kuvitelmaa - Musiikki

Ja sitten vois pitää vähän festarilommoo

2008-08-17T21:45:06Z

Astro Can Caravanin keikalla sunnuntaina esiintyi myös palikka-akrobaatti.

Parhailla festareilla on kotonaan sekä astuessaan sisään että ulos. Kolmen päivän Flow takana, hienoja hetkiä jälleen, ja ennen kaikkea todella hyvää ja fiilistä lähes ilman känniääliöitä tai muita tuuriurpoja. Selkää ja ja jalkoja pakottaa, muistikorteilla 7 gigaa purkamattomia kuvia yksin sunnuntailta (joo, innostuin taas vähän sarjakuvauksen kanssa). Päälavan setin terminoineet Martha Reeves & the Vandellas ja Cut Copy jättivät jälkeensä väsyneen mutta hymyilevän yleisön. Pakko oli vanhankin vähän pomppia energisten aussien tanssijytkettä ja rock’n’roll-kliseitä yhdistäneen keikan tahdissa. Puuh. Perjantailta on jo muutama kuva Flickr:ssä, tältä päivältä tulee lisää kunhan kerkiän käymään ne läpi.

Jos jotain saa toivoa järjestelyjen suhteen, niin anniskelualueiden rajojen järkevyyttä voisi harkita. Kaasukellojen välissä ollut tölkitön alue hankaloitti jonkin verran elämää, etenkin kun siirtyminen pää- ja telttalavojen välillä oli muutenkin hiukan vaikeaa kapean väylän vuoksi. Kellojen välissä oli kuitenkin vain bajamajakompleksi, miksi siis sinne ei saanut kulkea juomien kanssa? Sukupuolten välistä nesteenpoistoepätasa-arvoa ruokkinutta pisuaaripönttökapasiteettia olisi muuten saanut wc-alueila olla enemmänkin, tuntuu kovin epäreilulta, että vaikka kuinka hyvin tähtää, niin silti kusi valuu kengille.

Telttalavan ympäristö oli todella mukavan kotoisa, ongelmana vaan oli suurten yleisömäärien pakkaantuminen telttaan ja sen edustalle, jolloin tilassa tuli baari- ja miksauspöytärakennelmien vuoksi erittäin ahdasta: keikkojen aikana ei välillä päässyt liikkumaan sisään eikä ulos.

Harrastajakuvaajalle Flow oli edellisvuosien tapaan miellyttävä paikka: järkkärillä ja isollakin putkella kuvaamiseen suhtauduttiin järjestäjien toimesta hyvin, ja niillekin kuvaajille oli jätetty hyviä zoomailupaikkoja, joille pressipassia ei roikkunut housun vyölenkissä (heitäkin oli kyllä liikkeellä niin runsaasti, että luulisi festarikuvia lähipäivinä julkaistavan lähes jokaisessa keskustalaisessa paikallislehdessä).

Nyt sitten kotona, eikä kello ole vielä edes yhtä. Unirytmi on tiukasti loma-asennossa, viime päivinä nukkumaan on tullut mentyä vasta kun päivä on jo alkanut valjeta. Kaupassa ei tietysti ole kerennyt käydä missään välissä ja riisikebab-aamiaisesta on jo ehtinyt kulua 12 seisoskelun ja kävelyntäyteistä tuntia. Siis ravitsemusongelma. Jospa laitan kuvat rullaamaan koneelle ja leipätaikinan nousemaan, niin voin yhdistää lounaan, päivällisen, iltapalan ja aamiaisen Hesarin kolahtaessa parin tunnin kuluttua postiluukusta.

Niin, ja se festariloma jatkuu keskiviikkona Espoo Cinéssä.

Edit 23.8.: Perustin pari päivä sitten avoimen Flickr-ryhmän parhaille Flow-festivaalikuville. Kuka tahansa Flickr-tunnuksellinen saa lisätä enintään 10 kuvaansa ryhmän pooliin, siellä on jo tosi hienoa kamaa. Kokeila samalla vaikka Flickrin uudistunutta slideshow-toimintoa.

Flow Festival 2008 Google Earth -animaationa

2008-07-25T06:45:50Z

Kolme viikkoa Flow-festareiden alkuun, ja aika moni kaveri on tällä kertaa tulossa. Kirjoittelin eilen harjoituksen vuoksi Flow08-festarin kartan ja ohjelman mm. Google Earth-sovelluksen tukemalla KML-kielellä. Festarialueen paikkojen lisäksi kartta sisältää kaikkien artistien esiintymisajat ja -paikat toteutettuna KML-animaationa (Google Earthissa karttanäkymän oikean ylälaidan aikasäätimestä saa vaihdettua aikaa). Eipä haitaisi, jos kaikenmoisten festareiden järjestäjät ottaisivat mallia.

Edit 27.7.: Kartalla näkyvät nyt myös geotägätyt (kartalle sijoiteut) julkiset Flickr-kuvat, joihin on liitetty joko tagi “flowfestival” tai “flow08”. Sinne vaan fotoja kun aika koittaa, tällä hetkellä löytyvät otokset ovat vielä viimevuodelta.

Edit 28.7.: Lisäsin soppaan myös kanavalle #Flow 15.7.-18.8.2008 postatut Jaikut.

Edit 11.8.: Nyt kartalla ovat myös Flow-viikonlopun sääennusteet Norjan meteorologisen laitoksen ja sikäläisen yleisradion yr.no-yhteissivustolta.

Lataa Unofficial KML Mashup for Flow Festival 2008.

Radio päässä

2008-07-09T20:41:00Z

Yksi parhaista ja raskaimmista sulkispeleistä ikinä on jättänyt makaamaan koko illaksi kotisohvalle; Urheilu alkaa olla vaarallista, kun kuntoa on jo hiukan ehtinyt kertyä, painoakin oli matsin jälkeen 1,5kg vähemmän kuin aamulla.

Sohvaseurana ja toipumisapuna on toiminut mitä mainioimmin, jälleen kerran, Radio Helsinki ja parhaillaan lopetteleva Lasse Kurjen luotsaama erikois-Rakkaudesta-uusinta, jossa on kuultu peräkkäin kaikki neljä osaa Steve Lamacq:in vuonna 2003 BBC:lle alunperin tehdystä mainiosta “Radiohead Story”-radiodokumentista. Illan aikana olen myös ostanut (ja parhaillaan lataamassa netistä) kolme kyseisen bändin albumidiskografiasta omasta (kovaa vauhtia virtuaalisoituvasta) levyhyllystäni puuttunutta julkaisua. Tämä on kai sitä post-MTV-sukupolven laajakaista(pää)elämää.

On aina jotain, mitä eivät tiedä tietokoneetkaan

2007-04-01T13:44:53Z

Nuori Mella-neiti on sisäistänyt valokuvamallin elkeet.

Joskus tuntuu, että joka päivä on karkkipäivä. Sitten heti perään epäilys: kuinka monta kelpoa konvehtia ennen rommirusinaista irvitystä?

Torstaina oli Tavastialla vallan mainio Alamaailman Vasaroiden keikka, olen vieläkin niin fiiliksissä, että uuden levyn hankinta taitaa olla välttämättömyys. Jengiä ei ollut tungokseksi asti, mutta tarpeeksi hyvän fiiliksen aikaansaamiseksi. Vasarointi on mainion kuuloista levylläkin, mutta lavalla kavereiden show tuo lyriikattomaan kebab-kudokseen vielä vähintään yhden dimension lisää, jossa head-banger -pasunisti Erho Haukkala ja Jarmo Sarkulan parimetrinen bassosaksofoni ovat vain pisteitä ä:n päällä. Soundi oli myös erityisen mehevästi miksattu, niin Teemu Hännisen rummut kuin Tukka Helmisen ja Marko Mannisen sellot pääsivät oikeuksiinsa. Vasaraasian Perforok!

Perjantaina myrskäyttelimme duunissa ajatuksiamme Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskuksen ihmisten kanssa Ilmatieteen laitoksen ja TTL:n mahdollisesta yhteistyöstä kognitiiviseen ergonomiaan liittyvissä projekteissa. Ai kun tuo näkökulma ihmisen ja koneen yhteispeliin istuu hyvin omaan, laajahkosti mieltämääni käytettävyyssuunnittelun asetelmaan, jossa ensisijaisena tavoitteena on inhimillisen työn optimointi ja mielekkyys. Erittäin mielenkiintoista, käytännönläheistä tutkimusta heillä on vireillä, ja meillä puolestaan ihmisiä vaativissa ajattelutyötehtävissä, joten mielenkiinnolla seurataan mitä tästä vielä syntyykään.

Eilen koin pallogrillikauden avauksen hyvässä ystäväseurassa, hämmästellen mm. Mella-neidin tasapainoharjoituksia ja vaahtokarkkien paahtamista kynttilänliekeissä. Sellainen Siperian kesä -fiilis: aurinko lämmittää, mutta villapaita tarvitaan silti estämään vilustuminen.

Tänään sitten jatkui urbaani flaneeraus Tin Tin Tangon aamiaistihentymästä Kaupunginmuseon Kunnon kansalainen -näyttelyyn Hakasalmen huvilaan ja edelleen Rikospaikka Helsinki -näyttelyyn Sederholmin taloon. Vanhojen valokuvien kombinaation olisivat parahultaisesti täydentäneet Tennispalatsin Tähtitaivas- ja Robert Doisneau -näyttelyt, mutta ei sentään hopeaoksidia mahan täydeltä.

Tiketit taskussa

2007-03-08T18:49:44Z

Tänään tuli asioitua Forumin Kukontorilta Urho Kekkosen kadulle lähelle Keltaista jäänsärkijää muuttaneessa Tiketissä. Hain ennakkoon nettikaupasta ostetut liput huomiselle Giant Robotin ja Fat Beat Sound Systemin sekä 29. päivän Alamaailman Vasaroiden Tavastia-keikoille pois kuleksimasta. Fat Beatin keikkamiehistössä vierailevat Radio Helsingin ennakkotietojen mukaan ainakin Father Metro alias Tommy Lindgren ja Paleface.

Huomisen odotukset ovat kaiken kaikkiaan letkeän tyylittelyn puolella. 29. päivä taasen lienee hieman reihakkaampaa ja maanalaisempaa musisointia luvassa Vasaroiden levynjulkkareissa. Tällaista sananvääntelijää miellyttävät uuden levyn kappaleiden nimet, kuten “Huikeuden lieriö”, “Kyyhylly” ja “Katkorapu”. Kebab-jazz-punkkia sietävä keikkaseura ei olisi pahitteeksi.

Janita@kuudes linja 28.2.

2007-02-28T23:02:40Z

Ex tempore -keikka Janitan suomenvierailua kuuntelemaan oli jonkinnäköinen pettymys. Ei tuonne ollut ollenkaan tarkotus mennä, mutta bongasin keikan mainoksen Hesarin menopalstalta puoli kymmemnen aikaan illalla, ja jostain syystä teki mieli käydä testaamassa, miten viimeiset 11 vuotta New Yorkissa laulajan uraansa eteenpäin potkiskellut ex teini-soul -tähtönen nykyään pärjäilee.

Kuudennella linjalla oli päivään nähden aivan kelpo määrä porukkaa keikan alkaessa n. puolta tuntia vaille puolen yön, mutta jonoa ei sentään ollut, ja lippujakin sai hyvin ovelta. Janita oli saanut rapakon takaa mukaansa keikkabändinsä, joka soitti hyvin ammattimaisesti, jättäen kaiken henkisen lavatilan kuitenkin pitkiä hiuksiaan harovalle solistilleen.

Janitan lavaesiintyminen oli melkein liiankin itsevarmaa, ja hyvin hallitusta lanteenkeinutuksesta huolimatta hyvin viileätä. Bändi kuulosti periaatteessa oikein hyvältä, mutta pakko sanoa, että biisit olivat minun korvissani yökerhon taustamusiikkia: soljuvaa, mutta mitäänsanomatonta. Jos olisin myös paikalla olleen Tuomo Prättälän kanssa sinutteluväleissä, niin olisi tehnyt mieli kehoittaa häntä tekemään Janitalle muutama tarttuva kipale.

Musiikkihamsteri

2007-01-13T15:37:38Z

Levyalen iiveli houkutus sai poikkeamaan Stockan kellariin kesken lauantaikävelyn. Stockan levyosaston keskihintaiset levylaarit ovat ennenkin osoittautuneet vaarallisen antoisiksi suhtessa omaan musiikkimakuuni. Tällä kertaa tuli venytettyä kerralla ostettavien levyjen maksimimäärää kuuteen:

Marvin Gaye: What’s Going On
The Five Corners Quintet: Chasin’ the Jazz Gone By
Antonio Carlos Jobim: Finest Hour (kokoelma)
Massive Attack: Collected (kokoelma)
Tuomari Nurmio: Tuhannen kapakan lauluja (kokoelma)
Jonna Tervomaa: Halo

Vähän liikaa kuunneltavaa kerralla, joskin osa noista on kyllä melko tuttua kamaa, joka on vaan jostain syystä puuttunut omasta levyhyllystä.

Eloisaa haahuilua

2006-12-17T21:16:59Z

Pekka Mikkonen, Johannes Laiho ja Emma Salokoski

Onpas ollut laiskaa kirjoittelua tässä viime aikoina. Jonkinlaista väsymyksen ja kirjoitusblokin sekaista kait. Koneaika on mennyt enemmän tuolla valokuvapuolella: pari kuvaa olen teetänyt julisteiksi lahjontatarkoituksella ja koonnut ensimmäisen valokuvakirjan ikinä. Jälkimmäinen on tällä hetkellä Saksassa painossa. Painos on huima 4 kpl, että turha etsiä edes niistä hyvinvarustetuista kirjakaupoista.

Tai hetkinen. Olisikin hauska idea myydä yksi kappale johonkin divariin ja kirjoittaa takakanteen tulevalle omistajalle kehoitus ottaa yhteyttä 50 vuoden kuluttua sähköpostitse ja kertoa missä kirja makailee (optimistina ajattelen eläväni ainaskin 81-vuotiaaksi). Sitten kyllä harmittaisi, jos mitään sähköpostia ei tulisikaan. Tai jos koko sähköpostijärjestelmää ei olisi enää olemassakaan.

Sinänsä ihan hauska tapaus tuo kirjajuttu. Niillä oli tarjota kirjan taittoon vain saksankielinen softa, jonka käytöä varten oli hieman vaivattava sitä sektoria muistista, jossa on vielä joitakin yhteyksiä keskenjätettyyn lukiosaksaan. Kummastelin miksi en ollut koskaan hankkinut saksa-suomi -sanakirjaa, vain ainoastaan toisinperisen. No, ihan hyvin siitä lopulta selvittiin, kun ohjelman toiminta-ajatus kuitenkin oli hyvin selvä, ja melkein kaikkea sai raahattua hiirellä paikasta toiseen.

Vähän kyllä jännittää että miltä teos lopulta näyttää kädessä. Omakustanne mikä omakustanne, mutta silti ihan kunnon painettu kovakantinen kirja, jonka sivuille aseteltuina reilut 60 viime vuoden aikana kameran tähtäimen läpi nähtyä kuvaa.

Perjantaina-lauantaiyö oli ahkeraa pikkujouluilua, eilen synttäribileilyä ja Don Johnson Big Bandin keikka Tavastialla. Kamera on kannossa jälleen, vaikka kelvollisia kuvia sainkin aikaan todella nihkeästi tällä kertaa. Pirun monitori oli koko ajan tiellä ja jos ei, niin sitten vaaleakiharapäinen nainen kameran kanssa. Kylläpä kuvaaja on toiselle peto, vaikka toinen oli töissä ja minä vaan lavan reunalla huvikseni. Pelottavaa.

Tänään ei sitten pitänyt olla mitään, mutta olikin vielä parempaa: sunnuntailounas Marin, Jarkon, Turistin, Junakohtauksen, Joonaksen ja Lady Rosetan kanssa Cellassa. Ja jälkkärikahvit Marilla. Ja kauheata pähkäilyä Populuksen karaokelistan kanssa. Kelpoa.

Elämä on kuolemista

2006-11-25T09:00:13Z

Viikonloppu saa morbidin luonteen, kun naapurin teinien liian aikaisin herättämänä kuulee Radio Helsinki kautta Juice Leskisen kuolemasta. Pakan pohjalla oli jo entistä herraansa vastaan kääntyneen KGB-agentin Aleksandr Litvinenkon kuoleman todennäköiseksi syyksi paljastunut polonium-210-myrkytys. Juicella taisi kyse olla vähän toisenlaisesta myrkystä. Tuskallista yhtä kaikki.

Se kesti hetken vain. Se meni johonkin vaan.
Aina lyövät korvalle toisiaan
todellisuus
ja Pieksämäen asemalla blues
Mihin kaikkeen ihminen pystyykään
Luo maailman ihan vain mielellään
Oi, mahtavuus!
Näin syntyi Pieksämäen asemalla blues
Onko kuvittelu totuutta oikeaa?
Onko totuus onttoa kuvitelmaa?
Liike vai staattisuus
vai Pieksämäen asemalla blues

(J. Leskinen: Bluesia Pieksämäen asemalla)

Edit klo 14.30: Radio Helsinki jatkaa pisteiden keräämäistä kotiin. Anna Laine käytti juuri 16 minuuttia ja 2 sekuntia lähetysaikaa yllä mainittun biisin soittamiseen. Koskahan viimeksi? Kiitos tästä.

Korpi Ensemble & Johanna Juhola Reaktori Tavastialla 24.10.2006

2006-10-25T15:53:23Z

Tavastia-aikataululla mitattuna varhain, n. puoli kymmeneltä alkanut Korpi Ensemblen ja Johanna Juhola Reaktorin keikka sisälsi sekä iloisia yllätyksiä, että hienoisia pettymyksiä.

Illan aloittaneesta, modernia harmonikkamusiikkia säveltävästä ja soittavasta Juholasta en ollut tätä ennen kuullut mitään, joten hieno, paikoin sirkuksen tai Kadonneiden lasten kaupungin mieleen tuova musiikki pääsi yllättämään täydellisesti. Biisien rytmitaustan muodostivat Tuomas Norvion hieman nyrjähtänyt konebiitti yhdistettynä Sara Puljulan elävänkuuloiseen kontrabassoon. Siihen päälle pääsi Juholan lisäksi täysillä kutomaan myös Pekka Kuusisto viuluineen. Kertakaikkisen hauskaa ja mukaansatempaavaa tavaraa.

Odotukset illan pääesiintyjää, kakkoslevynsä julkaissut Johanna Iivanaisen tähdittämää Korpi Ensemblea kohtaan olivat heidän mainion ensilevynsä johdosta kovat, eivätkä ne valitettavasti allekirjoittaneen kohdalla täysin täyttyneet. Materiaali, joka uudelta Trail-levyltä illan settiin oli valittu, oli kyllä ihan kelpoa tavaraa, mutta kovin maalailevaa ja ehkä jotenkin täyteen sovitettua. Puu-levyn rytmiset koukut ja rullaavuus loistivat poissaolollaan, ja parhaimmiksi elämyksiksi nousivatkin vanhan levyn biisit. Sääli.

Mukaan tarttui kahden kympin erorahalla Juholan keväällä ilmestynyt soololevy Miette, jonka nimibiisi on kuin onkin kunnianosoitus Kadonneiden lasten kaupungin nuorelle, mutta päättäväiselle naissankarille. Pakko oli tarkistaa kuka kyseisen leffan musiikin on luonut, ja IMDb paljasti asialla olleen David Lynchin luottosäveltäjä Angelo Badalamentin. Fits.

DJBB Vanhalla 21.10.2006

2006-10-22T14:24:23Z

Tommy Lindgren: työmaavalaisin, Pekka Kuusisto: sähköviulu

Eilen tuli keikkailtua Vanhalla Valtsikan periodibileissä. Koska tanssijalkaa ei varsinaisesti vipattanut, niin päätin keskittyä keikan kuvaamiseen. Vanhan narikkamiehillä ja -naisilla ei ollut mitään kameralaukun mukanakantamista vastaan, mistä kiitokset niille, jotka eivät eivät sitä liioin taida saada. Loppuunmyydyn Vanhan narikkajärjestelyt olivat jälleen vähintäänkin haastavat, joten aivan rauhallisin mielin en laukkuani sinne olisi jättänytkään.

Pääsin soluttautumaan lähes lavan eteen, sen oikeaan reunaan, mistä oli olosuhteisiin nähden melko hyvät näkymät, vain kaapin takana istunut kostetinsoittaja Johannes Laiho jäi puolta päätä enemmiltä osilta piiloon.

Aikamoiseksi sarjatuleksi tuo meni, galleriaan päätyneet 20 kuvaa edustavat alle kolmea prosenttia tämän kertaisen keikan aikana ottamistani kuvista. Hyvin vaihtelevissa valotusolosuhteissa nopea sarjakuvaus antaa kyllä kivasti pelivaraa kuvaukseen, kun parin sekunnin tilanteesta voi ottaa vaikkapa 10 kuvaa ja valita niistä parhaan niin valotuksen, ilmeiden kuin asetelmankin kannalta. Nyt kun katsoo lopputuloksia, niin täytyy jälleen kerran hyvin tyytyväinen kameran ja objektiivin tuottamaan jälkeen. 1600 ISO -herkkyyden selvästi näkyvä, mutta yllättävän vähän häiritsevä rakeisuus soveltuu hyvin pehmeään ja hämyiseen keikkakuvaukseen, ja yhdessä objektiivin 1.8 aukon kanssa sallii riittävän lyhyet valotusajat (esim. ohessa 1/400 s) esiintyjien liikkeen vangitsemiseen. Aika maageja nuo Nikonin insinöörit ovat, sen verran olemattomasti mitään valaistuksen tai väritasapainon jälkikorjailua noihin suoraan jpg-muodossa otettuihin kuviin piti tehdä.

Valostahan tuo kaikki lopulta on kiinni, joten bändin lisäksi kiitokset ammattitaitoiselle valaistusporukalle. Minä se vaan yritän saada purkkiin teidän duuninne tuloksia.

Levylaukku

2006-10-16T19:01:06Z

Kuuntelin eilen illalla Radio Helsingin taajuudelta Tuomas Kirkkopellon juontamaa Levylaukku-ohjelmaa, jossa kuuntelijat saavat esitellä ja soittaa kappaleita omilta mielilevyiltään. Tuli siinä mieleen, että mitkä 20 kappaletta itse voisi nostaa esille omasta levyhyllystään. Ehkä sitä ottaisi vähän harvinaisempaa tavaraa mukaan, vaikkeivat ne olisikaan ihan jokapäiväisessä soitossa. Ja sitten tietysti omia kaikkien aikojen suosikkejaan. Varmaankin myös joitain biisejä, joihin liittyy mieleenpainuneita muistoja, vaikkeivat nyt varsinaisesti mestariteoksia olisikaan. Äkkiä olikin tullut poimittua parikymmentä levyä pöydälle.

Björk: Heirloom (Vespertine, 2001)
Björkin kohdalla on vaikea valita yhtä biisiä. Tässä on kuitenkin erityistä viehätystä simppelin, mutta Martin Consolen ohjelmoiman addiktiivisen elektronisen taustan ansiosta. Naivin hurmaavat, kovin Björkmäiset sanat.

Cleaning Women: Za Bounakih (Pulsator, 2001)
Kilkuttelulinja jatkuu. Kaikessa erikoisuudenhakuisuudessaan siivoojat onnistuvat luomaan mainion menevää, suorastaan paikoin suorastaan hurmiollista tanssimusiikkia, joka ei kuitenkaan ole millään tavalla normaalia. Mitäköhän heille kuuluu nykyään?

Don Johnson Big Band: Helsinki Cadenza (Support de Microphones, 2000)
Aijai tämäkin oli vaikea valinta. Ekassa levyssä on ehkä kuitenkin jotain kotikutoista tenhoa, jota varsinkin uusimmalta DJBB-levyltä puuttuu.

Edward Elgar: Sellokonsertto Opus 85, Philadelphia Orchestra, solistina Jaqueline du Pré, johtajana Daniel Barenboim (kokoelma 1999, äänitys joskus 70-luvulla)
Puikahdus klassiseen tässä konserttiäänityksessä, joka totisesti jättää äänitystekniikassa parantamisen varaa. Anand Tuckerin mainio elokuva Hilary & Jackie jätti aikoinaan pysyvän tunnejäljen ja kaipuun du Prén voimakastahtoiseen sellotulkintaan.

Herbie Hancock: Watermelon Man (Takin' Off, 1962)
Jostain tarjouksesta ostettu Hancock-kokoelma (Cantaloupe Island, Bluenote, 1994) on muodostunut lähes pakolliseksi varusteeksi kotona nykyisin aivan liian harvoin tapahtuvaan viikonloppukokkaukseen. Mahtava swengi!

Susan McKeown & The Chanting House: I Know I Know (Bones, 1995)
Irlantifestivaalin satoa vuodelta 1996. Mainio, minimalistinen, rytminen ja hiukan mystinen laulaja/lauluntekijälevy sopii erinomaisesti syysiltoihin kynttilänvalossa.

Koneveljet: Kompa (Hoax, 2005)
Ja taas takaisin elektroniseen rytmimusiikkiin (nämä pitäisi kyllä soittaa jossain muussa kuin akkosjärjestyksessä). Hauska ja soundillisesti muhkea musiikillinen laukkakilpailu karkoittaa nukkumatin ja saa hyvälle mielelle.

Korpi Ensemble: Waiting for You To Call (Puu, 2004)
Oijoi, Johanna Iivanainen on ihana ja kokoonpanon jazzahtava tilavuus antaa hänen äänelleen riittävästi tilaa. Yksi monista suoraan keikalta ostetuista levyistä. Btw. Korpi Ensemblellä on uuden Trails-levyn julkkarikeikka Tavastialla 24.10.

Anna-Mari Kähärän Orkesteri: War (2005)
Muutamat hienot live-illat viime vuonna AMKO:n (Kähärän lisäksi Pekka Kuusisto, Jarmo Saari, Marzi Nyman, Zarkus Poussa) seurassa vakuuttivat todella, vaikka tiesinkin kaikki tyypit jo muista yhteyksistä (enemmän ja vähemmän yhdessä). Levy on huumoripitoisia keikkoja levollisempi ja tuo Kähärän laajan tulkintaskaalan hyvin esiin.

Neljä Ruusua: Viisastun salaa (Haloo, 1992)
Nostalgiaa kai tässä on aika paljon, itse biisi on itse asiassa kertosäettä lukuunottamatta aika tylsä ja saudit ovat kärsineet ajanhampaan purennasta. Mutta sittenkin, äh, turha selittää.

The Police: Wrapped Around Your Finger (Synchronicity, 1983)
Tämä on painunut tajuntaan silloin kun vielä kuunneltiin kasettaja korvalappustereoilla ja parhaat biisit jäivät nauhan loppumisen takia aina kesken. Vieläkin sitä hätkähtää tät kuunnellessä, että eikös se tuossa pätkäissytkään. Tässä on jotain sellaista uhoa ja mystiikkaa, joka iski varsinkin lukioaikoina (hitsi, että mulla oli hurja nuoruus). Samaan aikaan oli voimasoitossa myös Stingin Soul Cages, josta hieman myöhemmin.

The Q-Continuum: Missed your Q (This is The Marienhof, 2006)
Quintessence-yhtyeen sivuprojektina liikkelle lähtenyt Q-Continuum päästää taidokkaan ja vaatimattomanoloisen Tuomo Prättälän johtamaan funkkaavaa meininkiä. Tommy Lindgrenin ja Palefacen lyriikat sopivat monenkirjavaan keitokseen erittäin hyvin. Tämä biisi on Palefacen voimannäyte ja tuo Q-posseen kaivatua, lähes uhkaavuuden puolelle menevää elinvoimaisuutta.

Radiohead: Creep (Pablo Honey, 1992)
Tähänkin liittyy useampia mukavia muistoja, Limes-porukan lauluiltoja (kuvaavaa, että biisi on lähes mahdotonta laulaa kunnolla loppuun ilman aikamoisen laajaa äänialaa) ja muitakin. Tästä tulee mieleen bileiden loppuhitaat, ne mitä pääosin katseltiin sivusta: What the hell am I doing here, I don't belong here.

Emma Salokoski Ensemble: Hullun laulu (Kaksi mannerta, 2006)
Vähän huijaan tässä iskemällä kaksi biisiä yhdellä iskulla, mutta ihan oikeasti Salokosken, Porran, Prättälän, Kososen ja Timosen versio J. Karjalaisen biisistä on hieno. Jos johonkin Emman herkkä ääni sopii, niin tähän.

Sir Elwoodin hiljaiset värit: Neiti Kevät (Yö tekee meistä varkaat, 1992)
Kulunutkin klassikko, mutta ainakin kerran vuodessa tämä on kuunneltava, mieluiten silloin kun pisarat alkavat tippua räystäiltä.

Sting: Mad About You (The Soul Cages, 1991)
Tämä levy oli tosiaan aikamoisessa voimasoitossa joskus. Kaikenlaista yläaste- ja lukioaikojen ahdistusta, pääasiassa sen aikaisista epätoivoisista ihastuksista johtuvaa, palautuu tämän mukana mieleen. Auts.

Teddy Rok Seven: Askaa! (Universal Four, 2004)
Teppo Mäkysen ja Abdissa Assefan rytmittämää ja muun muassa Severi Pyysalon, Timo Lassyn ja Mikko Niskasen tähdittämää rullaavaa menoa on ilo kuunnella. Hillitön swengi on välittynyt hyvin levylle asti.

Ultra Bra: Heppa (Kroketti, 1997)
Tähän biisiin tiivistyy oikein hyvin monia 90-luvun lopun tärkeitä hetkiä ja hikisiä keikkamuistoja ja samalla se positiivinen mahtipontisuuden ja vakavastiotettavan runollisuuden kompromissi jota Ultra Bra edusti. UB-levyjä on kyllä tällä vuosituhannella tullut aika vähän kuunneltua, vaikka niitä useampi hyllyssä onkin.

Suzanne Vega: Song of Sand (99.9F, 1992)
Yksi Vegan parhaista intiimeistä kitaravetoisista tuokiokuvista pitää kuunnella silmät kiinni.

Zen Café: Ua Ua (Ua Ua, 1999)
Musiikillisesti melko suoraviivainen, mutta väkevä levyn avausraita, jonka sanoituksessa on ripaus mystiikkaa. Tällä levyllä on muutenkin sellaista omakohtaisen kuuloista rosoa, jota toivoisi Zen Cafén uudemmiltakin levyiltä löytyvän.

Energistä musiikkia

2006-08-30T04:32:36Z

Marinadi haastoi musiikki-aiheiseen meemiin:

"Laulu, kappale, biisi… mikä se sitten onkin nimeltään, mutta sellainen jossa on niin paljon energiaa, että se saa teidätkin toimiaan silloin kun omat patterit ei vedä."

Vaikeaa, vaikeaa. Tilanteita on niin monenlaisia, mutta yritetään nyt poimia muutama energinen biisi, joka tulee kaivettua levyhyllystä yhä uudelleen:

Kraftwerk: The Robots. Klassikko, erityisesti koodausmusaa (vaikka yleensä teenkin töitä taustamusiikitta).
Zen Café: Talo. Omaa turhautuneisuutta on kovin helppo päästää pihalle samaistumalla tähän jätetyn miehen tuskaan.
von Hertzen Brothers: Devil of a Girl Nopea pop-ralli, jossa vain on jotain oikeaa, positiiviseen irrotteluun, kesäilta ei tarvitse lisävauhtia.

Olen aina ollut huono näissä kiertokirjeissä, ottakoon vastaan ken inspiroituu.

Flow06, sunnuntai

2006-08-20T19:29:53Z

Muutaman yllätyksen päivä tänään Flow:ssa. Kotimainen Dalindèo osoittautui varsin päteväksi jazzahtavaa brassahtavaa keitosta vääntäväksi kokoonpanoksi, jota kuunteli aurinkoisessa ja lämpimässä sunnuntaiaamupäivässä mielellään. Olihan tuo jotenkin nimenä tuttu jo entuudestaan, mutta musiikillinen puoli oli tähän saakka jäänyt hämäräksi.

Toinen yllätys olikin sitten illan päättänyt José González. Ilmeisen suuri osa yleisöstä oli saapunut paikalle mielessään juuri kyseinen akustisen kitaran ja pienimuotoisen tunnelmoinnin voimaan luottava argentiinalaistaustainen ruotsalaismies, sillä lavan lähelle pakkautunut joukko selvästi tunnisti useampia kappaleita jo niiden alkusoinnuista. Ei kovin yllättäen eturivissä oli useampia nuoria naisia, joiden ripsarit ihailu esiintyjää kohtaan oli valuttaa poskille. Top-listoja ja televisiota seuraamaton on niin pihalla, en ollut koskaan edes kuullut tyypistä ennen tätä viikonloppua.

Dalindèon jälkeen lavalla oli vuorossa Quintessence. Tätä ei sanoisi mielellään, mutta pakko on arvata, että bändi on ollut osastensa mietteissä viime aikoina taka-alalla. Vuoden ainoa suomenkeikka kuultiin tänään ilman yhtään uutta biisiä. Kun lavalla on peruskokoonpanon lisäksi kaksi taustalaulajaa, neljän jousen ryhmä ja yksi ylimääräinen rumpali, niin sovittamisessa on jo tekemistä niin fyysisesti kuin musiikillisesti. Emma Salokoski vakuutteli, että on hauskaa olla pitkästä aikaa lavalla Quintessencen kanssa, ja varmaan olikin, mutta mielenkiinto uhkaa kyllä loppua, jos musiikillinen luovuus junnaa. Pääsolistin "kiitti jengi!"-välispiikkiä ilmankin kehitys alkaa huolestuttavasti muistuttaa loppuaikojen Ultra Brata. Tarttis tehrä jotain.

The Five Corners Quintet veti tiukan setin 60-luvun pohjoismaissa levytettyjä jazzbiisejä, joiden alkuperäisversiot löytyvät Ricky-Tick Recordsin varsinaisesti ilmeisesti syyskuussa julkaistavalta On the Spot -kokoelma-albumilta. Levyä oli kuitenkin festareilla jo myynnissä, joten kenties sitä jo saa muualtakin. Kyllä se vaan niin näyttää olevan, että suhteellisen suuri ja nuorikin yleisö osaa nykyään kuunnella ainakin sielä helpommin kuunneltavasta päästä olevaa jazzia, välitaputuksineen kaikkineen. Paikan päällä vaikutti, että tämän tyylinen musa olisi suorastaan trendikästä parikymppisten nuorten keskuudessa. Mikä ei tietysti olisi hullumpi juttu lainkaan.

Ai niin, lounaan virkaa toimittanut Kuurnan nakkikioskin lammasleipä tarjosi kompaktiudestaan huolimatta todella hyvin katetta 10€ hinnalleen. Enpä ole tainnut koskaan syödä yhtä herkullista ja mehevää lampaanfilettä, ja pitamaisesti halkaistu leipäkin oli todella priimaa. Paikan voisi ihan vaan tämän vuoksi laittaa käyntilistalle, kun seuraavan kerran on pakottava tarve syödä juhlavasti.

Flow06, lauantai

2006-08-20T09:26:44Z

Perjantainen Flow-festarin lievä laimeus muuttui iloksi eilen lauantaina. Flow-pihan valopilkkuja olivat ruotsalainen Hearin' Aid, Stones Throw -poppoo hieman pitkäksi venyttynäkin, Ali Shaheed Muhammadin erittäin tanssitava DJ-setti, sekä pihan harmillisen varhaisen illan ammattimaisella menolla ja nostalgialla päättänyt Candi Stanton.

Valkoisen salin iltaklubilla jäi erityisesti mieleen tiukkaa groovyä house-musaa ilman DJ:n apua soittanut Tortured Soul, jonka debyyttilevykin tuli hankittua, sekä illan päättämisen kunnian saanut Aril Brikha. Tulipa väännettyä ihan perinteistä teknoa oikein huolella pitkästä aikaa.

Siinä mielessä perjantain kuvio toistui, että päivällä Flow-pihalla ei ollut tungosta, mutta Valkoinen sali oli tupaten täynnä ja tästä johtuen todella ahdas ja hikinen. Erityisen ongelmallinen oli alakerran eteisen piskuinen tanssilattia, joka tukkeutti paikoin ikävästi myös viereisen uloskäynnin. Onneksi sentään melko pienellä ryysäyksellä saattoi välillä käydä sisäpihalla jäähdyttelemässä. Ihan tuli mieleen Uuden ylioppilastalon kolmen kerroksen bileet ennen Göteborgin surullista diskopaloa lokakuussa 1998 ja tähän liittynyttä sallitun väkimäärän dramaattiseen vähentämiseen johtanutta palotarkastusta.

Täytyy sanoa, että Flow:n uudet tilat ovat kuitenkin varsin onnistuneet. Flow-piha on melko tilava, vaikka pääasiallisena dekona käytetyt valot pääsevätkin tähän vuodenaikaan oikeuksiinsa vasta viimeisen tunnin aikana. Jospa metakkaa saisi pitää vaikka puoleen yöhön saakka, niin paikasta sukeutuisi vielä paljon tunnelmallisempi. Vaan kun ympärillä saattaa olla joitakin nukkumisrauhaa kaipaavia, niin eihän tuo oikein onnistu.

Tänään vielä täysi päivä pihalla, joka menee suurelta osin kotimaisin musiikkivoimin. Inspiraation puutteessa taukoillut Quintessence laajentaa lavakokoonpanoaan jousilla, ja The Five Corners Quintet mätkinee uutta settiään intesiteetillä. Paljon ennakolta odotettavaa on vielä myös ruotsalaiselta José Gonzálesilta. Katsotaan kuin käy.

Kamera oli mukana eilen päivällä ja lähtee kantoon tänäänkin. Lopputulemat ilmestyvät galleriaan.