Musiikki: elokuu 2005 - arkisto

elokuu 25, 2005

Dsc_8437
Anna-Mari Kähärän orkesterin eilinen ViaporiJazz-tapahtuman aloitusillan keikka Suomenlinnan Tenalji von Fersenissä oli mahtavaa kuultavaa ja nähtävää, viiden virtuoosin saumatonta humoristista yhteispeliä. Zarkus Poussa, Marzi Nyman, Jarmo Saari ja Pekka Kuusisto loivat venyvän vaan ei paukkuvan äänimaailman Kähärän huikean taitavalle laululle.  Englanniksi laulettujen kappaleiden tyylissä oli jotain moderia kansanmusiikkitaustaa,  jazzista oli otettu mukaan improvisointi ja lauluäänen käyttö tarpeen mukaan yhtenä soittimista. Ja että se soikin: kaikki viisi pystyvät mainiosti myös stemmalauluun, joten bändi kuulosti itse asiassa paljon isommalta kuin olikaan. Kun Zarkus soitteli monipuolisen rumpusettinsä lisäksi myös bassoa, Marzi keyboardia, Pekka efektiviulua ja Anna-Mari (ja vähän muutkin) Rhodesia, niin välineitä ilmaisuun oli todella runsaasti. Tiiliholvatun Fersenin akustiikka vaikutti myös erittäin hyvältä vaikka olin aivan seinän vieressä.

Dsc_8461

Tauottomasti kahden tunnin mittaiseksi venyneen setin keskipaikkeilla esitetyt Anna-Marin ja Pekan duo-kappaleet tekivät toisaalta selväksi myös sen, ettei Kähärän ääni todellakaan välttämättä tarvitse suurta bändiä taustalleen. Aivan ainutlaatuisen lisän tunnelmaan loi välillä poikien aivan kieli-poskessa -huumori (ala Hemma Beast), josta ei paljon jääneet jälkeen Anna-Marin välispiikit asiaankuuluvine kuittailuineen keskenpoistuville ("Vessanko ootte menossa? Vitsi et kopisee kivasti tuon naisen korkokengät").

Poppoolta on ilmestynyt hiljattain levy arvostetulla Blue Note -merkillä, kovin paljon paremmin ei tämäntyylisen musiikin ystävä 20¤:aan voisi kuluttaa, vaikka livenä elämys lieneekin parhaimmillaan.


Kuukausiarkistot

Syötteet (feeds)

Creative Commons License
Tämän blogin sisältöön sovelletaan Creative Commons lisenssiä.

Kiitokset

Spämmitorjunnan tarjoaa Akismet

Flickr-integrointi: phpFlickr

Jaiku-integrointi: Services_JSON

Sirkusta pyörittää Movable Type Open Source (MTOS) 4.1

Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!

µblogi@Jaiku Jaiku-virran Atom-syöte

Ei Jaikuja viimeisen kahden vuorokauden aikana.

Muualta poimittua Atom-syöte

Kiinnostavia keikkoja Atom-syöte

Valinnat: Ilkka Rinne ja Anna Ruhala

Muita musiikitapahtumia: Meteli.net/Helsinki

Täyskokoiseen kalenteriin
Miten kummassa Google Kalenterista saa tapahtumia tällä lailla ulos?