisten lehtien kaupunki)

No onkos tullut talvi, nyt talven keskelle? Ja laitetaankos lunta myös pikkukengille?

Nicht mehr before christmas

2007-12-21T21:02:06Z

Ei se tulla jollota, vaan hiipii salaa kuin vaaleanpunainen pantteri, joulu. Kuin ikkunoiden peseminen, joka tänäkin vuonna jäi tekemättä, tai pakastimen sulattaminen: ennen kovaa kalmanviivaa ei tehdä mitään, ehtiihän sitä, eikä sitä paitsi oikein viitsisi, ei kai siitä kukaan niin kovin suuttuisi, jos skippaisi koko homman tältä kertaa?

Työkiireitä on helppo syyttää, vaikka oikeasti mitään tulipalokiireitä ei olekaan ollut, oman organisointikyvyn puutteesta johtuvaa itseään voimistavaa väsymyksen kierrettä lähinnä. On se kumma, että kun tuntee itse epäonnistuvansa asioiden edistämisessä, niin työtoverien arvostuksenosoituksetkaan eivät herätä ansaitsemaansa tyytyväisyyttä. Kun pääsee kotiin, niin ei oikein tarmo riitä asioiden ajattelemiseen vuorokautta pitemmälle. Asia, jolle on ensi vuonna tehtävä jotain.

Joulukortteja en ole tavannut lähetellä, jokin pikkusormesta-lähtien-koko-käden-menettämispelko sitä on oltava televisiottomallakin, ja tänä vuonna vähäiset lahjonnat jäävät tavallistakin vähemmiksi. Kiitos vaan ja anteeksi lähestyneille ja lahjoneille, kaikki paketit on jo avattu ja piparit syöty. Alla kaikille rauhallista jouluntunnelmaa parin vuoden takaa, huussin ikkuna se sitten jäätyy kivasti pakkasella.

Jokela

2007-11-07T16:59:51Z

Että näin meilläkin. Ei nyt tee mieli analysoida. kuvitelmassa suruliputus.

Asioita on esimerkiksi

2007-10-07T19:39:12Z

Venäjällä on liikaa Suuruutta ja Mahtavuutta vahvemman oikeudella haikailevia käskynhaltijoita.
Burmassa on liikaa pelokkaiksi piestyjä ex-toiveikkaita ihmisiä.
Minulla oli liikaa rahaa, kunnes tilasin design-laskukoneen. Macchina, johon menee keittiöremontin verran rahaa, on aivan liian kallis, joten minulla on myös aivan ilmeisiä vaikeuksia löytää järkeviä sijoituskohteita.
Valmistimme reissumiesten kanssa eilen liikaa chileläistä lihapataa, joka on aivan liian hyvää poisheitettäväksi.
Bileissä, joissa on päävastuussa sekä ruuanlaitosta että mediashowsta, jää liian vähän aikaa jutella ystävien kanssa.
Töissä on liian vähän projekteja, joiden valmistuminen häämöttäisi lähitulevaisuudessa.
Teen yhä enemmän liikaa kirotusvihreitä. Pelkään liian vähän, että sillä on jotain tekemistä liian stressin kanssa.
Mustat sukat ovat liian samanvärisiä. Sukat ylipäänsä ovat liian usein topologisesti liian epätäydellisiä.

Pelkkää kuvitelmaa on nyt pelkkä kuvitelmaa. Ette te minusta näin helpolla pääse.

Jäähyväiset aaseille

2007-07-24T17:13:39Z

Pelkkää kuvitelmaa jää tauolle. Kun kirjoittamisesta tulee velvollisuus, josta onnistuu luistamaan päivittäin, on parasta vetää rehellisesti henkeä. Kiitos ja anteeksi lukijoille, teitä on ollut kahden ja puolen vuoden aikana ihan mukavasti.

Olen tänään myöntänyt itselleni kvartaalin lomaa, katsotaan lokakuun loppupuolella, että mitkä ovat fiilikset ja uudet kujeilut. Ehkä keskityn enemmän joihinkin aihepiireihin, ehkä en. Mielenkiinnolla odotamme millainen weetabix tuhkasta oikein nouseekaan.

Päivittelen edelleen pieniä ajankohtaisuuksia Flickrin kuvablogiin ja Jaikuun. Keikkalistakin päivittynee.

Pimeneviä öitä odotellessa lainaan parin viikon kuluttua Kulttuuritalolla esiintyvää Suzanne Vegaa. Katkelma on herkästä Night Vision -kappaleesta, joka on kuulunut vuosikaudet tuntemieni laulettujen runojen kärkikaartiin:

When the darkness takes you
with her hand across you face
Don’t give in too quickly
Find the things she’s erased

Find the line, find the shape
Through the grain
Find the outline, and things will
Tell you their name

The table, the guitar
the empty glass
All will blend together when
The daylight has passed

Find the line, find the shape
Through the grain
Find the outline, and things will
Tell you their name

Yllättävän ahkeraa puuhailua

2007-07-05T20:31:02Z

Suomen kesä on lämpimimmillään (toivottavasti, sillä nukkuminen kotona alkaa jo olla tukalaa), puistot ja terassit täynnä tilannetta hyödyntäviä ihmisiä, ja itse olen painanut pitkää päivää hiljaisessa, ilmastoidussa konttorissa, huoneessa, johon auringonsäteiden lyhin matka kulkee lasiseinällisen huoneen ja käytävän läpi. Tästä huolimatta on ollut töiden kannalta yksi parhaista viikoista pitkään aikaan. Vähän häiriöitä, parin normaalisti omilla tahoillaan kiireisen tekijän on helppo keskittyä yhdessä muutamaan asiaan ja saada tuloksia näkyviin joka päivä.

On aivan liian harvinaista herkkua huomata, että jokin oman ajatus- ja pitkälti toteutustyönkin tulos alkaa olla siinä vaiheessa, että loksautellaan viimeisiä vältttämättömiä paloja kohdalleen, ja edelleen voi olla tyytyväinen työnsä tulokseen. Että sehän piru toimii kuin aatos oli, ja että matkan varrella on saatu ympättyä mukaan vielä monia tyylikkäitä ideoita ja että on jouduttu tekemään harvinaisen vähän ikäviä virityksiä. Että voi ennustaa tekeleelleen tietokoneohjelman mittapuulla pitkää ikää ja monipuolisia laajennusmahdollisuuksia. Ja että sitä tulevaisuudessa intensiivisesti työkalunaan käyttävä kehittäjä ymmärtää sen toimintaperiaatteen ja myhäilee tyytyväisenä viereisellä tuolilla.

Tällaiset hetket ovat työn parasta antia. Uhkaavasti näyttää siltä, että on oikeasti olemassa projekteja, jotka päättyvät joskus. Kummallista, että työn organisointi tällaisiin kiitollisiin paloihin on yleensä niin kovin vaikeaa.

Jatkos, anteeksi katkos

2007-06-30T16:24:29Z

Pahanlaatuinen bloggaajan blokki on vaivannut Etelä-Amerikan reissun jälkeen, pahoittelut. Kun äitinikin tänään jo valitteli päivitysten puutetta, on kai syytä tehdä asialle jotain.

Juhannus tuli ja meni, ystävien seurassa hyvästä ruuasta ja juomasta nautiskellen. Huvittavaa sinänsä, että melkein poltin naamani parissa päivässä Viikissä, kun olin juuri selvinnyt kuukaudesta eteläisen pallonpuoliskon intensiivisessä paisteessa ilman minkäännäköisiä vaurioita. Sitä ei meinaa millään haluta suostua ajatukseen, että Suomessa pitäisi erityisesti suojautua auringonpaisteelta, tapanani kun ei juuri ole päivää paistatella.

Viime viikolla tuli käväistyä pikaisesti Roomassa työmatkalla. Kuumaa siellä oli, lämpötilat hipoivat kolmeakymmentä, eikä kostea ilmasto helpottanut hienpidätystä. Turistointiin ei palavereilta valitettavasti kovin paljon aikaa jäänyt, mutta Frascati -niminen asuinkaupunkimme parinkymmentä kilometriä Roomasta kaakkoon vaikutti varsin viehättävältä vanhoine toreineen, vehreine bulevardeineen ja kapeine portaikkokatuineen. Katukuva kovin elävä illalla, kun ihmiset tulivat kaduille nauttimaan viilenneestä ilmasta ja käsiin sulavista värikkäistä jäätelöistä.

Suomessa ei juuri koskaan ole niin täydellistä terassi-ilmaa kuin tuollaisissa paikoissa. Ei enää ole hiustavan kuumaa, mutta silti aivan tarpeeksi lämmintä. Valaistuksellakin lienee osansa fiilikseen, meillä kun on näin kesäisin turha etsiä hämyistä tunnelmaa saati katsella tähtiä. Ehkä sitten elokuussa hieman paremmin. Jos ei tule räntää.

Kahden tunnin pikavisiitti Roomassa kului lähinnä Forum Romanumin ja sen houkuttamien turistilaumojen äimistelyyn. Näimme sentään antiikin Rooman keskipisteen, siis sen kiven, mihin kaikki tiet vievät. Aika vaatimattoman näköinen oli se kivi, niinkin keskeiseksi murikaksi. Kyllä se vaan niin on, että kyseiseen kaupunkiin on vielä tehtävä hiukan pidempi ekskursio jossain vaiheessa.

Vimpainrintamalta sen verran uutta, että menin pari viikkoa sitten tuhlaamaan paksun tukun rahaa paljon hypetetyyn taskutietokoneeseen, joka tästä etenpäin hoitelee myös varsin vaatimattomat etäpuhumisen tarpeeni. N95:ssä on paljon hyvää ja jonkin verran ärsyttäviä heikkouksia, mutta yleisvaikutelma on kuitenkin positiivisella puolella. Ehkä positiivisin yllätys on laitteen kamera, jolla saa napsittua ainakin nettigallerioihin aivan kelvollisia pokkarikuvia. Pahimpiin pettymyksiin puolestaan kuuluvat GPS- ja karttasovellukset. Ensivaikutelmia pitänee kirjoitella tarkemmin omaan merkintäänsä tässä lähiaikoina.

Nyt kun noita kännykuvia jo ehkä kehtaa muillekin esitellä, niin perustin Flickr-palveluun oman kuvablogintapaisen, johon viskon satunnaisia otoksia reissuilta, joilla järkkäriä ei ole tullut kannettua mukana. Tässä yhteydessä tiedoksi annettakoon myös, että varsinainen kuvagalleriasovellukseni bugaa jonkin verran: diaesitys ei toimi lainkaan isommissa kokoelmissa. Ploggerin versio 3 on edelleen alfa-vaiheessa, pitää katsoa, jos tuota jaksaa itse ryhtyä debuggaamaan.